keskiviikko 19. kesäkuuta 2013
Printed
Viime viikon keskiviikkona tilaus sisään yhdysvaltalaiseen nettikauppaan, tämän viikon tiistaina paketti saapuu tullattuna pöydälleni. Nopeaa toimintaa! Miettikääpä: Suomessa postin postipakettilupaus on 2-3 päivää. Tein jälleen ostoksia Fabric.com -nettikaupassa. Valtavat valikoimat, sopivat hinnat ja jouheva toimitusaika ei taaskaan pettänyt.
Tällä kertaa mukaan tarttui Premier Printsin Shakes (yllä vasemmalla), Premier Printsin Towers (ylhäällä oikealla), Premier Printsin Gotcha (keskimmäinen kuva) sekä Towers-kangas myös merenvihreällä kuviolla. Harmaille kankaille on suunnitteilla roolit vierashuoneessa sekä olohuoneessa. Mustavalkoinen Gotcha lähtee edellisen tilauksen mustavalkoisten kankaiden kaveriksi Mollyn tekemään projektiin. Harmillisesti toinen mustavalkoinen kangas tilauksessa oli vaihtunut väärään kankaaseen, mutta oikea kangas on jo matkalla Suomeen. Vielä on pohdinnassa miten aion herkutella tuolla vihreäkuviollisella kankaalla.
Aiemmista kangasostoksista löydät kuvia tästä ja tästä. Onhan kankaita päätynyt jo sisustukseenkin asti. Yläkerran aulan mustavalkoinen sisustus sai alkunsa Premier Printsin kankaista. Työhuonekin sai uutta ilmettä muun muassa Gotcha-kankaalla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ihania kankaita! Taidanpa itsekin laitella tilausta tuolta.
VastaaPoista