keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Unelmista totta! Suomen Nuorkauppakamareiden varapuheenjohtajaksi

6 kommenttia:
 
Tervehdys kaikille pitkästä pitkästä aikaa! Vaalit ovat nyt ohi ja sunnuntaina 13.10.2013 minut valittiin Suomen Nuorkauppakamareiden varapuheenjohtajaksi vuodelle 2014. Takana on intensiivinen valmistautuminen ja kampanjaturnee pitkin Suomea. Tämän vuoksi siis blogini vietti hiljaiseloa.
 
Vaikkakin uusi tehtävä työllistää jo välittömästi, pääsee pikku hiljaa kiinni normaalimpaan arkirytmiin. Jäänkin hieman odottavin tunnelmin pohtimaan, miten käy sisustelu- ja tuunauspuuhilleni ja bloggaamiselle. Toivon mukaan näillekin rakkauksille aikaa riittää. Ensimmäisenä hommana taitaa kuitenkin olla kodin siivous. Nyt kun reilut kaksi kuukautta olen ns. vain mennyt ja tullut, koti näyttää siltä, että siellä on vieraillut joku muukin pyörremyrsky kuin minä. 

Innolla odotan jo tehtävän tuomia haasteita, ainutlaatuisia kokemuksia ja ihania uusia ystävyyksiä  sekä hienoja mahdollisuuksia vaikuttaa ja nähdä maailmaa.

Lisää valinnastani pääset lukemaan vaikkapa tästä jutusta tai klikkaamalla tiedotteeseen.


******
Suomen Nuorkauppakamarit ry on kansainvälinen jäsentensä kehittymis- ja johtamiskouluttautumisjärjestö sekä kontaktiverkosto, joka vaikuttaa aktiivisesti yhteiskunnassa. Kehitämme yhteiskuntaa ja johtajuutta paremman tulevaisuuden turvaamiseksi.
 ******


6 kommenttia:

  1. ONNEKSI OLKOON VALINNASTA.....

    VastaaPoista
  2. Onnittelut. Siitä tulee varmasti hieno ja ikimuistoinen kokemus. Sisustukset kyl hoituu sit siinä sivussa kuin itsestään, vaikka ei välttämättä siltä aina tunnu. Tsemppiä ja hienoja hetkiä sinulle.

    VastaaPoista
  3. Onnittelut myös täältä Vantaalta! (terveisin Vantaan kamarin kunniajäsen ja ex-presidentti, muistaakseni olisiko ollut vuosi 2002 tai jotain).

    VastaaPoista
  4. Onnea! Hienoa kun olet saavuttanut jotain, mitä olet halunnut!
    Aurinkoista loppuvuotta ja toivottavasti ehdit bloginkin puolelle tuunailemaan :)

    VastaaPoista
  5. Onneksi olkoon unelmien toteutumisesta! Olen moneen kertaan miettinyt, että mitä vaaleihisi, sinulle ja mahdolliseen asunnonvaihtoon kuuluu. Mukavaa kuulla siis pitkästä aikaa kuulumisistasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällähän sitä ollaan. Asunnonvaihtokuviot kariutui, mutta aistit ovat edelleen koko ajan avoinna, josko uusia potentiaalisia kohteita tulisi eteen.

      Poista

Mukavaa, kun jätät tervehdyksen! Kiitos ideoistasi ja kommenteistasi.
Tavoitat myös sähköpostilla: johanna[a]talojajatoiveita.fi

*Viestit tarkistetaan ennen julkaisua*

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff