lauantai 30. heinäkuuta 2011

Greenworks - uusia tapoja kasvien kasvattamiseen ja esillepanoon

3 kommenttia:
 
Ihastuin, suurena viherkasvifanina, ensinäkemältä näihin Greenworksin tuotteisiin. Päädyin yrityksen nettisivuille, kun etsiskelin viime kevään Helsingin MökkiPihaPuutarha ym. messuilla näkemääni "kasvatusseinämää" ja sen valmistajaa. Jotkut ehkä silloisen postauksessani näkikin. Hintatietoja minulla ei ole, mutta uskoisin, että lompakkoa saa avata reilusti näiden tuotteiden kohdalla. Monet näistä tuotteista käy sekä sisä- että ulkokäyttöön ja näissähän voi kasvattaa kaikkea yrteistä, mansikoista, kesäkukista ja viherkasveista lähtien. Voisikohan jonkun noista jo laittaa  joulupukin listaan?

Kaikki kuvat ovat Greenworksin nettisivuilta (http://www.greenworks.se/) lukuunottamatta yhtä messuilla ottaamaani kuvaa.

Messuilla keväällä 2011 näkemäni seinämä


Moving Hedge, kaksipuoleinen liikuteltava kasviseinämä. Tämähän olisi tosi hieno tilanjakaja! Aivan mieletön esimerkiksi terassilla tai parvekkeella.

Greenscreen, seinäkiinnitteinen ja kehystetty kasviseinä. Aivan kuin elävä taideteos ja eikä olisi kukkaruukut tiellä lattialla tai pöydillä. Tällainen "taide" olisi kyllä mun makuuni.


Kasviseinä, mittatilauksesta saatava koko seinän peittävä kasviseinämä. Tällaisesta tulisi jo aika trooppinen tunnelma tänne Suomenkin talveen :) Aika uskomaton!



Babylone, pyöreä & roikkuva kasvatusalusta. Tämä on jotenkin omalla tavallaan myös hyväntuulinen ja sympaattinen - itselläni ainakin nousi hymy huulille, kun tämän "pampulan" näin.


Kelpaisiko muillekin kasvien ystäville?

3 kommenttia:

  1. Mulle kyllä kelpais toi palloruukku :)... tosi kiva!

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania, erityisesti tuo "taulu" ja pallo. Saakohan näiden mukana tilata jonkun, joka myös hoitaa istutukset, kun itse en saa sisällä kasvamaan muuta kuin ituja perunoihin :D

    VastaaPoista
  3. Anne: Palloruukku on kyllä ihanan symppis! Eipähän ainakaan olisi pöydällä tai lattialla tiellä, kun roikkuisi katossa.

    Ipana: Kyllähän hieman viherpeukalon vikaa varmaankin tarvitsee olla, ainakin oikeiden kasvien valinnassa. Mutta olen ymmärtänyt, että kasvattaminen näissä tuotteissa on helppoa, sillä "kasvatusalustat" jakavat kosteutta tasaisesti ja täten sopivat esim. laiskemmallekin kastelijalle (tai liikakastelijalle) paremmin. Tekisi kyllä niin mieli jotakin näistä tuotteista kokeilla...

    VastaaPoista

Mukavaa, kun jätät tervehdyksen! Kiitos ideoistasi ja kommenteistasi.
Tavoitat myös sähköpostilla: johanna[a]talojajatoiveita.fi

*Viestit tarkistetaan ennen julkaisua*

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff