perjantai 22. helmikuuta 2013

Alakerran takka - häiriötekijä poistettu

8 kommenttia:
 
Jospa pikkuhiljaa taas käynnistelisi tätä omaa blogikoneistoaan. Hieman energitön olo on ollut tuon koiruuden sairastumisen vuoksi. Mutta nyt on otettava itseään niskasta kiinni ja yrittää taas tsempata itseensä eteenpäin. 

Yksi ikuisuusprojekteista on ollut alakerran takan maalaaminen. Kokonaisuus ei toiminut alunperinkään, mutta muutosliikettä ei ollut tullut tehtyä. Ideana vaalea ylä- ja alaosa toimi, mutta koska pinnat olivat eri tekstuuria, näytti lopputulos sekasikiöltä. Nyt päätin vihdoin tarttua toimeen. Pensselillä ja telalla kuivumisaikojen kera homma oli tehty iltapäivässä. Lopputulos puhukoon puolestaan!


Starttitilanne: Kunnon suojaus niin homma sujuu paremmin.
 
 

Maalauspöksyt jalkaan


Pientä puuhastelua ja lopputulos näyttää tältä. Maalipinnasta tuli parempi kuin tuo ylempi ammattilaisen maalaama harmaa osio, vaikka itse sanonkin. Maalina käytin tavallista vesiliukoista seinämaalia. Maalauksen suoritin niin, että pieni alue kerrallaan ensin penssellillä kävin läpi pinnan, jonka jälkeen vaahtomuovitella heti perään. Sitten vielä kerran kevyesti pensselillä hieman lisää maalia. Kuivuminen ja samat työvaiheet uudestaan. Vaahtomuovintelan käyttö välissä teki pinnassa peittävämmän ja tasaisemman.
 





8 kommenttia:

  1. KAUNIS :):) Hyvännäköstä housua :):) hihih!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei näillä pöksyillä viitsis rautakauppaan lähteä hakemaan unohtuneita tarvikkeita. Remonttityyli on aina aika järkyttävää! =D

      Poista
  2. Kyllä kunnon tuunauksella saa huippua aikaan! Hieno takka!
    Nimim. Kohta kuusi vuotta ilman takkaa kun "se oikea" ei oo tullut vastaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi takka oli jo muurattu ennen kuin taloon muutin - helpotti hieman valintoja, kun ei saanut nollasta lähteä liikkeelle.

      Poista

Mukavaa, kun jätät tervehdyksen! Kiitos ideoistasi ja kommenteistasi.
Tavoitat myös sähköpostilla: johanna[a]talojajatoiveita.fi

*Viestit tarkistetaan ennen julkaisua*

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff