Hieman myyjän kanssa hieroimme hintaa ja lopulta myyjä möi neljästä palasta koostuvan rahin jopa tarjoustani edullisemmalla hinnalla. Maksoin lopulta rahista 80 euroa.
Luonnollisesti kotiin päästyäni, piti hieman leikkiä salapoliisia: minkähän niminen tämä rahi mahtaa olla ja mikähän on alkuperäinen hinta ollut? Todellista salapoliisityötä vaadittiinkin, mutta lopulta alkoi vastauksia löytymään. Rahi/sohva on Iskun julkitilakalusteita. Sohvasarjan nimi on Salsa ja sen on suunnitellut Maija Olkkonen. Sohvaan saa lisäksi erillisiä selkä- ja käsinojia.
Julkiskalusteista Iskulla ei ole suoria hintatietoa nettisivuilla (tai en ainakaan löytänyt). Löysin kuitenkin netistä vanhan myynti-ilmoituksen, jossa joku kauppasi 3 osan selkänojallista versiota. Ilmoituksessa oli maininta, että uutena hinta oli ollut reilut 1500 euroa. Kankaana oli tavallinen peruskangas. Ostamassani sohvassa/rahissa on 4 palaa ja erikoiskangas. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, taisin saada 700-1000 euron rahin 80 eurolla!
Aivan mahtava löytö! <3 Kyllä kelpuuttaisin tuon itsekin, jos vain olisi enemmän tilaa. Olen ihan kade! =D
VastaaPoistaUpea tyylikäs löytö! : )
VastaaPoista