keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Vaikkakaan Marimekon kuosit eivät pääsääntöisesti kuulu suosikkilistalleni millään tavoin, Bottna on löytänyt paikan sydämessäni. Mustavalkoista kuviota on saatavilla myös höystettynä vihreällä, mutta itseäni miellyttää mustavalkoinen vaihtoehto. Jossain vaiheessa pohdiskelin jopa Bottna-astiaston ostamista.

Innostuin, kun huomasin Bottnaa olevan saatavillä myös tapettina. Kävin paikallisessa Marimekon liikkeessä tutustumassa tuotteisiin, sekä kankaisiin että tapettiin, livenä. Kuvio hämmästytti suurella koollaan. Tapettia olin pohtinut eteiseen, mutta kuvion koon nähtyäni aloin pohtia, mahtaako tapetti päästä oikeuksiinsa sillä muun muassa seinällä oleva ikkuna rikkoo muutenkin jo pienen seinän. Mutta tapetti on edelleen harkinnassa. Hintaa rullalla oli 95€ plus toimituskulut. Rullaleveys oli noin 70cm eli tavallista rullaa leveämpi.

Olisi kiva nähdä kuvia, jos olette käyttäneet Marimekon tapetteja kotonanne.

Kangas: Tästä olisi mieletöntä laittaa koko olohuoneen korkuinen seinävaate. Mahtaisikohan tuo sopia yhdellä seinällä olevan kuviollisen valkoisen tapetin kanssa?


Tapetti: Kuvio tapetissa on hieman pienempi kuin kankaassa.

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Sunnuntaina olimme siivoamassa raksalla. Lähinnä keräsimme roskia pois ja imuroimme isoimpia. "Remonttireiskoilla" ei tunnu omien jälkiensä siivouspuoli olevan ihan vielä hallussa ja maalareilla puolestaan ontuu myös suojauspuoli :) Ylimmäiset kaksi kerrosta saatiin siivotuksi, mutta alin jäi vielä odottelemaan aikaa ja innostusta.

Muun muassa hiontapölyä oli lattioilla niin paljon, että menee varmaan ikuisuus, että saa edes suurimman osan pölyistä imuriin. Hieman se loppusiivous jo pelottaa & ahdistaa, argh.

Tänään iski inspis, että voisi kehittää raksalla itsellensä pääsiäispuuhaa. Pitäisköhän maalata pukuohuoneen paneelit ja käsitellä saunan puupinnat? Villeimmissä suunnitelmissa pohdiskelin myös koristekiviseinän tekemistä, mutta en tiedä riittääkö hermot ja taidot.

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Timpurit tekevät tänään vielä mahdollisimman paljon ns. timpurihommista valmiiksi. Siis niistä, jotka tässä  vaiheessa on järkevää tehdä valmiiksi. Ensi viikolla pitäisi taas maalausporukan tulla paikalle häärimään.

Olohuoneeseen ikkunaseinille tehtiin sähkövedot ikkunoiden alle seinävalaisimille ja sen jälkeen paikkausta perään. Hyvästi entiset pintavedot, bye bye, ei tule ikävä!

Ylimmäisen kerroksen huoneiden ikkunat on laitettu paikoilleen ja suojattu maalausproukkaa varten.

Työhuoneen ikkuna olohuoneesta katsottuna.

 Laattamieskin alkaa kohta "vedellä viimeisiään". Kosteiden tilojen laatoitukset ovat saumausta vaille valmiina. Viimeisimpänä tuotoksena on vessan laatoitus sekä pukuhuoneen lattia.

 Vessan laatoitusta lähikuvana: isot valkoiset seinälaatat ja rosterimosaiikkiboordi
(lev. yhteensä 10cm).

Tässä vielä katsaus ennen-kuviin: beiget seinälaatat ja vieläkin beigehtävämmät lattialaatat.


Ennen: Pukuhuoneen beiget lattialaatat.


keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Olin aiemmin pohtinut laminaattivaihtoehtoja Paradorin valikoimista, sillä omakohtaisesti testatusti heillä on laatu kohdallaan. Päätin kuitenkin käydä vielä poikkeamassa K-Raudassa katsomassa heidän valikoimaansa.

Ainoa oikeanlainen vaihtoehto oli Eggerin laminaatti, jossa kulutusluokka on on Paradorin tapaan 32. Sain mallipalan mukaani ja väriltään tuo laminaatti olisi paras vaihtoehto tähän mennessä. Tosin merkkinä Egger on itselleni tuntematon ja taisipa ainakin muutama negatiivinen kommentti esiintyä netin keskustelupalstoilla. Itsekin olen kyllä näppituntuman perusteella sitä mieltä, että laatu ei taida olla aivan niin hyvä kuin Paradorissa. Onko sinulla kokemuksia Eggeristä?


tiistai 12. huhtikuuta 2011

Viime viikolla pyörähdin Hong Kongissa Tampereella. Sieltä löytyi ihana peili vaatehuoneen, en tosin vielä peiliä ostanut. Peiliä oli saatavilla valkoisena ja hopeisena. Hinta oli himpun alle 90 euroa, mikä ei mielestäni ole paha hinta oikeasti reippaan kokoisesta peilistä.

Jyskissä oli myös kiva peili "Reflection". Se oli kyllä huomattavasti pienempi, mutta kehysten viimeistely on parempaa laatua. Jyskin peili oli samaa hintaluokkaa, tosin tovi takaperin peili oli tarjouksessa puoleen hintaan.


Olen aikaisemmin julkaissut vain yhden ulkokuvan talosta. Tässä kuva koko pihapiiristä, jossa mukana myös autotallirakennus.

Autotallissa on noin 90m2 lämmitettyä tilaa, josta ehkäpä 1/4 osa on erotettua "toimistotilaa". Autotallin sivussa on myös kolmen auton katos.

Kyllä tämä loppu talvi/kevään koitto on rumaa katseltavaa. Kuva on viime viikolta. Mutta kunhan nurmi alkaa vihertää, niin kokonaisuus näyttää paljon paremmalta. Ja eiköhän se kevätkin ole jo tulossa, kun auramieskin uskalsi jo lähettää aurauslaskun eli ilmeisesti ei auraukselle pitäisi enää olla tarvetta :)


Viime kesänä otettu kuva talolta autotallin suuntaan.

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Seuraavat kaksi vaihtoehtoa ovat ehdolla kylpyhuoneen altaaksi/allastasoksi. Pitäisiköhän tästä järjestää äänestys? Hankalaa päättää...

Vaihtoehto 1:
Kvikin 123cm leveä taso kahdella altaalla. Materiaalina Coriania vastaava materiaali.
(Kuvan taso 160cm leveä)
+ upotettava
+ hyvä allassyvyys
+ kulmikkaat altaat
- toimitusaika jopa 8 vko
- altaa vasemmalla puolelle jäisi vain noin 25 leveä laskutaso (tämä itselle suuri miinus)



Vaihtoehto 2:
105 cm leveä allas kahdella hana-aukolla. Materiaalina valumarmori.
+ toimitusaika noin 1 vko
+ altaan vasemmalla puolelle jäisi noin 45 cm leveä laskutaso 
+ ei turhaa tasotilaa (vrt. kahden altaan tason välissä)
+ yksi vesilukko vie vähemmän tilaa laatikoilta
- allassyvyys n. 7cm, onko liian vähän?
- tason syvyys 45cm (kalusteet eivät voi olla 50 syvät, ellei alla koko matkalla tasoa)
- tasolle asennettava (Jos haluaa korkeuden 85cm, kalusterunkoa ei saa vakiokorkeana. 

Olin jo aika aikaisessa remontin vaiheessa päättänyt, että keittiöön tulee kivitasot. Diapolista olin ajatellut tasot tilata, jotakin mustaa kiveä. Yhdessä vaiheessa pohdiskelin myös kvartsitasoja, mutta hinta on ehkäpä tähän kohteeseen hieman tyyris (valkoisena n. 400€/m).

Nyt kuitenkin vierailu Kvikillä on saanut vaihtoehtoja pyörimään päähän. Kvikin mallistossa on ohuita täyslaminaattitasoja, jotka ovat myös todella hyvännäköisiä. Tietenkin ominaisuuksiltaan kivi olisi kestävämpää, mutta täyslaminaatti olisi jotakin uutta ja tuoretta. Lisäksi kivestä ei ole mahdollista saada ohutta tasoa. Kummallakin on hyvät ja huonot puolet. Nyt pitäisi sitten pohtia kumpi vaihtoehto olisi enemmän seuraavan asukin mieleen.


Kuvassa musta täyslaminaatti noin. 165€/jm. Alempana valkoinen täyslaminaatti, muistaakseni reilut 200€/jm. Myös harmaan sävyjä olisi tarjolla, mutta kummatkin vaihtoehdot jäävät mielestäni aika vaaleiksi.


Tässä näitä kuolattavan kivoja kvartsitasoja. Sinne seuraavaalle talolle sitten. Valkoisena lisätty ostoslistaan!

Lauantaina tuli pyörähdettyä Helsingissä messuilla, jossa löytyi näytteilleasettajia teemoista piha & puutarha, sisustaminen, mökkeily ja remontointi/rakentaminen. Viime kertaisiin messuihin verrattuna erikoisempaa nähtävää oli mielestäni vähemmän ja itselleni wow-juttuja ei juurikaan löytynyt. Väkeä lauantaina oli aivan liikaa liikkeellä (näin kävijän näkökulmasta) ja välillä käytävillä oli todellista tungosta.

Tässä kuitenkin hieman "messusaalista". Saalis jäi kovin piha-painotteiseksi, vaikkakin todenteolla pihan laitto on ajankohtaista vasta kesällä 2012.

Hurmaama Magnolia. Näitä voisi laittaa puutarhaan useitakin, mutta jo näilläkin korkeuksilla on aika arka. Mutta kukat ovat kyllä upean väriset.


Poikkeus linjaan - Neliskulmainen allas oli jännittävän näköinen, sillä nyt on ollut paljon myynnissä lampi-jäljitelmän näköisiä munuaisenmuotoisia altaita. Lisäksi oli hauska idea sijoittaa vesiaihe osittain kiveyksen ulkopuolelle, jolloin nurmikon ja kiveyksen raja mukavasti rikkoutuu.


Antiikkiharkot voisivat olla vaihtoehtona tuleviin "kukkalaatikoihin". Erityisesti kiinnostavaa oli tuollaisen nurkkauksen/kulman tekeminen.


Liuskekivimuureja tuli bongattua eniten. Ne sopisivat todella hyvin talon kanssa yhteen, sillä talon julkisivussa on myös liuskekiveä. Tässä latomalla tehty versio.


Tässä liuskekiviä oli ladottu muuriksi verkkolaatikoiden avulla. Verkkolaatikoihin olen törmännyt jo aikaisemmin, mutta silloin täytteenä oli käytetty pyöreää seulanpää-kiveä. Liuskekivellä verkkolaatikoista tulee kyllä aivan upeat.


Oppilaitosten esillepanoissa oli kiva viherseinämä.


Lisää liuskekivimuuria, tällä kertaa pinnoitteena ladonnan sijaan.

Sisustus/rakentamispuolelta tuli tehtyä vain muutama hyvä bongaus. Ensimmäinen oli Pekolan Puutyön taittuva ovi. Olisi täydellinen alakerran vessaan, sillä pukuhuoneessa vessan ovi ja kylpyhuoneen ovi ovat ikävästi sumpussa. Hinta ehkä mietityttää, kuvan ovella hinta taisi olla noin 500 euroa.


 Sähkökalustevalinta siihen joskus rakennettavaan taloon on Schneiderin Exxact. Kehyksiä on saatavissa muun muassa lasisena ja rosterisena. Lisäki läpinäkyvään kehykseen voi leikata taustan vaikkapa tapetista, valokuvasta tai mistä tahansa kuvasta. Nopeasti hauskaa vaihtelua sisustukseen. Ehdottomasti ostoslistalle!



perjantai 8. huhtikuuta 2011

Aikaisemmassa kirjoituksessa pohdiskelinkin jo vaikeutta löytää kylpyhuoneeseen oikeanlainen taso. Samat ongelmat jatkuu edelleen... Tuskin vaikeutta päättää vaan pikemminkin löytää ratkaisu, joka on hyvännäköinen ja käytettävyydeltään paras mahdollinen tilaan. Varmaankin tuon Saksan altaan tilaan, ellei sitten tarjouspyyntöni mittatilauksena tehdystä allastasosta ole jollain tapaa kilpailukykyinen.

Vaatimuksena on edelleen:
- kaksi pitää mahtua pesulle eli kaksi hanapaikkaa
- allas voi olla yksi iso tai kaksi pienempää
- laskutasoa pitää jäädä reippaasti
- ei malja-altaita vaan jotakin, mikä on helppo pitää puhtaana -> käytettävyys ja käytännöllisyys tärkeää!

Saksasta löytyi tällainen vaihtoehto. Vaikuttaa houkuttelevalta. Toki hinta nousee yli 400 euron postikuluineen. (kuva www.treffpunkt-bad.de)


Hafalla olisi myös saatavilla kahdella hanareiällä olevia altaita, mutta ne tulisivat kimpassa kaappien kera. Tämä taas ei ole sopiva ratkaisu, sillä kylpyhuoneeseen on tulossa mittatilauskaapit. Haluan, että kaapit ovat lähes lattiaan asti, jotta säilytystilaa tulisi mahdollisimman paljon. Hafan altaat ja kalusteet ovat kyllä hyvänäköisiä ja laadukkaanoloisia. (kuva http://www.hafa.fi/)


Idolla olisi myös valikoimissa, uutuussarjassa Ido Seven D, kahdella altaalla olevat taso. Allas on kauniin näköinen, mutta alareunan kaarevuuden takia hankala sovittaa muihin kuin Idon omiin kalusteisiin. Hanat tasossa tulevat mielenkiintoisesti altaiden ylänurkkiin eikä ylhäällä altaan keskelle. Tästäkin olisi tullut hieman ongelmia, sillä ostetuissa hanoissa "kahva" liikkuu hanan keskiosassa vaakasuuntaan, jolloin kierto olisi hieman hankala toisen nurkan hanassa.  Kuvassa malli yhdellä altaalla. (kuva www.ido.fi)

torstai 7. huhtikuuta 2011

Jo aikaisemmin kirjoittelin, että haluaisin olohuoneeseen yhdelle seinällä Eijffingerin isokuvioista damaskitapettia pinkkinä. Ehkä olen alkanut "jänistää" kohtuullisen hallitsevaa väriä. Vai olenko, eipäsjuupaseipäsjuupas.

K-Raudassa poiketessa oli pakko selailla taas kyseistä tapettikirjaa. Tällä kertaa sama kuvio valkoisena jäi pyörimään mieleen. Saisihan silläkin vaihtelua yksivärisiin seiniin ja tapetti sopisi hyvin valkoiseen Eco Metallic -tapettiin, joka on muiden olohuoneen seinien tapettivalinta. Pinkillä saisi räväkkyyttä, mutta toisaalta valkoista olisi helppo sisustaa millä tahansa tehostevärillä. Mitä mieltä sinä olet?

Valkoisena



Tässä tapetti pinkkinä, kuvion näkee tästä kuvasta paremmin. (kuva www.mptapeter.dk)


Tapetti tulisi tuohon ikkunaseinään vasemmalla.


Viimeinen viikko työmaalla on ollut hieman hiljaisempaa, mutta eiköhän tahti ensi viikolla taas kovene.

Ylimmäisen kerroksen huoneisiin on aloitettu asentaa isoja ikkunoita. Hyvältä näyttää.




Saunaosaston laatoitus on saumausta vaille valmista.


Ylimmäisen kerroksen vierashuoneen väliseinä on saatu loppuun.

Vierashuoneen valokotelo kattopalkin alle on rakennettu.

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Viime päivät ovat kuluneet etsiskellessä sopivia kylpyhuonekalusteita ja allasta keskikerroksen kylppäriin. Homma on odotettua hankalampaa. Kaapistolle on mitoitettu 150cm, joka on osoittautunut vaikaksi mitaksi tasoaltaiden kannalta, jotka yleensä ovat 120, 140 tai 160 cm leveitä. Suunnitelmia on siis pitänyt muokata. Edelleenkin olen pitänyt kiinni siitä, että kylppäriin tulee kaksi hanaa (jotka ovat jo ostettukin).  Yksi merkittävä valintatekijä on ollut myös, että haluan kuitenkin tuohon 150cm sisältyvän myös laskutasoa, en pelkästään kahta allasta. Alun perin olin ajatellut myös kahta allasta, mutta nyt olen laittanut kyselyä Saksaan altaista, joissa on kaksi hanapaikkaa. Tuollaisenkaan altaa löytäminen ei ole ollut helppoa. Suomessakin vaihtoehtoja on, mutta useat altaista ovat liian matalia tai muuten "epäilyttävän" muotoisia käytettävyyden kannalta. Kylppäristä tulee kuitenkin pääasiassa esimerkiksi lasten tai teinien kylppäri, jolloin liian matala allas ei saa aikaan muuta kuin sotkua. Odottelen vielä vastauksia Saksasta altaiden toimituksista.

Edelleenkin keskikerroksen laminaatti on päättämättä. Tilasinkin aamulla isommat mallipalat, jotta pääsee vielä hieman paremmin vertailemaan. Lisäksi olen yrittänyt pohtia lattiaa ja keittiön tulevia melkien mustia kivitasoja kokonaisuutena, eli mikä laminaattivaihtoehto sopisi hyvin myös tason kanssa.

Olen myös yrittänyt etsiskellä sopivia valaisimia pukuhuoneen peilin vierustoille. Hakusessa on pitkät, roikkuvat ja modernit kristallivalaisimet, jotka olisivat kuitenkin vain maksimissaan 30cm leveitä. Tässä kyllä ei ole ollut onnea. Antaa siis ajan kulua ja katson sitten löytyisikö sopivia. Parempi olla ostamatta, jos ei mieleisiä löydy.

Juupaseipäs-pohdintaa on saanut aikaan myös  Marble-valaisimen hankinta. Haluaisin valaisimen olohuoneen kattoon. Haasteena on kuitenkin saada valaisin asemoitua kauniisti jo hankitun isomman valaisimen kanssa, sillä joa hankittu painava valaisin todennäköisesti pitää asettaa keskikattoon, joka on vaakatasossa. Vaikkakin lapepuolilla olisi loogisesti ja visuaalisesti paremmat valaisimen paikat.

Esittelen olohuoneen jo ostetun valaisimen lyhyesti. Olohuoneen haaste on korkea kattokorkeus sekä iso avoin tila, jolloin pienehköt valaisimet näyttävät kirpun kokoisilta. Lisäksi pitäisi saada myös tarpeeksi valoa valaisemaan tila . Tähän löytyi jokseenkin massiivinen valaisin Saksasta. S-Lucen Flexo valaisin, jossa on 70-poltinta. Valaisimen taivuteltavat varret ovat pisimmillään 4,5m pitkiä, jolloin noin 6 metrin korkuiseen olohuoneessa valoa on mahdollista saada alaskin. Koska tämä valaisin on ISO, on turvallisinta odottaa tämän asennuskattoon ja vasta sitten jäädä pohtimaan tosissaan Marblen hankintaa. Olisipa mahdollista kiinnittää Flexo lapeosaan... (kuvat Flexosta http://www.skapetze.com/)




Marble on Chris Labrooyn suunnittelema huopavalaisin. Näin valaisimen lattiavalaisin-version, kun kävin Tallinnassa alkuvuodesta. Itse ihastuin valaisimen muotoon ja ennen kaikkea materiaaliin. Tämän lisäksi valaisimen luomat varjot ovat kuulemma todella kauniita. Jos Marblen hankkisin, ostaisin todennäköisesti giant-koon, jonka halkaisija on hieman yli metrin. Marble olisi kyllä herkullinen lattiavalaisimenakin. (kuva http://www.oneredsky.com/)



Jatkan haasteiden kanssa painimista, osittain jopa toivoen kaiken loksahtavan paikoilleen.

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Lueskelin eilen nopeasti S-asiakasomistajien (Pirkanmaa) lehteä ja silmiin osui, että Kodin Terrassa valaisimet ovat -15% huhtikuun ajan S-kortilla. Pitänee varmaankin mennä ostoksille. Uudelle talolle tarvitsen vielä lisää valaisimia. Muutamia olen jo tilannut Saksasta ja tietenkin yritän hyödyntää nykyisen talon valaisimet. Ongelmana on vain, että muutamalle nykyiselle lempparivalaisimelle ei ole oikeanlaista paikka uudella talolla. Näihin kuuluu muun muassa neliönmallinen reilusti yli metrin korkea roikkuva moderni kristallivalaisin.

EDIT: Luettuani ilmoituksen uudelleen- Tarjous koskee vain kattovalaisimia.

Nykyisessä talossa kristallivalaisimella on kuin juuri sille tehty paikka. Mistähän löytyisi sopiva paikka uudessa talossa? Ainoa sopiva paikka taitaa olla kodinhoitohuone, sinnekö siis :)?

Tässä muutamia kuvia, joita otin omiksi "muistiinpanoiksi" maanantaina, siis jo ennen kuin tiesin alennuskampanjasta.





Keskikerroksen vessan laattatyöt ovat edenneet lähes valmiiseen pisteeseen. MUTTA... Laattamies ei pääse saumaamaan lattiaa ennen kuin maalaripojat tulevat siivoamaan maalisotkunsa lattiasta.

Katon maalauksen yhteydessä tuli maalattua ilmeisesti siis jotakin muutakin. Näköjään "suojata kunnolla" tarkoittaa naisten ja miesten mielestä hieman eri asiaa. No, sopii vain toivoa, että maali lähtee UUDESTA lattiasta. Vielä tähän voi suhtautua huumorilla, mutta entäpä sitten jos maali ei lähde irti. Että semmosta...

Laattavalintoihini olen kyllä tyytyväinen ja yhdistelmä näyttää hyvältä.

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Pitkän remonttiprosessin yksi miinupuoli on se, että ehtii liikaa ajatella muun muassa eri pintamateriaaleja ja tällöinhän vaihtoehtoja tulee liikaa esiin.

Eilisiltana alimmaisen kerroksen väritys nousi vaivaamaan suuressa määrin. Alunperin ajatuksena oli tehdä valkoiset tilat, tapetteina Eco metallicin valkoinen ja jo ostamani Eijffingerin lasihelmitapetti. Tila on kuitenkin suuri ja korkeuttakin riittää hieman yli kolme metriä. Tulin ajatelleeksi, että nyt valkoista ja valkoisen sävyjä on kyllä liikaa.

Viikonloppuna ohimennen katsoin "Kodikkaasti vuokralla" -ohjelmaa ja siinä makuuhuone toteutettiin harmaan sävyin. Miellyin harmaaseen värimaailmaan ideana, sillä koko talo noudattelee "valkoinen-harmaa-hopea" -linjaa (ellei kodinhoitohuoneen pinkkiä oteta huomioon), jolloin tuo värimaailma osuisi kuin nenä päähän.

Haasteena onkin nyt yhdistää kaikki alakerran tilat sujuvasti ja samalla luoda harmaa värimaailma tyylikkäästi. Lisäksi täytyy myös ottaa huomioon, että todellakin se Eijffingerin törkeän kallis lasihelmitapetti on jo ostettu yhdelle seinälle, eikä sitä viitsi jättää käyttämättä.

Ehkäpä tässä vielä muutaman päivän hauduttelu on tarpeen uusien suunnitelmien suhteen. Eilen kyllä epätoivo hetkeksi valtasi ja tuli mieleen, että oma osaaminen ei riitä tämän haasteen selvittämiseen. Saas katsoa kuinka käy.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff