torstai 10. tammikuuta 2013

Hieman lisää...

10 kommenttia:
 
...nimittäin minusta! Blogielämäni varrella olen saanut muutaman haasteen, joista yksi on luvassa nyt. Haasteen esitti Elina Takaisin Juurille -blogista. Tämän haasteen ideana on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.

Haasteen säännöt ovat seuraavat:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

11 asiaa minusta

1. Olen näppärä hahmottamaan kokonaisuuksia ja esimerkiksi Ikean laatikkoleikeissä olen ässä.
2. Jostakin syystä olen hieman "sottapytty", mutta tykkään järjestellä ja tavaroilla pitää olla oma paikkansa.
3. Äärimmäinen pikkutarkka emäntä - itseänikin raivostuttavaan pisteeseen.
4. Olen kuin kala vedessä, kun pääsen kouluttamaan.
5. Tänä vuonna olisi maaginen virstanpylväs eli 30-v synttärit. Pelottavaa.
6. On mukavaa kokkailla ja syödä yhdessä vanhempieni ja sisarusteni kanssa.
7. Katson mielelläni leffoja, esimerkiksi komedioita. Joulunaikaan elokuvina oli mm. What to expect when expecting & Babymakers. Aihepiiristä huolimatta lastenteko ei ole itselläni ajankohtaista, mutta kyseisiä leffoja voin suositella.
8. Yleensä valvon myöhään ja katselen Tv-sarjoja sängyssä. Huono tapa, pitäisi lopettaa. 
9. Lempijuoma kylmä Pepsi Max.
10. Olen lähdössä lomailemaan Monacoon. Erityinen tilaisuus, joten tartuin härkää sarvista. Tuskinpa tuonne muuten tulisi mentyä.
11. Vuoden omaksi ekoteokseni olen päättänyt, että ostan tänä vuonna tarvitsemani iltapuvut (noin 6kpl) käytettyinä.


Elinan esittämät kysymykset

1. Mikä sai sinut aloittamaan bloggaamisen?
Halusin kirjata ylös remppaan liittyvää edistymistä.

2. Lempiesine tai huonekalu kotona?
Sohva -kuvaa rentoutumista ja yhdessäoloa.

3. Mitä haluaisit tehdä paremmin?
Laulaa

4. Luetko sisustuslehtiä?
Jonkin verran, mutten pakkomielteisesti.

5. Mitä ilman et pärjäisi?
Huulirasva!

6. Jos saisit valita yhden asian tai tuotteen, joka olisi aina ilmaista, mikä se olisi?
Pitäisköhän vastata "Ikea" :)

7. Miten rentoudut?
Sohvalla koirien kanssa remppaohjelmia katsellen teekuppi kädessä, tai vaikkapa istahtamalla pimputtelemaan flyygelin ääreen toviksi.

 8. Minne haluaisit matkustaa?
Karibian-risteily on edelleen toivelistalla

 9. Lempiherkku?
Snackseistä sipsit, mättöruuista hampurilainen

10. Parasta viime vuonna?
Viime vuosi oli hieman alavireinen ja paljon negatiivisia tunnelmia vuoteen mahtui. Parasta oli ehkäpä kuitenkin se, että tiukan kampanjoinnin jälkeen tulin valituksi Suomen Nuorkauppakamareiden koulutusjohtajaksi vuodelle 2013.

11. Mitä odotat vuodelta 2013?
Itsensä toteuttamista, oman osaamisen esilletuomista, valmiimpaa kotia, talokauppoja


Haaste lähtee seuraaviin blogeihin, jotka olen valikoinut lukijoideni joukosta:
Nino - KotiKolonen
Ensoleille -Ensoleille


Minun kysymykseni haastetuille

1. Miten kuvailisit omia musikaalisia lahjojasi?
2. Mikä on epäonnistunein sisustushankintasi?
3. Peukalo a) keskellä kämmentä,b) tiukasti vasaran varressa, c) suussa, d) joissain muualla?
4. Sisustusprobleema/pulma, jonka haluaisit kotonasi ratkaista?
5. Mikä on mielestäsi parasta vastakkaisessa sukupuolessa?
6. Mikä ruokalaji on bravuurinumerosi keittiössä?
7. Mikä asia saa sinut hämmästymään aina vain uudelleen?
8. Lempinettikauppa?
9. Jos voisit elää jossakin TV-sarjassa, niin mikä sarja olisi ja kuka henkilöhahmo olisit?
10. Mitä juhlia vietät (esim. perheesi kanssa) seuraavaksi?
11. Nimeä yksi mahdollisimman pitkä yhdyssana, joka tulee ensimmäisenä mieleen?


10 kommenttia:

  1. Tää on kiva, kiitän! :) Vaikka aika kinkkisiä kysymyksiä, näitäpä pitääkin hetki miettiä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kai mä nyt liian helppoja kysymyksiä tekisi ;) Eikös tämän kuulunut olla haaste =D

      Poista
  2. Kiitos Johanna :) Palaan haasteeseen varmasti!

    VastaaPoista
  3. Olipa mukava yllätys! Kiitos Johanna :) Näitä kyllä tosiaan pitää tuumata tovi ;)

    VastaaPoista
  4. Kiitokset haasteesta! Olenkin saanut saman haasteen kolmelta blogilta - apua! :D Mutta nämä on hauskoja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nythän sulla on sitten tilaisuus kuoria kermat päältä! Valkkaa kyssäreistä oma top11.

      Poista
  5. Kiitos ja kumarrus haasteesta! Jos haluat lukea mitä vastasin kysymyksiisi (joitain piti oiken pysähtyä miettimään ) , niin käy lukaisemassa blogistani. Oikein mukava ensimmäinen haaste :)

    VastaaPoista

Mukavaa, kun jätät tervehdyksen! Kiitos ideoistasi ja kommenteistasi.
Tavoitat myös sähköpostilla: johanna[a]talojajatoiveita.fi

*Viestit tarkistetaan ennen julkaisua*

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff