tiistai 25. lokakuuta 2011

Ihka ensimmäinen tunnustukseni

2 kommenttia:
 
Ensimmäisen saamani tunnustus alkaa tunnustuksilla : ) Tunnuksen sain ”Oma koti valkoinen” –blogin Miialta. Tunnustuksen tarkoituksena on kertoa 25 satunnaista asiaa, faktaa, tapaa tai tavoitetta. Ensimmäinen tunnustus siis alkakoon!

1.      Vaatteiden tai kenkien sijaa olen pikemminkin korvakorufriikki – mitä isommat sen paremmat! Yleensä asusteina käytän korviksia, mutta viime aikoina pitkät kaulakorutkin ovat päässyt suosioon ja niitä olen shoppaillut.

2.      Pukeutumisessa suosikkiväri on musta – sisustuksessa valkoinen.

3.      Rakastan autoja ja myös työskentelen autojen parissa. Oma automerkkini on vakaasti saksalainen, jo neljättä autoa. Autossa pitää mielestäni olla ainakin 4 ovea, konttiperä, automaattivaihteisto ja vakionopeudensäädin (+paljon hevosvoimia).

4.      Musiikki on henkireikäni: Laulaminen, soittaminen ja tanssiminen.

5.      Parasta viikonloppu aivojentyhjennysviihdettä on sunnuntaiaamuisin kököttää sohvalla toljottaen sisustus- ja remppaohjelmia teekuppi kädessä.

6.      Olen teen ja kahvin suurkuluttaja: varmastikin reippaasti yli 10 kuppia päivässä kuluu työn ohessa.

7.      Inhoan siivoamista, eritoten imurointia ja lattioiden pesua. Tavaroiden järkkäily ja pölyjen pyyhkiminen menettelee. Lempparikotityöt ovat ruuanlaitto ja pyykinpesu.

8.      Olen maalaistyttö henkeen ja vereen. Nyt taas löytyi oma paikka kun pääsi uuden talon myötä muuttamaan takaisin maalle.

9.      Olen aina asunut omakotitalossa (tai edellinen talo oli kyllä paritalo, mutta melkein omakotitalo). En ole siis ikinä asunut kerrostalossa.

10.  En juuri ikinä kadota avaimia, puhelinta, lompakkoa jne. – kunhan toimin normaalien rutiinien mukaan.

11.  Haluaisin Karibialle, vaikkapa risteilemään.

12.  Olen myös opiskellut sisustusalaa. Nyt viimeistelen liiketalouden YAMK-opintojeni opinnäytetyötä.

13.  Elän tällä hetkellä kahden talon ”loukussa”.

14.  Haaveilen isosta, yksitasoisesta kivitalosta maalla (tontti onkin sukutilalla jo katsottuna).

15.  Tärkeimpinä arvoinani ovat perhe (tällä hetkellä tarkoittaen vanhempiani ja sisaruksiani) ja koti. Lisäksi itsensä toteuttaminen on yksi elämääni ohjaavista asioista.

16.  Haluaisin on käsistäni kätevämpi siis esimerkiksi ns. käsityöihminen. Nyt en edes omista ompelukonetta ja muutenkin olen kauhean huonosti tullut ompelukoneiden kanssa toimeen.

17.  Tulevaisuudessa voisin toimia luennoitsija ja kouluttajana.

18.  Jos voittaisin lotossa, laittaisin ensimmäisenä vanhempani ”eläkkeelle”, toisena marssisin tilaamaan ainakin itselleni ja isälle uudet pirssit, kolmantena maksaisin velat pois, neljäntenä tekisin kiinteistösijoituksia ja viidentenä alkaisin suunnitella unelmien talon rakentamista. Kuudentena voisi sitten olla vaikka loma-asunnon osto ulkomailta, erityisesti vanhempia varten.

19.  Minulla on moottoripyöräajokortti: Aikoinaan moottoripyörä tietenkin ollutkin alla, mutta vähäisen käytön myötä myin pois. Nyt ensi kesäksi kyllä pyörä taas kutkuttelisi. Harmi, että suurin osa ”työmatkasta” on hiekkatietä, joten ei oikein hyvää tietä ajella pyörällä.

20.  En usko muuttavani enää pois tältä paikkakunnalta ikinä.

21.  Inhoan omaneduntavoittelijoita, jotka eivät näe omaa nenäänsä pidemmälle!

22.  Sain viime vuonna pronssisen yrittäjäristin.

23.  Tällä hetkellä suosikkinapostelu kaapissa on kuivatut mansikat.

24.  Unet ovat minulle erittäin tärkeitä! Nukkumista tarvitsen esimerkiksi enemmän kuin ruokaa.

25.  Olen ruuan suuri ystävä, ja dieetille en kovin hevillä suostuisi lähtemään. 

Miia olikin jo jakanut tämän tunnustuksen usealle suosikkiblogilleni. Siispä päätin, että jaa tällä kertaa tämän tunnustuksen ainoastaan ystävälleni Mollylle ja hänen Molly's Candy Shop -blogille.

2 kommenttia:

  1. WAU! Moottoripyörä-mimmi! <3 Itse en osaa ajaa edes polkupyörää. Toivottavasti pääsisin joskus moottoripyörän kyytiin.... :)

    VastaaPoista
  2. Miia: Jos pyörän ensi kesäksi hankin, uskon, että täytyy todellakin verestellä taitoja. On takaraivossa sellainen tunne, ettei ajaminen taida enää tulla aivan selkäytimestä :) Mutta sen näkee sitten kun kesä koittaa ja jos saan aikaiseksi pyörän hankkia. Ajoasukaan ei taitaisi enää mahtua päälle :)

    VastaaPoista

Mukavaa, kun jätät tervehdyksen! Kiitos ideoistasi ja kommenteistasi.
Tavoitat myös sähköpostilla: johanna[a]talojajatoiveita.fi

*Viestit tarkistetaan ennen julkaisua*

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff