Tämä vuosi kyllä viuhahti ohi todella nopeasti ja vuoteen ei kovin montaa "muistikuvaa" mahdu. Jotenkin tuntuu, että mitään ei tapahtunut vaikkakin kyllähän niitä isojakin muutoksia kuvioihin tuli. Tältä näytti minun vuoteni 2013. Kuvien otsikoita klikkamalla pääset lukemaan lisää aiheista.
(PS. Koira voi nyt hyvin ja insuliinipistoksien avulla elo kulkee)
HUHTIKUUSSA
Istuteltiin kasveja ruukkuihin
Rakenneltiin DIY-aurinkovuode
Ja tulihan myös pyöreitä omaan matkamittariin
Blogi sai uuden osoitteen ja uutta ilmettä
Olohuone sai ensimmäistä kertaa värilliset verhot
Ruukkupuutarhailtiin
Syyskuu kuluikin nuorkauppakamarin vaalikiertueella Hangosta Tornioon.
Alkoi koti olla taas enemmän mielessä kiireisen syksyn jälkeen.
Ja tulihan vanha talokin myytyä ja muutto tehtyä (avaimet luovutettiin 31.12.2013 klo 13)