torstai 17. tammikuuta 2013

Hei, me avaudutaan!

4 kommenttia:
 
Sain toisenkin haasteen näin heti perä perään eli "avautuminen" jatkuu.  Tällä kertaa piinapenkkiin haastoi Willa Olivian Mia. Haasteessa on tarkoitus vastata saamiini 11 kysymykseen ja haastaa 11 blogia mukaan uusilla 11 kysymyksellä. Sen verran tylsä olen, että juuri lähes identtiseen haasteeseen vastanneena jätän tuon haasteosuuden väliin, mutta kysymyksiin vastaan mielelläni.

Kysymykset Mialta:

1. Mikä oli toiveammattisi pienenä, ja oletko siinä nyt?
Toiveammattini taisi olla arkkitehti yläasteella. Uusi toiveammattini liittyy kouluttamiseen, joten ainakin oikealla tiellä olen. Tietenkin olisi kiva tehdä myös jotain "esteettistä".

2. Kaunein paikka, missä olet ikinä käynyt?
Ehkäpä melkein koko elämänsä maalla viettäneenä, luonto ei "näyttäydy"itselleni  niin erikoisena kuin monelle muulle. Matkoiltakaan ei mitään ihmeellisyyksiä ole jäänyt mieleen. Taj Mahalissakin olen käynyt, ja se on mielestäni täysin ylimainostettu. Kauniimmalta näyttää kuvissa kuin livenä. Oma koti on tähän loistovastaus, sanoisin (vaikkei ihan paikkaansa taidakaan pitää)!

3. Jos voisit tehdä elämässäsi yhden asian uudelleen, mikä se olisi?
Elämäni ehkäpä suurin käännekohta on ollut tämän tönön osto. Elo olisi varmasti roimasti paljon helpompaa turvallisesti entisessä paritalon puolikkaassa, jo aivan taloudellisestakin näkökulmasta. En silti sanoisi, että katuisin talon ostoa. Ehkäpä sitten vastaus voisi olla, että olisi pitänyt uskaltaa olla rohkeammin oma itsensä jo nuorempanakin.

4. Jos voittaisit 100 000 €, mitä tekisit?
Tylsä vastaus, mutta pankillehan nuo saattaisi täysin mennä. Toki pikkuriikkisen voisi jättää sisustusrahaa ja jotain superia yhteistä juttua keksiä koko perheelle. Toki nuo 30v-synttärit on luvassa kesällä. Saisihan tuolla rahalla aikamoiset pippalot aikaiseksi!

5. Lempieläimesi, ja onko sinulla sitä?
Koira, wuhwuh - vai olisiko tähän pitänyt vastata miehet =D

6. Jos saisit tavata yhden vaikutusvaltaisen ihmisen, kuka se olisi ja miksi?
Tämä onkin paha! Ehdottomasti joku nainen... Hillary Clinton tai Oprah Winfrey. Kääntyisin kuitenkin varmaan Clintonin kannalle. Hän on vahva nainen, joka ei ole antanut kenenkään polkea itseään maahan tai tallata yli. Hoiti tyylikkäästi myös miehensä skandaalit.

7. Suurin saavutuksesi elämässä?
Ehkäpä se on sitten tämä tönöni. Opiskelujani en pidä saavutuksina ja toisaalta mitään perinteisiä virstanpylväitä, kuten häitä, lapsia ym. ei ole elämässäni tapahtunut.

8. Lempiruokasi
Kaikki epäterveellinen kuten hampparit ja hotwingsit.

9. Mitä teet kun rentoudut?
Olen vaan ja laiskottelen luvan kanssa. 

10. Mitä odotat elämältäsi?
Upeita haasteita työelämässä, itsensä toteuttamista & kehittämistä, rakkautta ja terveyttä läheisille.

11. Oletko onnellinen?
Varmasti onnellisempikin voisin olla, mutta yritän olla onnellinen juuri tässä hetkessä niistä asioista, joita ympärillä on. Asiat voi olla jo huomenna paljon paremmin tai huonommin. Onnellisuuden tavoittelu ei tee onnelliseksi.

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisia vastauksia Johanna!
    Pidän tuosta tyylistäsi, olet varmasti inspiroiva ihminen ympärillesikin :)
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kun on hauska kuulla, minkälaisen kuvan itsestään antaa! Luonnollisesti itsensä on tottunut aina näkemään siinä yhdessä ja samassa valossa :)

      Poista
  2. Kivoja vastauksia!! Mä luulen, että suurimmalla osalla tuosta 100 000 € summasta osa ainakin menisi pankille ;)
    Toivottavasti pääset joskus tekemään kouluttajan hommia enemmän!!

    Mulla muuten on nuo Aallon "lautaset" ja pidän niitä tuikkualustana. Niistä heijastuu kivasti valo:) Juhlilla tietty tarjoilualustoina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aallolle sopisikin ihan kivasti vaikka kirkkaat Kivi-tuikut! Hyvä idea. Ehkäpä laitankin jo illalla, kun tulee ruokavieraita kyläilemään.

      Poista

Mukavaa, kun jätät tervehdyksen! Kiitos ideoistasi ja kommenteistasi.
Tavoitat myös sähköpostilla: johanna[a]talojajatoiveita.fi

*Viestit tarkistetaan ennen julkaisua*

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff