Näytetään tekstit, joissa on tunniste liesituuletin. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste liesituuletin. Näytä kaikki tekstit
tiistai 8. huhtikuuta 2014
Tuli niin kuvaava otos räpsästyä, että halusin sen jakaa teillekin. Yksi keittiöni makeista jutuista mielestäni on, että lieden ääressä puuhaillessa on loistavat näkymät ulos. Näin keväällä pihamaalla ei vielä kamalasti katseltavaa ole, mutta kunhan alkaa vihertää niin katseltavakin lisääntyy. Tottakai luontoakin on kiva ihailla, mutta näkyyhän etupihalla myös eläimiä kuten jäniksiä, oravia, naapurin kissoja ja peurojakin. Jos jostakin pitää itseänsä kehua, voisi se olla päätös, että remontin yhteydessä lieden päätin ikkunan eteen sijoittaa. Lisäkuvia keittiöstä voit tutkailla vaikkapa täältä.
keskiviikko 12. joulukuuta 2012
Viimeistelyä, viimeistelyä - uhkaavasti alkaa lähentyä remontti loppuaan. Tällä kertaa työlistalla on ollut:
Peitelevy seinäkaapin ja seinän väliin.
Tiskikoneen alareuna myös peitettiin ja naamioitiin peitelevyllä.
Tällä kertaa integroitua mikroaaltouunia ei vielä hankittu. Mikron hyllylokero kuitenkin vuorattiin peitelevyllä, joten lokerokin naamioituu paremmin kaapistoon.
Entiset vetimet haluttiin vaihtaa, mutta samalla jaotuksella ei ollut enää saatavilla vetimiä. Siispä päädyimme pompulaleikkiin eli vanhoihin reikiin asennettiin nuppivetimet.
Liesituuletinkin on jo katossa. Kuvun lasiosat miellyttävät minua erityisesti.
Seuraavana puuhana onkin valaisinjuttuja sekä välitilan levytys.
sunnuntai 18. marraskuuta 2012
Saarekepostaukseni herätti kysymyksiä lieden päällä olevasta häkkyrästä. Kysehän on siis liesituulettimesta. Elican Victoria-liesituuletin on varustettu aktiivihiilisuodattimilla, joten poistohormia ei tarvita. Liesituulettimessa on lasikuvun alla polttimoita, joten liesituuletin näyttää myös "kristallivalaisimelta". Omani tilasin Italiasta. Tässä pari otosta kesältä. On se vaan niin ihana!
tiistai 10. heinäkuuta 2012
Muutamaan otteeseen olen harmitellut, että en ole lainkaan vielä esitellyt keittiötäni kunnon kuvien puutteessa. Remonttikuvia sekä illan hämärässä otettuja kuvia olen tosin jakanut. Tässäpä siis ensimmäistä kertaa: valmis keittiö - päivänvalossa ja kokonaisuudessaan. Ehkäpä listaan voi lisätä myös termin "siivottuna" :)
Smegin tiskipöytää en vaihtaisi mihinkään: 2 extrasyvää allasta ovat vieneet rakkauteni. Kun näihin altaisiin on tottunut, ei ole paluuta "normaali syvysiin" altaisiin. Mahtavat! Tiskikone lähtee heti vaihtoon, kunhan budjetista löytyy tiskikoneen kokoinen lovi. Omat astiani ovat juurikin hassunkokoiset, jotta koneen kapasitettia voisi hyödyntää hyvin. Lautasia voin esimerkiksi pestä vain 4 kerrallaan, kun korkeus ei koneessa riitä. Ärsyttävää!
Kokkauspaikka ikkunan edessä - loistava ratkaisu!
Nämä syötävän herkulliset reseptikirjat ostin Saksan reissulta. Pääseehän yhdistelemään kielitaidon kehittämisen ja kokkailun. Kirjat suljetaan satiinisin rusettinauhoin - tällaisia keittokirjoja olisi ihana viedä lahjaksi, kun ovat jo itsessään niin kauniita.
Herb:ie jäi äidillä "kesätelakalla" ja päätin testailla vekotinta. Testailujen perusteella, ainakin tässä vaiheessa, sanoisin, että "hauska väkkärä, mutta ei kuitenkaan ehkä sitä, mitä odotin". Minkälaisia kokemuksia teillä on näistä "yrtinkasvatuslaitteista"?
PS. Muistakaa osallistua linkkibileisiin! Klikkaa itsesi mukaan
tiistai 7. kesäkuuta 2011
Keittiökin alkaa saamaan viimeisen ilmeensä kun liesituuletin asennettiin. Aahh, se on niin ihana! Tilasin liesituulettimen Italiasta, mutta kyllähän näitä Suomestakin toki saa. Mukaan otin myös kaukosäätimen. Kaiken kaikkiaan, sekä liesituulettimen että kauko-ohjaimen käyttöohjeet voisi olla hyvä lukea! Ihan heti en meinaan keksinyt miten kaukosäädin toimii ja miten liesituulettimen kahta erilaista valaistusta ohjataan. En epäile hetkeäkään etteikö tässä keittiössä heräisi kokkaushalut.
Kaaoksen keskellä näkee myös kauneutta!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)