tiistai 31. toukokuuta 2011

Minulla on muutamia rakkaita sisustusesineitä, ja ajattelin niitä esitellä täällä blogissakin aina silloin tällöin.

Kumelan kynttilänjalat ovat yksi keräilyni kohde. Kynttilänjalat on suunnitellut Marjut Kumela ja niitä on valmistettu n. 1960-luvun puolesta välistä 1970-luvun puoleen väliin asti. Väreinä kynttilänjaloissa on vihreä, violetti, kirkas, sininen, oranssi ja kuulemani mukaan myös tummanpunaisia on joskus nähty. Itse kerään kolmea ensimmäistä väriä.

Tällä hetkellä olohuoneen hyllyllä on ehkäpä noin 1/4 koko kokoelmasta. Loput ovat jo pakattu muuttoa varten. Olohuoneen hyllyltä löytyy myös kaksi orkidea-kuvaa, jotka olen käynyt tulostamassa kopioliikkeessä ja laittanut vaihtokehyksiin. Ehkäpä uudella talolla kuville voisi antaa oikein kunnon kehykset.


Rakastan kukkia! Jos aina ehtisi ja eikä budjetillakaan olisi niin väliä, kotonani olisi aina leikkokukkia maljakoissa. Sain ihanan kukkakimpun maanantain iloksi eilen. Väritkin oli oikein osuvia: lempparivärejäni ja sopivat mainiosti olohuoneen sisustukseen. En ennen ollutkaan nähnyt tuota isoa "töttörömäistä" kukkaa käytettävän kimpuissa. Muistan joskus ostaneeni samanlaisen kasvin Ikeasta nimellä "Kardemumma". Eipä taida kuitenkaan olla kukan ihan oikea nimitys. 



Maljakot ovat tuottaneet hieman päänvaivaa. Tällä hetkellä itselläni on kapea pieni kristallimaljakko (jossa eilen saamani kukat ovat), noin 50cm korkea iso kristallivaasi sekä Ikean maljakko (alimmaisessa kuvassa). En tunnu löytävän omaan makuun sopivaa maljakkoa/vaasia, joka olisi myös sopiva monentyylisille kimpuille. Mallillisesti tuo Ikean vaasi on aika hyvä, suuaukko saisi vain olla hieman pienempi ja vaasi yleisesti ottaen hieman sirompi. Maljakko voisi olla myös vanha ja käytetty, esimerkiksi suomalaista lasia 1960- tai 1970-luvulta.


Olen haaveillut Jukka Rintalan Kaisla -maljakosta, mutta en ole päässyt vielä mihinkään sellaiseen "livenä" tutustumaan. (kuva www.muurla.com)


Näin viime syksynä Tampereella ASTA-messuilla saunaan sijoitetun Cariitin Kihla - valaisimen ja ihastuin siihen. Tunnetusti bling ja kristallit ovat mieleeni, varsinkin modernissa muodossa :)

Saunassa on jo valmiina valokuituvalaisimet. Selkänojalauteiden takana olevat kuidut ovat sen verran pitkiä, että niiden paikkaa voisi siirtää ja liittää Kihlan kuituun. Kihlasta on olemassa oma versionsa led- ja valokuituvalaistuksella ja Kihla on ikäänkuin irrallaan myytävä lisävaruste.

Netraudassa Kihla olisi 85€/kpl ja kaksi näitä saunaan laittaisin. Pitäisikö tilata? Onko sinulla Kihlasta käyttökokemuksia? Olisihan jotakin ihmeteltävää saunassakin...

maanantai 30. toukokuuta 2011

Pohdiskelujen jälkeen päätin ostaa kylpyhuoneen valaisimiksi Dar Elba -kattokruunut. Halusin jotkut hieman erikoisemmat kylpyhuonevalaisimet kuin perinteiset plafondit. Kristallikruunujahan on jo paljonkin markkinoilla, mutta halusin myös hieman modernimpaa ilmettä kuin kristallikruunuissa. Ja hinnankin piti olla vielä kohtuullinen, ei esimerkiksi 600€/kpl.  Sitten pitkän googlettelun jälkeen löytyi hyvä vaihtoehto Ebayn UK-sivustolta.

Kylppärin kattoon näitä tulee kaksi kappaletta. Toivon mukaan valaisimet tulevat pian, jotta pääsen niitä oikein katossa asti ihastelemaan. Hintaa postikulujen kera tulee reipas 100€/kpl.


Viikonloppuna vihdoin ja viimein tuli pukuhuoneen luonnonkivimosaiikkiseinä saumattua. Se olikin sitten ensimmäinen kerta, kun olen saumannut. Täytyy myöntää, että meni kohtuullisen hyvin. Toki luonnonkivimosaiikki ei ole helpoin kohde aloittaa "harjoittelu". Loppujen lopuksi seinästä tuli kuitenkin ihan hyvä. Ja se on alusta loppuun asti itse tehty - laatoitettu ja saumattu.

Laatoitus tehtiin Mapein Ultramastic liimalaastilla. Kivet ovat Bauhausin valikoimista. Saumausaineena käytettiin Mapein Ultracolor Plussaa, sävynä 114 eli tumman harmaa. ´Kiven ja sauman väri sopii kauniisti valkoisten seinäpaneelien kanssa. Paneelit käsiteltiin kahteen kertaan Tikkurilan Helmi-kalustemaalilla.

Ennen paneelit olivat puunvärisiä ja luonnonkiviseinän tilalla oli valkoiseksi maalattu tiiliseinä. Lisäksi pukuhuoneen oviaukkoa isonnettin remontin yhteydessä 90 senttiseksi.

Nyt sitten listat paikoilleen ja pääsee sisustushommiin. Kiviseinälle tulee matala kaapisto peittämään tuon valokuitukoneiston ja samalla saa aikaan hyvän laskutason & hieman säilytystilaa. Tason päälle tulee iso peili ja sen kummallekin puolelle roikkuvat valaisimet.






perjantai 27. toukokuuta 2011

En voi ola heti hehkuttamatta olohuoneen kattoon tullutta valaisinta!!! Saimme sen tänään kattoon. Se on vaan niin hieno! Sähkäri kuvaili valaisinta käärmeenpesäksi, sillä jokainen polttimo sijaitsee oman lonkeronsa päässä. Kaiken kaikkiaan lamppuja on valaisimessa 70 kpl. Led-polttimot löytyivät sopuhintaan Verkkokaupasta. Ensin sähkärin kanssa pohdimme, saadaanko ledeillä tarpeeksi valotehoa, mutta ovat kyllä yllättävän kirkkaat.

Kolme miestä tarvittiin, jotta valaisin saatiin pungerrettua kattoon. Sen jälkeen minunkin piti kiivetä telineille asettelemaan lonkeroita. En juuri alas viitsinyt katsella! Valaisimen alaosan lonkerot on vielä asettelematta. Ne saa laitettua vielä alemmaltakin telineen tasolta tai isoilta tikkailta. Ylhäälle ei sitten enää pääsekään, ellei telineitä koroteta uudestaan.

Taidan illan pimetessä mennä talolle istuskelemaan olohuoneeseen ja tuijottamaan valaisinta. Ehkä pitää ottaa viinipullo ja makuupussi matkaan. Ihanaa, että pala palalta alkaa valmis kokonaisuus hahmottua (vaikka valmistuminen on vielä muutaman viikon päässä). Olen rakastanut, myös tähän valaisimeen! Alkaa olle paljon rakkautta ilmassa!


Lattian asennus jatkui alakerrassa. Homma tosin jäi kesken, kun laminaatti loppui. Tämä oli toki odotettavissa, koska en saanut laminaattia tarpeeksi ensimmäiseen kuormaan. Täytyy odotella ensi viikkoon, jotta saa tavaraa lisää.


torstai 26. toukokuuta 2011

Tässä lupaamiani kuvia keittiön kivitasoista. Tasot siis tulivat Diapolilta ja laatuna oli "Absolut black leather finish", jossa nimensä mukaisesti hieman nahkamainen ja mattamainen pinta. On enemmän mieluinen kuin kiiltävä kivipinta. Ja osuu kuin nenä päähän valitsemani laminaattilattian kanssa :) Jo on komiat! Hintaa tasoille tuli reippaat 3100 euroa. Kirpaisi, mutta eiköhän ollut hintansa väärtti.

Altaan kuvista näkee tason lähempää. Allas on SMEGin LQ 166DF. I'm in love! Suomessa altaan hinta liikkuu 1500 euron tietämissä. Itse tilasin altaan ulkomailta, jolloin muutaman satasen säästin.

Nyt vaan innolla odotan, että saa mun liesituulettimen paikalleen! Lattian jälkeen kokonaisuus onkin sitten jo kasassa.







Altaassa on kaksi isoa allasta sekä valutustaso.


Altaat ovat kulmikkaat ja keskivertoallasta huomattavasti syvemmät. Hana kiinnitetään altaaseen.



Taas on työt menneet eteenpäin. Eilen illalla asennettiin myös kivitaso, mutta siitä en vielä ehtinyt ottamaan kuvia. Teen siitä siis oman postauksen.

Nyt lattian asennus jatkuu ja listoja on tuotu kilometrikaupalla raksalle. Tänään pitäisi hakea vielä puuttuvat kattolistat.

Huomisen teemana on ison kattovalaisimen asennus kattoon. Siihen sitten tarvitaankin kolme miestä ja hieman myös onnea, jotta se siellä katossa ylhäällä pysyy. Lisäksi jostakin pitäisi metsästää ne 70 polttimoa. Verkkokaupassa näytti olevan tarjolla hyvä led-vaihtoehto.

Talolla pitäisi myös siivota (taas), kunhan vain ehtisi. Listojen sahaamisesta tullutta putua on PALJON joka paikassa.


Esimakua listoituksesta: kaikki listat ovat mahdollisimman simppeleitä. Peitelistat ja lattialistat ovat "listavalkoisia". Kattolistat puhtaanvalkoisia - sopii paremmin maalatun katon väriin. Olisin halunnet edetä kapeammilla peitelistoilla ja kattolistoilla, mutta kun taloa ei tehty alusta asti (vaan remontoitiin), niin väkisin ilmaantu paikkoja joissa tarvitaan leveämpiä listoja.


Tekninen tila, tai siis tuleva eteinen, ei ole enää romuvarasto. Lattiat odottelee laatoitusta. Sitten pääseekin asentamaan säilytyskalusteet, jotta tilan jokainen "kolo" tulee mahdollisimman hyvin hyötykäyttöön. Lisäksi tilaan tulee myös käsienpesuallas.



Remontin yhteydessä teknisen tilan katto vaihdettiin paneelikatoksi. Samalla upotettiin kolme halogeenispottia kattoon.


Eilen myös keskikerroksen vessan spotit löysivät paikkansa. Vessaan tulee nyt kolmea erilaista "valaisin"-vaihtoehtoa: spotit x 4, mahdollinen kattovalaisin ja peilikaappien valaistus.


Postauksen loppuhuipennus vai pitäisikö sanoa loppuHUIMAUS! Rakennustelineiden ylin porras on reilun 4 metrin korkeudella. Mua ei tuonne saisi ihan suosiolla. Taitaa kuitenkin yläikkunoiden pesu jäädä mun huoleksi eli eiköhän tuonne pidä kavuta sangon kanssa. Ahdistaa jo valmiiksi, kun en tunnista itsessäni sisäistä apinaa.






perjantai 20. toukokuuta 2011

Pitääpä tehdä hieman raporttia remontin etenemisestä, vaikkakaan mitään ihan valmista ei olekaan näyttää. Lisäsin loppuu myös muutaman tänään otetun ulkokuvan.

Tällä viikolla tapahtunutta on muun muassa kodinhoitohuoneen kalusteiden asennus ja makuuhuoneen tapetointi. Lisäksi tänään putkimies asenteli lisää vesikalusteita ja vaatekaapit ovat vaatehuoneessa pystyssä.

KODINHOITOHUONE: Kodinhoitohuoneessa käytettiin hyödyksi jo olemassa olevia kodinhoitohuoneen kaappeja ja ylijääneitä vaatekaappeja, sillä ne kaikki olivat hyväkuntoisia. Itselleni oli tärkeää saada pari korkeaa kaappia mm. mopin säilytystä varten. Toiseen korkeaan kaappiin tulee ulosvedettävä siivouskomeron tarviketeline ja toiseen kaappiin likapyykkejä varten lajittelukorit. Kapeisiin laatikostoihin on olemassa jätevaunut, joten roskiksen paikka on aika selvä. Kulma-allaskaapissa on loistava paikka säilyttää esimerkiksi ämpäreitä.


Ikkunaseinä vasempaan laitaa tuli tilaa puhtaalle pyykille, 60cm laatikosto, ja 40cm laatikostossa on ylimmäisenä integroitu silityslauta. Sellaista ei olekaan ennen itselläni ollut, mahtaakohan olla kätevä.



TASOT vaihdettiin uusiin, sillä vanhoissa tasoissa oli ikäviä naarmuja. Lisäksi uusi Bauhausista ostettu taso sopii paremmin lattialaatan väriin. ALLAS on Ikean Boholmenin isompi yksialtainen malli. Halusin hieman reippaamman kokoisen altaan, jotta esimerkiksi käsipyykin pesu olisi näppärämpää. HANA on Oraksen Cubista -sarjaa ja varustettu sähköisellä vesikytkennällä pyykinpesukoneelle. Laatikostojen väliin on nyt jätetty tila sekä pyykinpesukoneelle että kuivarille. Itselläni kuivaria ei ole (ainakaan vielä), joten ilmeisestikin kuivarin tilalle laitan pyörillä olevan 60cm rungon. Tarvittaessa se on sitten helppo poistaa ja tuupata kuivuri tilalle.


MAKUUHUONE: Makuuhuoneessa tehosteseinän harmaa Eco Metallic -tapetti on seinässä. Pelkäsin tilasta tulevan pimeä, mutta kyllä muut vaaleat pinnat sekä iso ikkuna pitää huolen, että pelkoni oli väärä. Lattiaa odotellessa :)


KYLPYHUONE: Alakerran kylpyhuoneen vesikalusteet on asennettu. Hanoina Oras Cubistaa ja suihkuna Oras Hydra. 



Poreammekin on nyt asennettu sähkön ja veden kera.


VAATEHUONE: Kaapin rungot notkuivatkin jo työmaalla pari kuukautta. Nyt ne ovat pystyssä! Rungot ovat 270cm korkeita, joten säilytystilaa on "korkeasti". Tulee itsellä aika pieni olo kaappien vieressä. jonkilainen tikasjakkara on siis hankintalistalla. Muita hankintoja tulee olemaan muun muassa "vaatehissit" (eihän muuten tuonne ylety), säilytyslaatikoita, henkareita, kenkätelineitä, hyllyjä jne.


Kaikki komerot ovat ovettomia eli walk-in closet -tyyliin on vaatehuone ajateltu toteutettavan. "Turhia" vaatteita on hyvä kätkeä vaikka Ikean valkoisiin pukupusseihin, jos ne haluaa pois silmistä. Tuosta pikku apuportaasta saa hyvin kuvan tilan korkeudesta.


Kaapit toimitti Juliska Hämeenlinnasta. Kaapit suunniteltiin niin, että niihin on helppo lisätä liukuovet jälkikäteen, jos sellaisia alkaakin kaipaamaan.


Kaikki potentiaali unelmien vaatehuoneeksi! Täytyy pohtia tarkkaan millaisia mekanismeja valitsee ja tarvitsee säilytyksen tehostamiseksi ja maksimoimiseksi.


ALAKERRAN WC: Vessaan on asennettu kaapisto ja allastaso, hanat ja WC-pönttö. Kaapisto ja allastaso purettiin keskikerroksen vessasta. Tänne alakertaa ne sopivat täydellisesti ja taaskaan ei mennyt hyvää tavaraa hukkaan. Ovet ja etusarjat pitää vain tilata väreihin sopivat. HANA on Oraksen Cubista.


YLÄKERRAN WC: Yläkerrnan kylppärissä on jo suihku asennettu. Valitsin tänne Granan sadevesisuihkun. WC-pönttö on uusi.  Ehdoton suosikki löytyi Ido Seven D -mallistossa. Hinta oli reilut 300 euroa.



YLIMMÄISESTÄ KERROKSESTA: Kolmannessa kerroksessa on kaikki tapetit jo paikoillaan ja sähkökalusteetkin jo melkein asennettu. (näkymä portaikkoon)


Aulan tapettina "ryppyinen"  Voca BN:n Moods valkoisena.


Ovetkin on jo makkareihin laitettu. Ne ovat Matti-Oven Line-sarjaa. Samanlaiset löytyy nykyisestäkin kodista. (näkymä aulan parvekkeen ovelta olohuoneen suuntaan)


ULKOKUVIA: Edustuskunnossa piha ja talo ulkoa EI ole tällä hetkellä, mutta saapahan näistä kuvista käsityksen missä maisemissa pihamaalla ollaan. Keskikerroksen terassi pääovensuuntaiselta terassin sivulta kuvattuna. Ikkunat ovat olohuoneen ikkunoita.


Näkymä alakerran terassin eteen, takapihalle. Haaveena tänne olisi saada "iso iso iso" huvimaja, jossa olisi kotakeittiö, ulkoporeamme ja paljon tilaa nautiskella perheen, suvun ja ystävien kera.


Etupihan nurmikkoa. Autotalli on tuon koivikon takana, eipä näy kun on jo niin vehreää.

tiistai 17. toukokuuta 2011

Usealla on jo kesäkalusteet mielessä. Niin hieman itselläkin, vaikkakin... Alun perin oli tarkoitus muuttaa talviaikaan uuteen taloon. Siispä viime syksynä veimme kaikki kesäkalusteet uuden talon autotalliin säilytykseen. Nythän se kesä kuitenkin on jo koittamassa, ja kalusteet siis väärässä osoitteessa. Nyt tosin uuden talon valmistuminen alkaa olla jo niin lähellä, että en tiedä viitsiikö kesäkalusteita kuljetella jälleen eestaas isolla pakettiautolla.

Kuvat ovat viime kesältä nykyisestä kodista. Pihan väreinä, niin kasveissa ja kalusteissa, jatkuvat olohuoneen värit: musta, harmaa, pinkki, valkoinen ja violetti.

Uudessa kodissa siirretään kalusteet pihamaalle, kunhan remontin jäljet on siivottu pihaltakin. Lisäksi, ainakin jossain vaiheessa, toiveissa olisi hankkia textline-"kangaspäällysteinen" kulmasohva. Uudella talolla terassitila laajenee roimasti nykyisestä, sillä alakerroksessa on suuri terassi takapihalle ja keskikerroksessa terassi kiertää talon kolmella sivulla.


Eniten käytetty kesäloikoilupaikka: Pesä. Tämä pesä on hankittu Plantegenista pari kesää takaperin. Ensin oli tarkoitus tilata vastaava ulkomailta, mutta onneksi löytyi lähempääkin. 

Verhot ovat ulkokäyttöön sopivaan markiisikangasta. Idea verhoista lähti liikkeelle kun sisälle ostettuja verhokiskoja jäi ylimääräisiä. Kangas löytyi tukusta ja ompelijalla teetin siitä kaksi sivuverhoa. Lisäksi viime kesänä markiisiverhojen kaverina oli organza-verhot, mutta niiden väri ei kestänyt auringon paahdetta, aivan kuten arvelinkin. Verhot toimivat hyvin näkösuojana ja myös suojana paahteelta, sillä takaterassi on etelään päin.

Pinkit jakkarat ovat "löytö" vintiltä. 60-luvun rottinkijakkarat saivat uudet elämän kimaltelevan spraymaalin avulla. Kammotuksista tuli namupalat pienellä rahalla.



Ruokailuryhmä. Viime kesänä, tai siis oikeastaa niin kauan kuin lämmintä vain riitti, ruokailu tapahtui joka päivä ulkona.

Tuoleina ovat nojatuolimalliset mustat textline-päällysteiset Iskun tuolit.

Sopivaa ruokapöytää oli hankala löytää. "Kierrätys" pääsi taas kunniaan, kun entinen lasikantinen Jyskin ruokapöytäni (siis sisätiloista), sai uuden käyttötarkoituksen pihalla. Hyvin kesti sään, joten uskaltaa laittaa pihalle tänäkin kesänä.

Pinkin pöytäliinan tilasin H&M:ltä. Tosin värit eivät kestäneet kuin yhden kesän, mutta toipahan iloa senkin ajan.

Pöydän päällä roikkuu kynttiläkruunu, jossa koristeena kristalleja.

Mustat pitkät penkit Jyskistä.


Etupihalla on myös mukava oleskella, etenkin kuumimpaan aikaan. Etupihalla on puinen kalusto. Violetit saviruukut on maalattu sokkelimaalilla. Helposti ja edullisti väriä pihaan! Pinkin värinen iso puinen kukkalaatikko on kesän kukkaloistossaan herkullinen, namskis.

torstai 12. toukokuuta 2011

Etsiskelen nykyiselle kodilleni aktiivista kiinteistönvälittäjää Pirkanmaalta. Sellaista joka ei vain odottele asiakkaan tupsahtavan taivaalta :)  Ketä henkilöä tai mitä ketjua sinä suosittelisit?

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Laminaatin asennus alkoi eilen vaatehuoneesta. Vaikkakin työ on nyt vasta alussa, kyllähän tästä saa jo käsityksen miltä lattiat tulevat näyttämään alimmaisessa ja ylimmäisessä kerroksessa. Koirat kävivät jo myös "testaamassa" ja hihittelemässä lattiaa ja varmaankin pohdiskelivat kuinka kiva mamin on siivoilla valkoiselta lattialta kurasia tassunjälkiä :)

Vaatiihan valkoinen lattia varmaan ensi alkuun hieman silmälle tottumista, sillä sellaista ei ole ollut aiemmissa kodeissa. Tosin valkoinen lattia on ollut haaveena jo pitkään ja nyt sellainen oli mahdollista toteuttaa.

Huomenna tulee keittiön kivitasomiehet mallien kanssa, jolloin pääsen mallaamaan loppusuoralla olevia keskikerroksen laminaattimallipaloja kivivaihtoehtoihin. Tarkoituksena valita yhteensopiva kokonaisuus. Mielestäni on helpompi on löytää sopiva laminaatti mieleiseen kivitasoon kuin toistepäin.

Laminaatti on Paradorin Trendtime 4 -mallistosta. Kulutusluokkana 32.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff