Näytetään tekstit, joissa on tunniste olohuone. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste olohuone. Näytä kaikki tekstit

torstai 9. helmikuuta 2012

Olen jo ylistänyt aikaisemminkin kuinka toimiva ratkaisu Malm-taso on "sohvapöytänä", ainakin siis minun olohuoneessa. Nyt voi vielä lisätä yhden loisto-ominaisuuden listalle: Taso toimii hyvänä romupiilona!




Tason alle uppoaa mm. DVD:t laatikoissa, "kässätarvikkeita", pelejä ja paperinkeräyslehdet. Tason ja seinän välissä on juuri sen verran tilaa, että pääsee tavarat noukkimaan tarvittaessa.




Ja kas näin! Kaikki sievästi piilossa, eikä romuvarastosta tietoakaan!



keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Melkein jopa keväisen auringon paistaessa, väritkin alkavat näyttää erilaisilta. Tai siis ehkä tämä on henkistä, mutta jotenkin auringonpaisteessa olohuoneessakin värit ovat energisempiä ja vetovoimaisempia.

Pimeinä hetkinä olen jo moneen kertaan pohtinut heivaavani väripilkut mäelle valkoisen ja raikkauden kaipuussa, mutta auringon valo tekee ihmeitä ja saa rakastumaan uudelleen lempiväreihini.






torstai 19. tammikuuta 2012







keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Tämän postauksen jälkeen stailaukset ovat kaikki esitelty. Urakkaahan puuhassa oli, mutta toivon mukaan uusi omistaja löytyisi nyt sitten nopeammin. Talo on laitettu taas välittäjälle myyntiin, joten kauppoja odotellessa =D.

Olohuoneessa tapahtui yleisilmeellisesti suurimmmat muutokset. Keittiölle ei tehty juuri mitään.

Ennen muuttoa:
Huomaapahan, mistä tykkään - viherkasveista ja violetista :)
Itse asiassa jo ennen ensimmäisiä näyttöjä, olohuoneen tavaroita ja kasveja karsittiin. Tunnelma ei siis ollut aivan näin sekametelisoppa livenä.




Muuton jälkeen


Stailauksen jälkeen
- olohuoneeseen tehtiin "väripesu" eli värimaailma muuttui valkoinenharmaamusta-linjalle
- sohvatyynyihin vaihdetiin harmaat päälliset (valkoiset olivat hukkuneen johonkin?)
- tilaan jätettiin vain pyöreä karvalankamatto
- koriste-esineet hyllyllä vaihdettin väreihin sopiviksi
- nojatuolin päällä ollut valaisin vaihdettiin
- huonekaluista mm. rahi vietiin pois
- olkkarin stailausta varten ei tarvinnut tehdä ostoksia / kaikki löytyi omasta takaa


torstai 6. lokakuuta 2011

Ikean reissun valaisinsaalis olohuoneeseen oli lampunjalka ja varjostin.


Uutuus Ikean valikoimissa on Brån lampunjalat. Ostin suurimman mallin ja hinta oli 15€. Mielestäni oikein kohtuullinen. Violetti varjostin on sopivan värinen sisustukseen. Ollsta-varjostimen hinta oli 14,95€.


Onneksi ostin varjostimen tuunausaihioksi, sillä varjostimesta tulee mielestäni aika järkyttävän värinen kun valaisin on päällä. Väri ei kyllä muistuta luonnossa violettia vaan lähinnä ruskeaa. Mutta tähän kun hieman tuunailee, niin lopputulos miellyttää vaikka valaisin olisi päälläkin.

tiistai 4. lokakuuta 2011

Olen jo useampaan otteeseen pohtinut, että jos olohuoneessa olisi tilaa, haluaisin sohvan taakse pöydän. Tällaista ratkaisua näkee usein varsinkin amerikkalaisissa sisustusohjelmissa.

Päätin kokeilla ideaa Ikean Malm-apupöydällä ja olen todella tyytyväinen tulokseen. Valitsin pöydistä isomman, 211cm leveän, mallin. Tason hinta oli 79€.


Pöytä on mukavan linjakas ja sopii sohvan taakse erinomaisesti. Samalla olohuoneen ilme "siisteytyi", kun sohvan vieressä ei ole enää sohvapöytää. Pitkä pöytä on siitä todella hyvä, että istui missä kohdin sohvaa tahansa, on laskutasoa, esimerkiksi juomalasille, helposti saatavilla. Pöytä on osoittautunut jo parin päivän käytössä todella hyväksi ratkaisuksi.






Kuinkahan mahtaa taso toimia "sen oikean" sohvan kanssa.
Nim. merk. edelleen lainasohvan varassa.



perjantai 19. elokuuta 2011

Vuoden loppu alkaa uhkaavasti lähestyä ja siinä samalla "vihon viimeinen" tavoitedeadline opinnäytetyö valmistumisesta. Aikataulun mukainen valmistuminen minulla on vuoden loppuun ja yritän tästä vakaasti pitää kiinni. Olen jo muutamaan otteeseen joutunut siirtämään ylemmän ammattikorkeakoulututkintoni opinnäytetyön valmistumista, sillä alunperin tarkoitukseni oli valmistua noin vuosi etuajassa. Suurimpana syynä on ollut viime syksynä aloitettu remontti ja remontin valmistumisen viivästyminen. Onneksi opinnäytetyöstä on jäljelle enää viimeistely, joten hyvin paljon on jo valmiina.

Nyt kun vihdoin on päässyt muuttamaan, ajattelin viimeinkin laittaa työskelyvaihteen silmään. Mietiskelin tovin, miten saisin lisää puhtia ja motivaatiota opinäytetyön viimeistelyyn. Päädyin hankkimaan kunnon työskentelypisteen. Tässä muutamia perusteluita:
- Aikaisemmin hyvää työskentelyasentoa on ollut hankala kotona löytää. Entinen työpöytä oli aivan liian korkea ja sopivaa tuolia ei ollut. Huonot "olosuhteet" eivät todellakaan motivoineet istumaan koneen ääreen.
- Asetin poikkeuksellisesti ja väliaikaisesti työpisteen olohuoneeseen. Halusin "siirtymisen" raportin ääreen olevan mahdollisimman vaivatonta. Toiseksi, en halunnut "linnottautua" työhuoneeseen, vaan ottaa opinnäyteytyön osaksi arkea. Kirjoitella muutamia lauseita aina silloin kun on hetki aikaa ja samalla pääsee kätevästi vaikkapa päästämään koirat pihalla tai hakemaan uuden kupin teetä keittiöstä. Työpisteen avulla paperit eivät loju esimerkiksi keittiön pöydällä.
- Kun saa järjestää kaikki paperit järkevästi, on helpompi tarttua hommiin, kun siltä tuntuu.

Tällainen työpiste nyt sitten olohuoneeni toisesta päädystä löytyy.

Työpöytävalinta oli helppo. Meillä on töissä käytössä Ikean Galant-sarjaa ja näinpä tyytyväisenä ostin samaa sarjaa myös kotiin. Näkymä eteisen suunnasta.



 Olennaisia tarvikkeita: kukka kaunistukseksi, paperijärjestelijä muistiinpanoille, säilytyskotelo niistämispaperille (kuluu säännöllisesti hometaloasumisen jälkiseurauksena), vaaleanpunaiselle lautaselle saan laskea teekuppini (teetäkin kuluu kirjoitellessa todella paljon). Ja pitihän sitä saada Ikeasta myös väreihin sopiva muistikirja :)



Galant-laatikosto on lainassa työpaikalta, sillä se seisoskeli siellä tyhjillään.


Työtuolina Ikean Skruvsta valkoisena.




Työpöytä hyllyineen, työtuoli, lattiansuojus, kirjoitusalusta ja ym. Ikean pientavarat maksoivat yhteensä noin 520 euroa (ei sis. Galant-laatikostoa). Pöytäkokonaisuus on suunniteltu siten, että se sopii yläkerran työhuoneeseen, jonne se sitten opinnäytetyön valmistumisen jälkeen siirretään.

Eiköhän tällä työpisteellä pitäisi opinnäytetyön viimeistelyn sujua. Mitä mieltä olette? Mitäs olennaista "tilpehööriä" mun työpöytä vielä tarvitsisi?

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Tavaroiden muutto on todellakin vielä kesken edellisestä kodista. Mainitsinkin jo aikaisemmin, että suurin osa huonekaluista on vielä vanhassa kodissa, jottei taloa tarvitsisi myydä tyhjännäköisenä. Siispä nyt elellään laina/jämähuonekalujen kanssa niin kauan kunnes vanha koti on myyty. Mutta hyvin on kyllä pärjätty näilläkin. Tältä siis talossa näyttää tällä hetkellä - muutamia otoksia.


Keskikerroksen aula

Valaisimet on stailausvarastosta. Nämä kyllä sopisivat ihan hyvin tähän eteiseen. Pitääköhän omia?


 Olohuoneesta

Sisko sai kummeiltaan valmistujaislahjaksi taulun, jota ei saanut junassa raahattua mukanaan. Sisko päätti siis jättää talun toistaiseksi hoitoon mun luokse. Ihan hyvä niin, onpahan seinillä edes jotakin.


Alunperin olin suunnitellut tv:n tuolle päätyseinälle, mutta järjestys toimii mielestäni paremmin näin päin. Muuten sohvan selkänoja jakaisi mielestäni liikaa tilaa, jos se siis osoittaisi kameraan päin. Sohvakin on lainassa, TV-taso ja sohvapöytä entistä vierashuoseesta, telkkari lainassa vanhemmilta... No ainakin pääsee ikään kuin kahteen kertaan sisustamaan: ensin "harjoitella" lainatavaroilla ja sitten varsinainen sisustus omilla tavaroilla.


Olohuoneen oikea puoli: Flyygelin paikka, kunhan saisi miehiä sen muuttamaan vanhasta kodista uuteen kotiin.


Olohuoneen vasen puoli


Makuuhuone

Valaisimet puuttuu, mutta apu löytyy samoista jalkalampuista kuin edellisessäkin kodissa muuton alkuvaiheessa. Valaistussuunnitelmat ovat niin auki, etten ole vielä minkäännäköisiä ostoksia makuuhuoneeseen asiantiimoilta tehnyt. Päiväpeite on jossakin päin Eurooppaa postin kuljetettavana, sekin saisi jo kohti saapua. Sängynpäätykin pitäisi varmaankin keksiä? Ja olen kyllä hieman erityylisiä yöpöytiäkin ajatellut... Työmaata siis riittää, mutta hiljaa hyvä tulee.



Alakerran aula

En löytänyt äkkiseltään mitään sopivia valaisimia, joten ostin Ikeasta pelkästään nuo "polttimojohdot". Toimikoot valonlähteenä niin kaun kuin löydän sopivat valaisimet, en viitsi kiireessä ostaa jotain sellaista, josta en pitemmällä aikavälillä tykkäisikään. Takkahuoneessa kököttää nyt kaksi valkoista ruokapöydän tuolia. Niidenkin tilalle pitäisi keksiä jotakin pehmeämpää istumapaikkaa.


Ps. Muokkailen blogin ulkoasua uuteen uskoon. Toivottavasti pysytty kyydissä, vaikka kehitystyötä teen pikkuhiljaa ja välillä saattaa pientä "sekavuutta" hetkellisesti ilmetä.

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Kaihtimet oli melkeimpä pakko tilata auringonvalolta suojaamaan. Näkösuojaa ei juurikaan keskellä metsää tarvitse :) Sen lisäksi, että ne toivat tarvittua pimennystä, ne loivat myös kodikkuutta. Erityisesti olohuoneen tunnelma muuttui täysin enemmän kotoisaksi ja "soppimaiseksi".

Kaihtimet tulivat Aurinkokaihdin Paasikoskelta, joka oli tarjouspyyntöjen perusteella edullisin. Kaihtimien väriksi valitisin hieman luonnonvalkoisen vitivalkoisen sijaan. Väri sopii paremmin muun muassa ikkunankarmeihin, jotka eivät myöskään ole puhtaanvalkoiset. Tässä muutamia kuvia kaihtimista. Kuvat ovat valitettavasti hieman tummia, koska ulkona oli niin kirkasta.


Olohuoneessa kaihtimet ovat ensisijaisesti häikäisyn estämistä varten, mutta ne loivat myös tilaan pehmeämpää tunnelmaa. Ennen korkea olohuone oli hieman halli-mainen ja kolkon oloinen, ja nyt se on ikään kuin muuttunut "pienemmäksi, tunnelmallisemmaksi ja kotoisaksi" (vaikka huonekalujakaan ei siis tilassa vielä ole). Kaihtimet tulivat vain alaikkunoihin, sillä terassin katto estää aika hyvin suoraa auringonvaloa pääsemästä yläikkunoista sisään.



Samaa kotoisuutta tuli myös yläkerran aulaan. Sekä työhuoneen että vierashuoneen kiinteisiin ikkunoihin asennettiin myös kaihtimet, jotka toimivat tarvittaessa myös näkösuojana.



perjantai 17. kesäkuuta 2011

Keskikerroksen musta laminaattilattia on myös valmis. Toki kuva ei anna parasta mahdollista todellista kuvaa, sillä laminaatit ovat todellakin pölyn peitossa. Valintani oli Paradorin musta marmori, joka ei ole lainkaan liian tumma valkoisten seinien rinnalla.

Huomaattehan myös, että nyt kerrankin on suojattu lattia kunnolla työskenlyalueilta  (vahingosta viisastuneena).


tiistai 7. kesäkuuta 2011

Odotettu tapetti on jo olohuoneen seinässä - Eijffingerin Uni Royal 395010. Suurikokoinen, noin metrin leveä, kuvio on samaan aikaan näyttävä ja neutraali. Olen tyytyväinen valintaani ja tapettia olisi voinut olla useammallakin seinällä. Samaa tapettiahan pohdin myös pinkkinä, mutta tämä valkoinen on huomattavasti pitempiaikaisempi ratkaisu, myös useampaan makuun sopiva.


Kirkkaassa iltavalossa suoraa edestäpäin kuvio on kaukaa katsottuna huomaamaton.


Kuvio näkyy selkeämmin kun katse osuu kulmassa seinään.



torstai 5. toukokuuta 2011

Eilen illalla tuli otettua muutamia kuvia taas tilannekatsaukseksi. Tosin tänään jo asiat muuttuvat huimaa vauhtia. Keittiötä asennetaan ja keskikerroksen WC saumataan, muun muassa. Työt etenevät niin nopeasti, että oikein ihmetyttää enkä perässä pysy. Laminaatit pitäisi laittaa jo ihan kohta lattiaan (mutta en ole niitä vielä edes tilannut) ja tapettejakin voisi jo seinille asentaa (no onneksi näitä löytyy jo varastosta  melkein joka seinään). Periaatteessa kaikki pohjatyöt ja maalaukset on talolla nyt tehty, lukuunottamatta portaita. Ja illalla sitten keittiökin alkaa muistuttamaan jo keittiötä.


Olohuoneessa rautatukipalkki on koteloitu ja tasoitettu.


Olohuoneen seinät tasoitettu ja pohjamaalattu.


Katto maalattu!

Laitetaan vielä ennen-kuva, niin tulee parempi käsitys kuinka suuresta muutoksesta oli kyse.

Keittiökaapit odottaa asennusta. Klo 10.00 ensimmäiset kaapit olivatjo oikeilla paikoillaan.


Yläkerran aulasta olohuoneeseen.




Alimmaisen kerroksen portaikkoon valaisinnapit - Asennettu!


Alakerran takan yläosa tasoitettu.

Tämä itse laatoitettu pukuhuoneen luonnonkiviseinä odottaa vielä saumausta.


Pukuhuoneen seinät maalattu.


Saunaan pitäisi kiinnittää listat, kantaa lauteet sisään sekä asentaan kiuas takaisin.

 Alakerran katot maalattu ja pohjatyöt tapeteille - Check!




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff