torstai 14. helmikuuta 2013

Reality bites

10 kommenttia:
 
Lämpimät ystävänpäivätoivotukset kaikille! Useampi päivä blogihiljaisuutta on tullut vietettyä. Syy ei ole kovin mukava. Vanhimmalla koirallani todettiin viime viikolla sokeritauti. Sisustus- ja blogiasiat eivät ole olleet aivan prioriteettilistan kärjessä. Nyt yritetään saada insuliinilla tilannetta hallintaan, mutta elon viimeisiä hetkiähän tässä vääjäämättä vanhan koiran kanssa eletään.

Elo onkin ollut hieman erilaista niin käytännössä kuin ajatuksissa. Jos ei oteta huomioon varsinaista koiran hoitoa niin muitakin muutoksia on ainakin väliaikaisesti pitänyt tehdä. Insuliiniannostusta ei ole vielä saatu kohdallaan ja siksi myös pissahätä on yllättänyt muuten sisäsiistin pojan erityisesti yöllä. Muutamasta yöstä viisastuneena, nyt herätyskello soi  myös yöllä, jotta poika pääsee käymään pihalla pissalla. Saldona on jo tosin 3 pilalle mennyttä mattoa ja kahdet pissityt verhot. Lattialle ulottuvissa verhoissa on yksi haitta puoli - jos pissilammikko tulee liian lähelle, niin verhot imevät pissan itseensä. Toisaalta kiva, että tätä ilmiötä ei ole esimerkiksi tarvinnut todistaa villeinä opiskeluvuosina jossakin kotibileissä, jossa joku "herrasmies" unohtaa vessan sijainnin :)

Näin meillä siis nyt: Sängyssä ei ole enää helmalakanaa, koska siihenkin pissattiin; makkarin matot menivät jo pilalle, joten ne eivät ole enää lattialla; verhot on rullattu ylös, jottei mahdollinen pissilammikko imeytyisi niihin; ja sanomalehdetkin kuuluvat vakiovarustukseen, vaikkei sitä pisua kuitenkaan tuohon kohtaan tehdä.

Onko jollakin teistä koiraa, jolla on sokeritauti? Onko antaa hyviä vinkkejä hoitoon?

Huomenna olisi tulossa vieraita ja kämppä on kuin pommin jäljiltä. Jospa sitä isoimmat sotkut jaksaisi illalla siivota.
 


10 kommenttia:

  1. Tsemppiä koiran hoitoon. Voi toista raukkaa :/ Pitääkö sille koiralle pistää insuliinit itse?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempistä. Itsehän tuo insuliini pistetään neulalla ja ruiskulla eli ns. piikitetään kaksi kertaa päivässä.

      Poista
  2. Voi suru :( Tsemppiä ja voimia sinne sekä koiran että kodinhoitoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset tsempistä. Koiruuden kunto on jo jokseenkin parempi. Katsotaan kuinka tilanne etenee.

      Poista
  3. Voimia ja jaksamisia niin koiruudelle kuin teille. Älkää kuitenkaan vielä menettäkö toivoa. Ihmisten hoitajana en osaa neuvoa koirien sokeritaudista, mutta olen vierestä seurannut, kun kummeillani oli belgianpaimenkoira jolla todettiin sokeritauti ja epilepsia ja kaikesta huolimatta koira eli monta hyvää vuotta, kunhan lääkitys saatiin tasapainoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Tällä hetkellä näyttää ihan yllättävän hyvältä ja insuliinihoito alkaa tepsiä. Ainakin parempaan suuntaan mennään.

      Poista
  4. No voi ei :(
    Jos ihmisten diabeteksestä olisi ollut kyse, niin täällä olisi ollut yksi joka tietää siitä asiasta tosi paljon. Mutta mitä eläinten diabetekseen tulee, niin toivon vain, että opit pian huomaamaan koiruudessa "matalan sokerin" merkit. Kaippa se on aika joka nyt auttaa... pääsette rutiiniin kiinni.
    Oikein paljon jaksamisia teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ollaan pikku hiljaa päästy rytmiin ja yllättävän hyvin meillä sujuu. Viime yö mentiin ensimmäistä kertaa ilman yöpissitystä eikä lammikkoja ollut ilmestynyt. Ehkäpä tämä tästä. Tilanne ei näytä lainkaan niin toivottomalta kuin pari viikkoa sitten.

      Poista

Mukavaa, kun jätät tervehdyksen! Kiitos ideoistasi ja kommenteistasi.
Tavoitat myös sähköpostilla: johanna[a]talojajatoiveita.fi

*Viestit tarkistetaan ennen julkaisua*

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff