perjantai 3. tammikuuta 2014



Joulukukkia etsiessäni löysin netistä upeat nettisivut eräältä kukkakaupalta, joka sattumoisin sijaitsi Tampereella. Kauniilta nettisivuilta sai heti käsityksen millaisia kukkia Helmivillakko tarjoaa ja ovathan kuvat myös laatulupaus siitä mitä saat. Useammin kuin kerran olen joutunut pettymään kukkakaupasta tilaamiini kimppuihin - ja vielä useammin asiakaspalveluun. Tällä kertaa odotukseni ylitettiin huimasti kummallakin osa-alueella ja olin todella tyytyväinen. 


Ihanuus alkaa jo kukkien kääreistä.  Koristeena oli mustavalkoista kangasnauhaa tyylikkäästi aseteltuna. Lisäksi kimppujen varret olivat kääritty mustaan silkkipaperiin. Yrittäjänä tällaisia wow-ensivaikutelmia pidän varsin nerokkaina. Ensivaikutelmahan luo voimakkaita mielikuvia. Kukat olivat niin kauniisti pakattuja, että melki niitä ei olisi raskinut avata kääreistä.



Korkeassa kukkakimpussa tähtenä loisti valkoinen amaryllis. Kauniisti sidotut vihreät sekä lehtikuusen oksat täydensivät hyvin kukkien loistoa. Kimppu sopi loistavasti Aalto-maljakkoon.



Pisteenä i:in päällä blingbling-timantti.





Tämän Talviterveiset-kimpun voi tilata verkkokaupastakin. Kimpun herkulliset violetit ja vaaleanpunaiset sopivat täydellisesti olohuoneen värimaailmaan. Kimpun jokaisesta kulmasta löytyy jotakin uutta katseltavaa.





Lisää kauniita kukkakuvia voit ihastella Helmivillakon blogista.


Kirjoitus sisältää mainoslinkkejä. Kukat ovat saatu blogiyhteistyön kautta.

torstai 2. tammikuuta 2014


Niin se vuosi sitten pyörähti käyntiin! Kaikkea sitä muuten netistä löytyykin. Pohtiessani uutta hiusväriä päädyin sivustolle, jossa voi tehdä itselleen virtuaalisen muodonmuutoksen. Huikeaa ja tottakai äärimmäisen viihdyttävää! Lataamalla oman kuvan pääsee muokkaamaan niin hiustyyliä kuin väriä ja lisäksi myös meikkiään. Käy testailemassa ja hae itsellesi uusi virtuaalilook taaz.comista. Olisi hauska nähdä teidän muodonmuutoksia, joten laittakaa toki linkkejä muutoksiin kommenttikentän kautta.


tiistai 31. joulukuuta 2013




Tämä vuosi kyllä viuhahti ohi todella nopeasti ja vuoteen ei kovin montaa "muistikuvaa" mahdu. Jotenkin tuntuu, että mitään ei tapahtunut vaikkakin kyllähän niitä isojakin muutoksia kuvioihin tuli. Tältä näytti minun vuoteni 2013. Kuvien otsikoita klikkamalla pääset lukemaan lisää aiheista.

TAMMIKUUSSA


 


HELMIKUUSSA


 


Sekä opeteltiin eloa sokeritautisen koiran kanssa
(PS. Koira voi nyt hyvin ja insuliinipistoksien avulla elo kulkee)

MAALISKUUSSA





 


 







HUHTIKUUSSA


 








TOUKOKUUSSA






KESÄKUUSSA

Lomailin Monacossa



HEINÄKUUSSA

ELOKUUSSA


SYYSKUUSSA

Syyskuu kuluikin nuorkauppakamarin vaalikiertueella  Hangosta Tornioon.

LOKAKUUSSA

MARRASKUUSSA

Alkoi koti olla taas enemmän mielessä kiireisen syksyn jälkeen.




Paljon iloa, vilskettä, nautiskelua ja uusia kokemuksia vuodelle 2014!

 

Vielä kerran paluu joulun tunnelmiin. Joulukattauksiin halusin tänä jouluna panostaa. Lopputuloksen näistä kuvistä näettekin, ainahan on parantamisen varaa. Yritystä kuitenkin oli... Aluksi pohdiskelin, että ottaisimme jatkopöydän mukaan, mutta kun vierasmäärä jäi vain kuuteen, päädyimme käyttämään normaalia ruokapöytää, joka nostettiin olohuoneen puolelle. Jouluna aaton olimme minun luonani ja joulupäivän vanhemmillani. Aattona haudoilta palattuamme söimme päivällä joulupuurot ja illalla saunan jälkeen luvassa oli sitten varsinainen jouluateria. 


Joulupuurolla pöytään katettiin Ciroan Forma-lautaset ja Catena-mukit sekä Jukka Rintalan lautasliinat.  Somisteena Helmivillakon Talviterveiset-kimppu  Jukka Rintalan maljakossa ja värikkäitä kynttilöitä.








Jouluaterialle pöytään teinkin sitten jo hieman koreampaa kattausta, jossa näyttävänä keskipisteenä toimi Helmivillakon Syysjuhlaan-kimpusta ideoitu talvinen kimppu valkoisine kukkineen sekä Loop-kynttilänjalat.


Pöytäkynttilöinä Riviéra Maisonin "kudottuja"-kynttilöitä sekä metallinhohtoisia kynttilöitä.


Lautaset ovat Ciron Catena-sarjasta, joka juuri jouluksi ehti lennähtää Amerikoista tänne Suomeen. Valkoisia kankaisia lautasliinoja koristivat itsevärkätyt rusettipidikkeet. Aterimet ovat Ratian Spin-sarjaa.

 








maanantai 30. joulukuuta 2013



Vanhan talon muuttopuuhat alkavat olla nyt ohi. Vielä pari valaisinta pitää irroittaa ja eteinen imuroida. Avaimet luovutan huomenna, joten vuoteen 2014 pääsee starttaamaan "uuden alun" kera. Tässä tohinassa jäi näitä joulukuviakin laittamatta, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Yhteenvedonomaisesti, joulumme oli rento ja yritimme stressiä välttää.


Joulukuusen korvasi joulupallopuu, johon laitoin muutaman valkoisen tirpan istuskelemaan oksille. Koristelussa mukana olivat taas rusetit muun muassa taulujen ja varjostimien ympärillä.




Ikkunaan ripustin pari iso lasipalloa.


Kynttilöitä tietenkin tuli ostettua jouluksi monen monta. Joulun ihanat kukkakimput hain Helmivillakosta.


 Kehyksissä komeili jouluaiheiset julisteet. Joulun isoin koriste-elementti oli ikkunaan asennettu tekstitarra Dr. Decorilta.



Sohvalle kokosin extraksi lisää tyynyjä meidän koko perheen elokuvatuokioihin. Ikeasta ostetut hyasintit eivät valitettavasti ehtineet vielä kukkaan jouluaatoksi :(


Enkelikellot tuikkupaikoilla ovat myös rakkaimpien joulukoristeiden joukossa.


 Pöytälampunjalkojen varjostimina toimivat jouluisasti  paperitähdet.


Villakoiraparivaljakko väsyi ja kaivautui peittomyttyyn lepäämään. Late-pojalla sen sijaan virtaa riitti joulunpyhätkin.


Joulupöydästä löytyi herkkuja -liikaakin (=ähky).


Postaus sisältää mainoslinkkejä.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff