keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Maastoutujat: uusi TV-taso

2 kommenttia:
 
Keskiviikon kuulumiset! Ehdokkaan elämä on ollut aikamoista menoa ja meininkiä viime päivinä. Tahti senkun vielä kiihtyy ennen ensi viikon vaaleja. Ajattelin kuitenkin tulla kertomaan teille telkkatason tuunausprojektista, jonka teimme vanhempieni olohuoneessa. Samalla myös kaiuttimet maastoutuivat uuteen sisustukseen.


Aihiona projektiin oli vanhan "mediakeskuksen" pystymalliset kirjakaapit. Sävynä sekä kaapit että kaiuttimet olivat täysin jotain muuta kuin uusi olkkarin ilme. Tosin kunnossa ei ollut moitittavaa. Pääsyimme siis tuunaamaan vanhoista kaluista uuden TV-tason uusien ostamisen sijaan. Jälleen kerran tarpeen oli hieman mielikuvitusta.



Ensimmäisenä suoritettiin pohjamaalaus. Maalausprojektin tein pienellä vaahtomuovitelalla. Loistava väline pensseli sijaan huonekalujen maalaukseen.
 

 Kaiuttimet ja kaapit maalattiin samalla sävyllä kuin olohuoneen tehosteseinä. Loppujen lopuksi maalasin pintamaalilla kolme ohutta kerrosta peittävän lopputuloksen saamiseksi.
 

Valmiit maalatut kaapit "kellistettiin" lopuksi kumoon. Päällinen tehtiin kahdesta Ikean Perfekt Abstrakt korkeankaapin peitelevystä.
 

Ja tältä lopputulos näyttää! Itse olen iloinen, että pystyimme hyödyntämään jo olemassa olevia huonekaluja. Maalin avulla keksittiin kaapeille uusi elämä TV-tasona.



2 kommenttia:

  1. Huomenta,

    Aivan ihastuttava ja kekseliäs tuunausidea. Hyvältä näyttää. :) Itse harrastan samaa, vanhasta tuunaamalla saa ideoitua oikeinkin toimivia ratkaisuja ja bonuksena päälle samalla säästyy rahaa.

    Seuraan säännöllisesti ihanaa blogiasi.

    Aurinkoa päivääsi

    Anne

    VastaaPoista
  2. Upeen näköistä!

    http://mimi-perfectly-imperfect.blogspot.fi

    VastaaPoista

Mukavaa, kun jätät tervehdyksen! Kiitos ideoistasi ja kommenteistasi.
Tavoitat myös sähköpostilla: johanna[a]talojajatoiveita.fi

*Viestit tarkistetaan ennen julkaisua*

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff