torstai 18. elokuuta 2016

Tapettirakkauksia jälleen (ja jospa se blogi tästä heräilisi henkiin -oletko vielä mukana?)

5 kommenttia:
 
Pitkän pitkä aika on kulunut kun viimeksi tänne blogimaailmaan on mitään ehtinyt kirjoitella. Nyt luottamustehtävien osalta on elo hieman rahoittunut ja kodissakin alkaa tapahtua vaikka mitä - kaiken sen odottelun jälkeen. Päätinkin, että pikku hiljaa taas tänne blogiin voisi eloa puhaltaa, vaikka tämä ensimmäinen postaus tauan jälkeen tuntuu tahmealta.

Aikoinaan kun blogini aloitin 2011, blogimaailma oli harrastuspohjaista ja nyt tuntuu, että monet bloggaajat tätä työkseen tekevät. Joutuuhan sitä pakostakin miettimään mitkä omat resurssit ovat harrastuksena blogia pyörittää. Millaisia aatoksia teillä aiheesta on herännyt? Vieläkö harrastuksena pyörivät blogit keräävät lukijoita ja riittääkö into bloggajilla?

Olisi myös aivan upeaa tietää, oletko vielä linjoilla ja seuraamassa blogiani pitkästä tauosta huolimatta - kiitollisena otan vastaa tervehdyksesi!

Tapeteista kuitenkin oli tarkoitus puhua: Yksi ikuisuus projekti kotonani on ollut makkarin tapettien vaihto. Vieläkään ei mitän varmaan ole lyöty lukkoon, mutta vino pino tapettimalleja on kuitenkin saapunut ihailtavaksi. Löytyykö näistä suosikkia sinun makuusi?


 Alla ehdottomasti itseäni eniten ihastuttanut tapetti Graham & Brownin Harlequin-sarjasta Momentu II 110365 Links



Myös Tres Tintaksen hexagon tapetti on puhutteleva - toki aika psykedeelinen myös :)









5 kommenttia:

  1. Täällä ollaan vielä mukana.Ja kiva, kun palasit. Ja kyllä kiinnostaa harrastelijoiden bloggailut ilman muuta. Minua miellytti eniten ruututapetti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikun ihanaa kuulla! Ruututapetti on kyllä ajattoman tyylikäs, ja ei liian voimakas tai liian naisellinen.

      Poista
  2. Kiva kuulla pitkästä aikaa ja olenkin kaivannut blogiasi.

    Tapetit ovat kaikki kauniita. Suosikiksi nousee 5. kuvan päällimmäinen tapetti. Tapetti tietysti riippuu niin paljon tilasta, valaistuksesta, sisustuksesta ja siitä, että monta seinää tapetoi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa kuulla! Kiitos! Tuo trellis/marokko-kuvioinen tapetti kyllä upea. Itse painiskelen kuitenkin onko se liian "krumeluuri"... On hieman kaksjakoinen olo, kun ei tiedä lähteä tälle linjalle vai johonkin todella simppeliin vaihtoehtoon (vaikkapa vaan ihan maali).

      Poista
  3. Ihanaa, että olet jälleen täällä blogimaailmasssa. Olenkin kaipaillut kivoja projektejasi ja postauksia.

    VastaaPoista

Mukavaa, kun jätät tervehdyksen! Kiitos ideoistasi ja kommenteistasi.
Tavoitat myös sähköpostilla: johanna[a]talojajatoiveita.fi

*Viestit tarkistetaan ennen julkaisua*

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff