maanantai 16. joulukuuta 2013

Olohuoneen kokoinen sohva

4 kommenttia:
 


 






 
Olohuonekin sai kokoisensa sohvan tovi takaperin, kun isä tuo mukanaan Saksasta himoitseman sohvan. Edellinen sohva oli aika orvon näköinen isossa olohuoneessa, joten etsinnän alla oli isompi sohva harmaana. Myönnän kyllä, että edellisessäkin sohvassa puolensa oli ja kauniiltahan sekin olohuoneessa näytti *katso kuvat*. Vaikkei tämä olekaan unelmieni sohva, on tämä kuitenkin nyt paras ratkaisu tähän hetkeen. Mitoiltaan sohva on 3,3 metriä leveä ja kulmaosan pituus on 215 senttiä. Kankaana harmaa struktuurikangas on myös toiveiden mukainen.

Sohvassa on pari kivaa jujua. Sohvasta saa myös vuodesohvan. Vuodeasentoon käännettynä sohva toimii hyvin esimerkiksi lautapelejä pelatessa peli- ja oleskelualueena. Lisäksi sohvan käsinojaan on sijoitettu valaistu hylly. No okei, joidenkin mielestäni mautonta, mutta hämärällä ihan kiva yksityiskohta. 

Itseasiassa tuunasimme sohvaa hieman kokoamisvaihessa. Alun perin valaistu käsinoja olisi kuulunut kulmaosan päätyyn ja divaaniosan käsinojaksi oli tarjolla umpinainen käsinoja. Koska olohuoneeseeni sohva sopii paremmin ilman kulmaosan käsinojaa, muutamalla kiinnityspaikan muutoksella valaistu käsinoja vaihtoi paikkaansa.

 

4 kommenttia:

  1. IHANA sohva :) mä haluan kans tollasen! Sopii tosi hyvin teille :)

    VastaaPoista
  2. On kyllä ihana sohva!!
    Miten mä vasta nyt tajuan (vaikka onhan ainakin toinen niistä vilahtanutkin), että sulla on koira/koiria :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enhän minä niin kamalaa metakkaa ole noista koirista täällä blogissa pitänyt, vain muutakin postauksia kirjoitellut. Ei siis ihme, ettei asia ole osunut sinulle silmiin :) Vanhin koiraon nyt 11v ja nuorempi 10v. Lisäksi meillä vielä toistaiseksi on koeajalla kodinvaihtaja-yorkki.

      Poista

Mukavaa, kun jätät tervehdyksen! Kiitos ideoistasi ja kommenteistasi.
Tavoitat myös sähköpostilla: johanna[a]talojajatoiveita.fi

*Viestit tarkistetaan ennen julkaisua*

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff