Näytetään tekstit, joissa on tunniste remontti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste remontti. Näytä kaikki tekstit

tiistai 10. tammikuuta 2017


Monen monta unelmaa, toivetta ja puuhaa kun kotona piisaa, uuden vuoden aloitus on loistava hetki pohtia mitkä on NE jutut, jotka oikeasti haluaa tänä vuonna saada toteutettua. Siispä hieman "ennustelin" mitä talo- ja sisustusrintamalla mahtaakaan tänä vuonna tapahtua omassa kodissani. Tähän listaan on varmasti hauska palata loppuvuodesta ja vertailla pitikö ennustukset paikkansa. Minkälaisia sisustus- tai remppahaaveita teillä on vuodelle 2017?

Sisustusennustuksia vol.2



Sisustusennustuksia vol.5



Sisustusennustuksia vol.3



Sisustusennustuksia



Sisustusennustuksia vol.4




keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Makuuhuoneen remontti on ollut jo pitkään mielessä, sillä ensimmäisellä kerralla siitä ei tullut täysin mieluista (kuitenkaan). Pääsyy on nyt muuttunut maku pintamateriaalien suhteen, mutta joku muukin seikka makkarissa tökkii... Yksi makuuhuoneen haasteista on, että se on tehty rajaamalla entinen iso (n.25m2) takkahuone makuuhuoneeksi ja takkahuone-osaan. Näin alakertaan saatiin 2 erillistä makuuhuonetta, joka talon myyntiä ja jatkokäyttöä ajatellen oli järkevää.

Alkuperäinen remontti-idea, johon nyt oli tarkoitus tarttua, oli muuttaa nykyistä väliseinää niin, että se olisi vain seinänpätkä keskellä huonetta ja sivuille tulisi liukuovet. Tosin eilinen remppakeskustelu sai miettimään, pitäisikö väliseinä purkaa kokonaan ja jättää tila isoksi yhtenäiseksi tilaksi jälleen. Tämä tarkoittaisi, että huonekokoinaisuudesta tulisi ns. master suite -tyylinen vaatehuoneen kera ja kulku alakerrasta takaterassille (jota nyt ei tosin juurikaan käytetä), tapahtuisi makuuhuoneen kautta. Tässä yhdistelmässä haasteeksi kuitenkin muodostuu, miten tilan pystyy rajaamaan portaikkoon ja käytävään, koska siihen ei luonnollista väliseinä+ovi -linjaa saa. Esimerkiksi valonrajaamisen vuoksi jotenkin tuo aukko on saatava väliaikaisesti tukkoon yöaikaan.

Tässäpä muutamia kuvia kokonaisuudesta. Miten itse tekisit?
a) purkaisit väliseinän pois kokonaan? (Ja vaikuttaako tämä mielestäsi talon myyntiin hankaloittavasti?)
b) jättäisit jonkilaisen seinän rajaamaan tilasta erillisen makkarin?

Tästä linkistä näet alkuperäisen tilan ilman väliseinää ja väliseinän rakentumista, kun remonttia tehtiin edellisen kerran. Suosittelen kurkkaamaan!

Tästä puolestaan voit vilkaista hieman erilaisia kuvia makkarista, joissa hahmottaa väliseinän tilanjakoa.

(Oho kylläpä nyt nämä kuvat ovat venyneet korkeussuunnassa =D, pahoittelut)











tiistai 18. lokakuuta 2016

Eteisen remontti etenee hiljalleen eteenpäin. Nyt paikoilleen on saatu jo säilytyspenkin rungot. Vielä pikku puuhasteltavaa riittää, mutta taidan olla jo voiton puolella. Vaikka etenvauhdillahan tässä remontissa asiat on tapahtunut. Säilytyspenkki loppujen lopuksi lähti syntymään Ikean keittiömalliston valikoimasta. Rungoista vain napsastiin korkeudesta pois.



Tästä se inspiraatio lähti. 



lauantai 8. lokakuuta 2016

Nyt kun katto on maalattu ja tapetit on seinissä, voi - ja on jopa syytäkin - miettiä eteisen uutta sisustusta pitemmälle. Kuvia tämän hetkisestä tilannekatsauksesta tapetteineen löydät täältä.

Jotakin hahmotelmaa sisustuksesta olisi nyt mielessä:
  • Säilytyspenkki tulee koko ikkunaseinän mittaiseksi. Tason väri todennäköisesti musta, mutta laatikostot varmaankin valkoiset. Tähän penkkiin tulee uusi kenkäsäilytys. (Mahtaakohan kaikki mahtua?)
  • Valaisimena houkutteli joku aito 60/70-luvun roikkuva valaisin penkin päälle. Valaisimessa saisi hitunen mustaa väriä löytyä. Jos löydän valaisimen, jossa olisi useampi polttimon paikka, en välttämättä laita erillistä kattovalaisinta lainkaan.
  • Oviseinälle etsinnässä on aito 60/70-luvun hyllykkö (ehkä string-tyylinen) sekä retkovaatekoukkuja erilaisten roinien ripusteluun. 
  • Matto saisi olla pehmeä, mutta kuitenkin sellainen, joka ei heti ota nokkiinsa liasta. 
  • Maalämpöpumpun eteen onkin jo ostettu tukeva pyörillään oleva vaaterekki, jonka jalusta pitäisi vielä maalata (mustaksi?).
  • Peililiukuovet jäävät paikoilleen.
Sitten vaan pitäisi alkaa laittaamaan tehden ja etsiä tarvittavat rekvisiitat. Tuon sopivan valaisimen löytyminen on ollut yllättävän hankalaa. Mieluummin ostaisin aidon vintage-valaisimen kuin uuden, mutta tarjontaa on aika niukasti - tai sitten hintapyynnit poskettomia. Miltäs tämä kokonaisuus vaikuttaa?



Tästä siis lähdettiin liikkeelle, lopputuloksesta ei vielä aivan varmuutta :) 


keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Eteisen remppa alkoi 23.8.2016, ihan vaan muistiksi ja motivaatioksi itselle. Miten ihmeessä tässä on tunaantunut niin mahdottumasti aikaa? Pientä pientäremonttia on muuttunut pitkäksi pieneksi pintaremontiksi.Samassa tohinassa päätin maalata katon, josta oksat paistoivat jo läpi. Mutta siihenkään ei mahdottomasti aikaa kulunut.


Yksi hidaste oli tämä näkymä. Kun tapettia irrotettiin paljastui seinästä hometta. Onneksi kyse oli vain pintahomeesta. Tovi meni syytä selvitellessä, mutta todennäköisin syy oli, että maalämpöpumpun ja seinän väliin oli laitettu lasivillalevy. Tästä syystä kosteus oli kondensoitunut lattiaa pitkin. Onneksi tämä ei ollut niin vakavaa kuin aluksi pelkäsin... Kukaan remppaaja tuskin haluaa törmätä homeeseen!


Seinä revittiin kuitenkin varmuuden vuoksi auki kokonaan. Samalla tuo villa saatiin paremmin poistettua. Tovi piti sitten motivaatiota etsiä seinän paikkaukseen.




 Tapetit laitoin seinään viime viikonloppuna. Tapetiksi valikoitui pitkällisen (siis todella pitkällisen) pohdinnan jälkeen Econ Liner 6060. Tykkään valinnasta kovasti, vaikka valokuvassa näyttää hieman psykedeeliseltä nuo viivat.








Seuraavaksi pitäisi sitten laitella listoja paikoilleen ja saada uusi säilytyspenkki hommattua/tehtyä. Siinä onkin ollut myös ratkomista kuinka tuo tarve hoidetaan. Ja tietenkään aivan ei tuo ratkaisu vielä ole selvillä :) Jatkoa seuraa!



tiistai 23. elokuuta 2016

Eteisen remontti on vihdoin ja viimein startannut. Kauan jouduin painimaan itseni kanssa siitä, viitsinkö repiä alas ehjät tapetit - joita kissojen ja koirien kanssa metsästin 5 vuotta sitten ja vielä maksoinkin niistä tolkuttomasti. Mutta jos tapetti ei vaan enää miellytä, se ei miellytä. Tarpeeksi kun aihetta kypsyttää, ja tekee surutyötä :) , saa homman käyntiin. Nyt kuitenkin kysymys kuuluu - MITÄ TILALLE? Maalia, tapettia vai kumpaakin?

Tästä eilen illalla lähdettiin liikkeelle. Jos haluat kurkata eteisestä muita kuvia, klikkaa vaikkapa tänne.




Vaikka tila on pienehkö, noin 7m2, tekisi mieli kovasti repäistä ja tapetoida koko tila jopa kohtuullisen dominoivalla tapetille. Peilikaapisto jää edelleen paikalle, lisäksi katto ja lattia pysyvät samoina eli valkoisina. Olisiko seuraavat valinnat hitti vai huti?


Vaikka tummahan tämä mustavalkoinen ruutu/linja-tapetti on, jokin tässä vetää kyllä puoleensa.


Graham & Browin Harlequin-sarjan Links-tapettiin ihastuin välittömästi!


Galerien Shades-tapetissa on hauskaa mahtipontisuutta, tämän ottaisin kyllä mustavalkoisena.
(kuva lainattu)




Polkadot-tapetti olisi taas puolestaan leikkisä, mutta meneekö liian lapselliseksi...
(kuva lainattu)



 Osuipa silmiini vielä tämä Borås-tapettien mustavalkoinen ihanuus, joka ihastutti myös monia muita tämän vuoden asuntomessuilla.
(kuva lainattu)





Luulin, että remontin hankalin puoli olisi se aloitus, mutta mahtaakohan se kuitenkin olla uusi materiaalivalinta... Nim. merk. eipä ole tarvinnut juurikaan tapettivalintoja viimevuosina tehdä. 


perjantai 7. maaliskuuta 2014


[Ennen I Jälkeen -teemaviikko jatkuu] Ajattelin päättää blogin synttäriviikon remppamuistelot olohuoneeseen. Nämä ennen/jälkeen postaukset ovat olleet mieluisia lukijoille kommenteistanne päätellen, joten ajattelin tehdä vielä muistakin tiloista vastaavia kirjoituksia jossain vaiheessa kevättä. Monta tilaa ja huonettahan jäi esittelemättä. Tässäpä teille kuitenkin tämän teemaviikon päätösnumerona: olohuoneen muodonmuutos!

Ennen



Remonttiräjäytystä
Jollain kummalla tavalla tämä kuva on viehättävä -tyhjä kangas. Tätä kuvaa katsoessa tulee aina himo siihen, että sisustus olisi pitänyt olla äärimmäisen minimalistinen. Se ei toki olisi sopinut talon tyyliin. Ihana tyhjyys!



Täsäs kuvassa näkyy kuinka avoparvi muutettiin makuuhuoneiksi rakentamalla väliseiniä.


Olohuone nyt 
Olohuoneen rakennetta muutti eniten  yläkerran avoparven osittain sulkeminen makuuhuoneiksi. Lisäksi portaikon vastaiseen seinään tehdyt ikkunut muuttivat ilmettä. Tottakai ulkoasu viimeisteltiin uusilla pintamateriaaleilla. Ja kaiken kruunaa tuo yli neljä metriä korkea kattovalaisin.




Olohuoneesta on toki parempiakin kuvia otettu valoisammalla ilmalla. Kurkkaapa lisää kuvia vaikka täältä. Samalla näen kuinka olohuone on elänyt eteenpäin.

torstai 6. maaliskuuta 2014


[Ennen I Jälkeen-teemaviikko jatkuu] Yksi erityisesti ilahduttavia muutoksia oli myös portaikon uusi elämä. Kyllähän portaikon entistä ilmettä voi kutsua jopa "mäntypunatiilihelvetiksi" - no termi kuvasi hyvin kyllä koko taloa.

Portaikko ennen
(Yllä) kuva keskikerroksesta, (vasen alla) alakerrasta, (oikea alla) yläkerran suuntaan keskikerroksesta.
 

Portaikko nyt
Portaikko maalattiin valkoiseksi ja puukaiteet vaihtuivat lasirosterikaiteisiin (jotka itse suunnittelin ja isä teki). Lisäksi olohuoneen vastaiseen umpiseinään seinään tehtiin kaksi ikkunaa/lasiruutua, joista pääsee valoa portaikkoon. Nyt portaikko ei ole lainkaan enää niin pimeä kuin aikaisemmin. Tuon valon huomaa hyvin alla olevista kuvistakin.

Keskikerroksesta


Alakerrasta



Keskikerroksesta yläkerran suuntaan




keskiviikko 5. maaliskuuta 2014



[Ennen I Jälkeen-teemaviikko jatkuu] Tänään kiertue jalkautuu alakerran saunaosastolle ihmettelemään. Kiertoajellulla piipahdetaan pukuhuoneeseen, kylpyhuoneeseen ja saunaan. Näiden tilojen remontit ovat myös mielestäni erittäin onnistuneita ja kilpailevat suosikkionnistumisestani yhdessä keittiön kanssa.

Kylpyhuone ennen remonttia (kuva yllä, pukuhuoneen suuntaan)

Remonttiräjäytystä
Isoin toiminnallinen muutos oli, että kylpyhuoneen läpikulku nykyisestä vaatehuoneesta suljettiin. "Nyt se on auki, nyt se on kii! :)"


Kylpyhuone nyt
Kuten kuvasta näkyy, vaihtoon menivät kaikki laatat sekä vesikalusteet. Katto maalattiin valkoiseksi. Kylpyhuonen kruunaan Englannista tilatut kylpyhuoneeseenkin sopivat kattokruunut - yksityiskohta makuuni.


 Pukuhuone ennen
Pukuhuone oli ennen käytännössä vain käytävä vessaan eli neliöt eivät olleet kovin tehokkaassa käytössä. Uudistamisessa yhtenä mottona olikin "Make the most out of what you got".


Remonttiräjäytystä
Remontissa kaikki pinnat saivat uuden elämän. Lisäksi pukuhuoneen oviaukkoa isonnettiin sillä se oli aiemmin peruskokoa pienempi ja aika ahdistava. Remontin yhteydessä purettin myös osa kattoa sähkötöitä helpottamaan. Sähköä vedettiin mm. riippuville valaisimille sekä puuttunut saunan sähkökiuasvarauskin vedettin sähkökaapille sisäkaton sisällä.


Pukuhuone nyt
Neliöt saatiin tehokäyttään vasemmanpuoleisen mittatilauskaapiston avulla sekä hyödyntämällä Bestå-järjestelmää oikealla seinällä. Mainitaan nyt sekin, että tämä luonnonkivimosaiikki oli ensimmäinen laatoituskokemukseni.


Sauna ennen
Oi sitä punatiilen määrää :) Katsopa tarkkaan kaiteen tummia alueita - ne oli oikeasti likaa! Yök!


Sauna nyt

Saunassa laatoitettiin uudelleen. Lauteet saivat mustan värin ja seinät ja katto valkoisen. Samalla kun kiuaskin oli irti remontin tieltä, maalattiin kiuaskin uudestaan asiaankuuluvalla maalilla. Lisää kuvia saunan lauteista voi katsoa vaikkapa täältä.






Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff