tiistai 26. huhtikuuta 2011

Esimakua pääsiäisajan remonttitouhuista

Ei kommentteja:
 
Viime torstaina alkoi rutistus raksalla, jotta hommat etenisi ja valmista joskus tulisi. Viisi päivää uudella talolla tuli vietettyä, viimeisin tosin lähinna siivoamisen merkeissä. Ohessa tuli  hieman nautittua auringostakin ja korkattua grillimakkarakausi. Hommat jäivät muutamalta osin kesken, koska aineet loppuivat. Tänään lähden uudestaan kaupoille ja illalla hommat jatkuu. Tässä esimakua touhuista. Kuvia valmiimmasta lopputuloksesta muutaman päivän sisään sekä selostusta käytetyistä aineista.


Pukuhuoneen tehtävälistalla olivat katon maalaus, seinäpaneeleiden maalaus sekä koristekiviseinän laatoitus. Tässä kuva lähtötilanteesta. WC näkyy taka-alalla, kuva otettu aulan ovelta.


Paneelit käsiteltiin Helmi-kalustemaalilla kahteen kertaan. Näissä kahdessa kuvassa on vasta ensimmäinen kerros vedetty.

Kuva aulan suuntaan. Taka-alalla eteinen/tekninen tila.


 Saunassa käsiteltiin seinät ja katto valkoisella saunasuojalla. Lauteet käsiteltiin mustalla saunavahalla. Kuvassa seinissä käsittely on jo tehty kahteen kertaan ja katto on vielä käsittelemättä. Eron huomaan tästä selkeimmin.

Alakerran WC:ssä katto maalattiin kahteen kertaa. Lisäksi ikkunan karmit ja smyygit maalattiin, sillä rakennusaikana ne oli sutattu uretaanilla ja tietenkään tässä vaiheessa suttu ei oikein irtoa. Maalipesu, hiontaa ja maalia perään. Tänään pitäisi vielä vetään toinen kerros maalia.


Muutama sinivuokkokin löytyi pihalta.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa, kun jätät tervehdyksen! Kiitos ideoistasi ja kommenteistasi.
Tavoitat myös sähköpostilla: johanna[a]talojajatoiveita.fi

*Viestit tarkistetaan ennen julkaisua*

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff