maanantai 22. elokuuta 2011

Torkkupeitto

Ei kommentteja:
 
Verhoja teettäessä törmäsin kahteen ihanaan harmaaseen kankaaseen kangaskaupassa. Niistä ei sitten kuitenkaan verhoja syntynyt, mutta päätin teettää kankaista torkkupeiton. Torkkupeiton leveys on noin 160cm pitsireunan kanssa ja pituus 250cm. Halusin reippaankokoisen torkkupeiton, jottei vaan vahingossakaan varpaat jäisi pilkottamaan peiton ulkopuolelle.

Hintaa torkkupeitolle tuli kankaiden kanssa 74 euroa. Kertahintana tuntui hieman kalliilta, mutta kun mietin, että edelliset teettämäni torkkupeitot ovat palvelleet 8 vuotta, tuo hinta aikaan suhteutettuna on edullinen. Kun teettää, tulee mieluista - ja mieluista tulee käytettyä pidempään eikä siihen kyllästy niin nopeasti.

Torkkupeiton päällikangas on kirjailtua ohuehkoja kangasta, jossa on "pitsireunus". Taustapuolen kangas on pehmeää villaa muistuttaa kangasta. Koska päällimmäinen kangas oli läpinäkyvää, ei kankaiden väliin laitettu lämmittämään valkoista vanua, joka olisi kuultanut läpi, vaan mustaa fleeceä.


Taustakangasta ei ommeltu reunaan asti kiinni, vaan pitsireuna jätettiin irralleen koristamaan torkkupeittoa. Hopeakirjailu ja kankaat tuovat hieman arjenluksusta, ja luksusta on myös se, että torkkupeiton voi pestä koneessa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa, kun jätät tervehdyksen! Kiitos ideoistasi ja kommenteistasi.
Tavoitat myös sähköpostilla: johanna[a]talojajatoiveita.fi

*Viestit tarkistetaan ennen julkaisua*

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff