maanantai 21. tammikuuta 2013

Arkea ja lahjoja

11 kommenttia:
 
Mukavaa viikonalkua kaikille! Viikonloppuna oli taas niin sanotusti omakotitaloasujan arkea "parhaimmillaan". Jätevesiviemärin pumppu meni vikatilaan ja myös maalämpöpumpun kanssa tuli ongelmia, kun kontaktoreihin tuli jotakin häikkää. Onneksi kyseiset vempeleet saatiin toimimaan. Hetken jo kylmäsi, että kuinka kallis lasku tästä tuleekaan.

Mutta jotain mukavaakin. Tilasin itselleni joululahjaksi Blomuksen rosterista designia. Paketti vasta tuli perjantaina, mutta onhan se kiva saada joululahjoja vielä tammikuussakin! Turhaa roinaa, ainakin siskoni mukaan, mutta joskus on vaan pakko saada jotakin, johon silmänsä iskee.


Ensimmäinen "turhake" on tällainen Blomus Muro muistilappurullateline. Sähköisestä ajasta huolimatta tykkään kirjata esim. kauppalistan paperisena. Tämä on loistava, sillä aiemmin aina ensin etsin jonkun paperin palan johon raapustaa. Nyt tehtävään on sopiva väline ja eikä muistiinpano vaadi enää etsintäsessiota. Ja kun muistilista on kirjoitettu, sitten paperia vedetään ja sen saa myös tuossa helposti katkaistua. Niin kätsyä tällaiselle vanhakantaiselle :)


Toinen turhake on Blomus Relaja aromiöljylyhty. Tykkään polttaa öljyjä, erityisesti muun muassa greippiä, mutta yleensä nuo aromilyhdyt ovat niin mauttoman näköisiä. Tässä on sitä jotakin -(ja jälleen siskon mielestä turhake)!



Blomuksen tuotteet tilasin Saksasta Badwerk-nimisestä verkkokaupasta.  Tuoksulyhty maksoi noin 20 euroa ja muistilapputeline noin 18 euroa. Postikulut taisivat olla 6 euroa. Kauppa oli edullinen, sillä monessa muussa paikassa tuo tuoksulyhty oli noin 30 euroa.






11 kommenttia:

  1. Täytyy kyllä sanoa, että olet löytänyt hyvät "turhakkeet" :)
    - toi muistilappujutska on oikeenkin hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa jotain muistaisinkin jatkossa, kun voi kirjoittaa ylös. Päässä ei tunnu enää mikään pysyvän tallessa :)

      Poista
  2. Muistilappujuttu on kyllä varsin hyödyllinen turhake :)

    VastaaPoista
  3. Kätevää! Mulla on myös tapana kirjoitella yhtä ja toista paperisille muistilapuille. Aina on kuitenkin papaerit hukassa. :/ millon mitäkin mainoksen kulmaa ja kirjekuorta tulee käytettyä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samalla tekniikalla itsekin ennen etenin - kaikista hauskinta (=nolointa?) oli se mikälappumilloinkin kädessä pyöriä kaupassa, kun kenelläkään muulla en ole nähnyt niin "eksoottisia" muistilappuja kädessä.

      Poista
  4. Hauska muistilapputeline. Itse olen ainakin niin "tehokas" siivooja, että sitten kun sitä paperinpalaa tarvittaisiin kauppalistaksi tai muuhun, ei löydy mitään mistään :D Tuon voisi jättää hyvillä mielin pöydälle näkyville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tähän niin mielellään kirjoittaa, että kaupasta tarvittavat tavarat tulee varmasti kirjoitettua ylös - eipä unohdu puuttavat/loppuneet ruuat enää.

      Poista
  5. Sinulla on fiksu sisko! ;)
    Mut joo...kyllä tuo muistilappujutska kelpais mullekin työpöydän kulmalle! :)

    -A-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän rosteriset esineet ovat aina ilo silmälle, ainakin omasta mielestäni.

      Poista
    2. Ja rosteri on ikuista eli ei mitään kertakäyttökrääsää. Muistilappuja tarvitaan aina.

      Poista

Mukavaa, kun jätät tervehdyksen! Kiitos ideoistasi ja kommenteistasi.
Tavoitat myös sähköpostilla: johanna[a]talojajatoiveita.fi

*Viestit tarkistetaan ennen julkaisua*

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff