
maanantai 15. elokuuta 2011
Ihmettelyä asuntomessuilla - näistä en pitänyt
Luonnollisesti meillä kaikilla on oma makumme, joista tunnetusti ei voi kiistellä. Halusin kuitenkin jakaa kanssanne muutaman seikan asuntomessuilta, joita jäin hieman ihmettelemään, esimerkiksi käyntönnöllisyyden kannalta, ja jotka eivät ihan omaan makumaailmaani istuneet. Näistä ei siis tule kenenkään loukkaantua, mielipiteensähän jokainen meistä saa esittää. Mitä ihmettelyn aiheita tai inhokkeja teillä jäi mieleen messuilta?

Nämä laatathan ovat minun makuuni, sillä näitä uudessa talossa löytyy alakerran kylpyhuoneesta. Siinäpä hieman syy onkin, etten oikein keittiöön osaa näitä laattoja kuvitella. Mutta ihanat laatat!

Vessan allas on kyllä minusta aivan liian miniatyyrikokoa ja siten myös hieman epäkäytännöllinen. Tai sitten tässä vessassa ei ole tarkoitus pestä käsiä :) (kohde 3)
Kohteen 5 yläkerran vessa ja suihku olivat omaan makuuni "ahtaanpaikankammoisen" painajainen. Ahtaanoloista, tuli hieman asuntoauton vessa mieleen.
Erikoisia vessanpöntön paikkoja vol.1. Kohteessa 7 istuin oli aivan ovella. Itselleni ainakin tulisi tunne, että istuu ovensuussa tai että vessaan sisääntullessa liki "kompastuu" pönttöön. Eikö istuinta olisi voinut laittaa hieman syrjempää?
Erikoisia vessanpöntön paikkoja vol.2. Kohteessa 8, höyrykaapin ja istuimen väliin jäi todella pieni tila. Mahtoikohan höyrykaappi olla esillä vain messujen ajan? Toivottavasti, sillä kyllä tuo rakonen on ehdottomasti ahdas.
Keittiö toisessa kerroksessa olisi oma painajaiseni. Itseäni kyllä harmittaisi kantaa kauppakasseja ylös ja vastaavasti roskia ja pulloja alaspäin. Viime vuonna Kuopiossa toisen kerroksen keittiöitä oli useammassakin kohteessa. Keittiö sinänsä oli kyllä kaunis ja valkoisena erittäin mieluisa. Itsellänihän keittiö on myös toisessa kerroksessa, mutta minulla on maatasonkäynti toiseenkin kerrokseen ja autolla pääsee ovelle asti tarvittaessa.
Henkilökohtaisesti en pitänyt kohteen 8 sisustuksesta. Virkattu viltti olisi mieluinen, jos se olisi yksivärinen, mutta nuo värit ja kuvio yhdessä kammoksuttaa. Myöskin tuo pärekoriviritelmä oli jotenkin liikaa. Itse voisin ottaa yhden korin sopivaan paikkaan koristamaan, mutta tuollainen rypäs vie kyllä liikaa ajassa taaksepäin.
Vessan laatoituksen kuvio jätti kysymysmerkiksi. Mitähän tässä oli ajettu takaa? Ensimmäinen kuvaava sanoa, joka tuli mieleeni - 90-luku.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
"Erikoisia vessanpöntön paikkoja vol.2."
VastaaPoistaKiinnitin messuilla itse huomiota ihan samaan! Jos vessanpönttö olisi ollut toisin päin (90 astetta vastapäivään käännettynä), niin se olisi mahtunut miljoona kertaa paremmin tuohon! Ehkäpä se kaappi oli vain messuajan paikallaan ja tilalle oli tulossa pienempi versio?
Laura: Toivomme siis yhdessä, että perheen vierailut tulevat sujumaan pöntölle jouheammin, esim. pienemmän kaapin kera tai ilman kaappia :) Kyllä nämä käytännöllisyysasiat osuvat aina silmiin ja harmittavan usein messuilla tulee tunne, että käytännöllisyys unohtuu kun vaan halutaan esitellä jotakin tiettyä asiaa.
VastaaPoista