perjantai 7. joulukuuta 2012

Anna lahja lapselle - Joulupuu

Ei kommentteja:
 
Itsenäisyyspäivä sujahti ohi tunaroinnin merkeissä. Kamalasti olin taas kaikkea pohtinut puuhalistalle, mutta valmista ei juurikaan tullut. Tulipahan kuitenkin eilen avattua joulu virallisesti ruokailemalla mummon luona jouluruokien parissa. Mutta asiaan. Varsinkin tähän aikaan vuodesta jokainen voi auttaa ja olla tekemässä joulumieltä toisille ihmisille. Joulupuu on yksi konkreettinen keino auttaa. Joulupuussa yhdistyvät lasten pyyteetön auttaminen, ihmisten henkilökohtainen panos ja välittäminen sekä yritysten aktiivisuus. Joulupuu on tuonut hyvän mielen niin lahjojen antajille, projektissa mukana olleille tahoille niin kuin myös lahjan saajille perheineen.

Joulupuun ideana on antaa lapsille uusi tai itse tehty lahja. Lahja voi olla pieni tai suuri, edullinen tai kallis - kaikki lahjat otetaan ilolla vastaan!  Käytettyjä tavaroita tai rahalahjoituksia emme voi valitettavasti vastaanottaa. Paketissa voi olla lelu, käyttötavara tai vaate. Esimerkiksi 12-17 -vuotias arvostaa vaikkapa elokuvalippua, urheiluvälinettä, korua, lahjakorttia vaateliikkeeseen jne. Lahjakeräys on tärkeä, sillä lahjoituksena annettu paketti voi olla saajalleen se ainoa tänä jouluna.

Joulupuun järjestävät paikalliset nuorkauppakamarit eri puolilla Suomea. Muun muassa tällaisten projektien äärellä saan olla ylpeä, että kuulun itsekin tähän järjestöön. Tarkempia tietoja löydät Joulupuun Facebook-sivustolta. Lisäksi löydät listauksen järjestävistä paikallisista nuorkauppakamareista täältä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa, kun jätät tervehdyksen! Kiitos ideoistasi ja kommenteistasi.
Tavoitat myös sähköpostilla: johanna[a]talojajatoiveita.fi

*Viestit tarkistetaan ennen julkaisua*

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff