tiistai 3. joulukuuta 2013
Astiaston täydentämistä - vanhalla sarjalla vai uudella?
Siitä taitaa olla 4-5 vuotta kun ostin ja keräilin Ciroan Forma-astiaston 12 hengelle suurella vaivalla (alimmainen kuva). Astiat tilasin silloin Iso-Britanniasta, sillä Suomessa sarjaa ei käsittääkseni myyty. Jo tuolloin koko sarjaa oli hankala saada kasaan: ilmeisestikin Ciroa oli mennyt konkurssiin ja myynnissä olevat tuotteet olivat kai varaston loppuja. Astiat ovat kyllä ajansaatossa pysyneet hyvin ehjinä. Ainoastaan mukeja on tainnut mennä rikki kaksi. Nyt tekisi mieli täydentää mustavalkoista astiastoani, varsinkin kun välillä lautasia tarvittaisiin enemmän kuin 12 hengen kattaukseen.
Löysin Yhdysvalloista muutamia myyjiä, joilla olisi vielä uusia astiastoja tarjolla. Toki mieluisampaa olisi ottaa uutta "kuosia" sarjaan - kattauksiin saisi enemmän mielenkiintoa. Tästä syystä ihastuin Ciroan Catena-sarjaan (ensimmäinen kuva). Tällöin astioiden koot ja muodot pysyivät samoina nykyisen astiaston kanssa. Vaihtoehtona olisi myös esimerkiksi Iittalan Taika-sarja mustana (toinen kuva). Lautanen on lähes samanmallinen, mutta kuvitus ehkä hieman liian silmille hyppäävä. Mukit ja kupit sitten olisivatkin totaalisen eri mallisia.
Taidan kallistua hankkimaan täydennystä Catena-sarjasta, vaikka pelkkä 6-hengen astiaston postitus Suomeen maksaa 100 euroa. Probleemaksi tosin vielä jää kahvikuppisarjan-täydentäminen, sillä sellaisia ei sitten myynnissä oikein olekaan.
Mitäs mieltä sinä olet? Tuleeko mieleen joku muu astiasarja, joka olisi Forma-sarjaani sopivaa ohutta (luu)posliinia? Lisää kuvia astioistani näen tästä klikkaamalla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mukavaa, kun jätät tervehdyksen! Kiitos ideoistasi ja kommenteistasi.
Tavoitat myös sähköpostilla: johanna[a]talojajatoiveita.fi
*Viestit tarkistetaan ennen julkaisua*