lauantai 25. helmikuuta 2012

Pieni loittovoitto: Salsa-sohva

2 kommenttia:
 
Ideaparkin Iskussa on tyhjennymyynti, sillä Iskun vuokrasopimus loppuu. Pitähän sitä itsekin jo lähes tyhjässä myymälässä käydä pyörimässä. Tällainen puolikaarenmuotoinen rahi siellä oli tarjolla. Rahi oli todella likainen. Katsastin nopeasti myös rahin alle, josta selvisi, että verhoilukangas oli palosuojattua. Uudelleenverhoilun sijaan tämänhän voisi saada jopa putsattua!

Hieman myyjän kanssa hieroimme hintaa ja lopulta myyjä möi neljästä palasta koostuvan rahin jopa tarjoustani edullisemmalla hinnalla. Maksoin lopulta rahista 80 euroa.

Luonnollisesti kotiin päästyäni, piti hieman leikkiä salapoliisia: minkähän niminen tämä rahi mahtaa olla ja mikähän on alkuperäinen hinta ollut? Todellista salapoliisityötä vaadittiinkin, mutta lopulta alkoi vastauksia löytymään. Rahi/sohva on Iskun julkitilakalusteita. Sohvasarjan nimi on Salsa ja sen on suunnitellut Maija Olkkonen. Sohvaan saa lisäksi erillisiä selkä- ja käsinojia.

Julkiskalusteista Iskulla ei ole suoria hintatietoa nettisivuilla (tai en ainakaan löytänyt). Löysin kuitenkin netistä vanhan myynti-ilmoituksen, jossa joku kauppasi 3 osan selkänojallista versiota. Ilmoituksessa oli maininta, että uutena hinta oli ollut reilut 1500 euroa. Kankaana oli tavallinen peruskangas. Ostamassani sohvassa/rahissa on 4 palaa ja erikoiskangas. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, taisin saada 700-1000 euron rahin 80 eurolla!


Ensiksi oli luvassa sohvan pesuoperaatio. Sohva oli todella likainen, siis oikeasti todella musta. Testiin otettiin SoftCaren Textile Cleaner. Salsa tuli yllättävän puhtaaksi - ainakin niin puhtaaksi, ettei sitä tarvitse verhoilla uudestaan. Pitänee testata ainetta myös valkoiseen likaiseen nojatuoliini, hmm. Puhdistus- ja suojausainepaketin hinta oli 30€.


Verhoiluna on luonnonvalkoinen kangas, jossa on kiiltäviä "aaltoja".

 

Rahi sopii väreiltään mainiosti vaatehuoneeseen. Jonkinlaista rahia olinkin tänne etsiskellyt. Paikkaa täytyy vielä hieman hioa = heittää tuo rehu mäelle?






2 kommenttia:

  1. Aivan mahtava löytö! <3 Kyllä kelpuuttaisin tuon itsekin, jos vain olisi enemmän tilaa. Olen ihan kade! =D

    VastaaPoista

Mukavaa, kun jätät tervehdyksen! Kiitos ideoistasi ja kommenteistasi.
Tavoitat myös sähköpostilla: johanna[a]talojajatoiveita.fi

*Viestit tarkistetaan ennen julkaisua*

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff