maanantai 10. joulukuuta 2012

Remontti takana: Vierashuoneen uusi ilme

8 kommenttia:
 
Tämän vanhempieni luona tehdyn vierashuoneen muodonmuutoksen esittely hieman otti aikaa, mutta nyt minulla on teille kuvia valmiista vierashuoneesta. Kuvat on otettu illan hämärässä eilen, mutta eiköhän viesti tule näistäkin esiin.

TÄSTÄ LÄHDETTIIN LIIKKEELLE
Vierashuone toimi ennen muutosta työhuoneena, mutta talon valmistuessa huone oli vierashuonekäytössä. Takaisin siis lähtöpisteeseen. Alkuperäiset tapetit 90-luvun alun kuuminta hottia.




JA MUUTAMA REMONTTIKUVA
Seinässä ollut, akvaariolle tarkoitettu reikä, suljettiin remontin yhteydessä. Tapetin raaputtelun jälkeen, seinien kanssa oli myös aika tasoittaminen.
 



REMONTIN JA MUUTOKSEN JÄLKEEN
Tadaa!
 

Sisustamisessa käytin hyväksi jo olemassa olevia tavaroita. Tulivathan hyötykäyttöön. Esimerkiksi sänky, yöpöytä ja sänkytekstiilit minulla oli jo jemmassa. Greiget lakanat tilasin Ellokselta.
 

Ikean Pax-kaapeilla saatiin aikaan lisää säilytystilaa. Lisäksi peilit avartavat huonetta. Pesupiste on koottu Ikean keittiökaapeista sekä -tasosta.
 


 Mummolan vintistä kaivettu vanha peili sai uuden ilmeen maalin ja sisustustarran avulla.




Hanan tilasin Saksasta. Soikea allas on Bauhausin valikoimasta. Hana on aika herkku - ihana tuo vesiputousmainen vesisuutin. Pitäisköhän tilata itsellekin samanlaiset?


 Persia-tapetissa yhdistyy valkoinen ja hopea sekä beigen sävyjä. Tapetti on tilattu Kleurmijn Interieurilta.


Vieraat - TERVETULOA!
 



8 kommenttia:

  1. Vitsit, sinun luona vieraat kyllä saavat oikean sviitin, ihan ku jossain viiden tähen hotellissa :)!

    VastaaPoista
  2. Huippu muutos! :) Tuo vesipiste on kyllä hauskasti keksitty, eipä olis tullut itselle mieleen moinen!

    ...ja Paxit on mun elämäni suurin rakkaus. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tack, tack. Vesipiste oli olemassa jo ennen (isossa valkoisessa kaapissa) akvaarion huoltoa varten. Tottakai tilaisuus piti käyttää hyväksi ja ottaa vesipiste hyötykäyttöön. Vaikkei omaa vessaan vierailla olisikaan, onhan tuo pesupiste plussaa.

      Poista
  3. Erittäin kaunis lopputulos! Terveisin ajoittain blogiasi lukeva - kivoja ideoitasi on kiva seurailla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis! Tervetuloa lueskelemaan useamminkin. Mukavaa viikonjatkoa!

      Poista

Mukavaa, kun jätät tervehdyksen! Kiitos ideoistasi ja kommenteistasi.
Tavoitat myös sähköpostilla: johanna[a]talojajatoiveita.fi

*Viestit tarkistetaan ennen julkaisua*

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff