Näytetään tekstit, joissa on tunniste kankaat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kankaat. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 17. joulukuuta 2014




Minä rakastan erilaisia printtikankaita - joku fiksaatio mulla niihin taitaa olla. Suomessa printtikankaissa on hieman niukat valikoimat, mutta merten takaa löytyy jo jos jonkinnäköistä kangasta ja värejäkin piisaa. Itse olen tykästynyt kovin Premier Printsin kankaisiin ja kuoseihin. Usein käytän Fabric.com-verkkokauppaa, josta kätevästi pystyy myös tilaamaan mallipaloja ennen varsinaista ostopäätöstä. Näiden mallipalojen avulla löytyikin mieluinen kangas uusiksi makuuhuoneen verhoiksi. Lähetys on tällä hetkellä matkalla, joten hetki pitää vielä huoneen muodonmuutosta odotella. Aivan ei jouluksi tullut "uutta makuuhuonetta". Löytyykö näistä mallitilkuista itsellesi mieleistä vaihtoehtoa?

Ylläolevassa kuvassa vasemmalta oikealle ylärivissä Premier Printsin Sheffield  ja Gigi, alarivissä  Links ja Fulton. Alhaalla kuvassa on ihana tekstuurilöytö - jos tätä olisi ollut valkoisena, olisin tilannut tätä olohuoneen verhokankaaksi.


Nämä juuttikangasjäljitelmät ovat Fabric.comin valikoimasta. Täytyy myöntää, että edelleen himoitsen näitä enemmän aiemmin postaamastani kankaasta. Hinta vaan on tuolle vaihtoehdolle aika julma tullien ja rahtien jälkeen. Oletko nähnyt missään Suomessa myytävän puhtaanvalkoista juuttikangasta? 



Vierashuoneen muutoskin on vielä kesken rmelkein vuoden jälkeen. Jotakin sinistä aksenttia huoneeseen kaipaan. Huoneen ilme sai inspriraation Echelonin lakanoista. Ehkäpä edelleenkin haussa on tämäntyylinen look. Allaolevat mallipalat ovat ylärivissä Premier Printsin Link ja Sheffield, oikeassa alanurkassa Premier Printsin Towers-kuosi.


Voisiko kukaan muu hurahtaa näihin kuoseihin?


keskiviikko 19. helmikuuta 2014



Flunssa on hitusen helpottanut ja pääsin takaisin ihmisten ilmoille. Postin joukossa odotteli tänään poikkeuksellisen ohut Ameriikan paketti. Ajattelin kevääksi hankkia uudet verhot olohuoneeseen ja tätä varten tilasin pari mallitilkkua Onlinefabricstore.comista. Aikaisemmin olen käyttänyt nettikangaskauppana Fabric.comia. Fabric.comiin verrattuna tässä nettikaupassa on tietyissä design-kankaissa paremmat valikoimat. Mallitilkkupalvelu toimi hyvin ja muistaakseni näille kolmelle tilkulle tuli postikulujen kanssa hintaa noin 10 euroa. Tein hintavertailua kyseisten kauppojen kesken ja esimerkiksi Premier Printsin kankaat ovat Fabric.comissa halvempia. Lisäksi Onlinefabricstore.comista lähetys saapui perille keskimääräistä pidempään kuin Fabric.comin tilauksissani.

Mutta itse kangasasiaan: Hakusessa olisi puhtaanvalkoinen juutti- tai säkkikangas. Pellavakankaissakin saattaisi vastaavaa tekstuuria löytää. Tottakai näistä näytteistä suosikiksi päätyi luonnollisesti se kallein vaihtoehto eli oikeanpuoleinen. Pitänee vielä mennä tekemään keikaus kangastukussa ja katsastaa löytyisikö jotakin edes sinnepäin olevaa vaihtoehtoa edullisemmin. Kohti uusia kevätverhoja!


keskiviikko 19. kesäkuuta 2013




Viime viikon keskiviikkona tilaus sisään yhdysvaltalaiseen nettikauppaan, tämän viikon tiistaina paketti saapuu tullattuna pöydälleni. Nopeaa toimintaa! Miettikääpä: Suomessa postin postipakettilupaus on 2-3 päivää. Tein jälleen ostoksia Fabric.com -nettikaupassa. Valtavat valikoimat, sopivat hinnat ja jouheva toimitusaika ei taaskaan pettänyt.

Tällä kertaa mukaan tarttui Premier Printsin Shakes (yllä vasemmalla), Premier Printsin Towers (ylhäällä oikealla), Premier Printsin Gotcha (keskimmäinen kuva) sekä Towers-kangas myös merenvihreällä kuviolla. Harmaille kankaille on suunnitteilla roolit vierashuoneessa sekä olohuoneessa. Mustavalkoinen Gotcha lähtee edellisen tilauksen mustavalkoisten kankaiden kaveriksi Mollyn tekemään projektiin. Harmillisesti toinen mustavalkoinen kangas tilauksessa oli vaihtunut väärään kankaaseen, mutta oikea kangas on jo matkalla Suomeen. Vielä on pohdinnassa miten aion herkutella tuolla vihreäkuviollisella kankaalla.

Aiemmista kangasostoksista löydät kuvia tästä ja tästä. Onhan kankaita päätynyt jo sisustukseenkin asti. Yläkerran aulan mustavalkoinen sisustus sai alkunsa Premier Printsin kankaista. Työhuonekin sai uutta ilmettä muun muassa Gotcha-kankaalla.

tiistai 2. huhtikuuta 2013




Hyvää huhtikuuta ja aurinkoista viikonalkua!  Pääsiäiset on vietelty ja takaisin työn touhuun sekä arjen askareisiin. Eilisen ohjelmistossa oli retki Helsinkiin kera American Car Show sekä Heurekan Body Worlds -näyttely. 

Viikonlopun aikana tuli vieläkin vahvempi tunne, että jotakin violetti olkkariin olisi kiva saada. Nämä kankaat tulivat Fabric.com-kaupasta reilu viikko sitten, jo hieman tätä mielitekoani ennakoiden. Halusin kankaisiin jotakin geometristä kuviota ja valikoima tällaisissa kankaissa on hyvä kyseisessä kaupassa. Fabric.com on yhdysvaltalainen nettikangaskauppa. Paketti tulee kuitenkin nopeasti perille. Luonnollisesti tulli-ilmoitus näistä pitää tehdä ennen kuin saa paketin itselleen. Se on tosin helppoa netissä pankkitunnuksilla ja tullineuvonnasta saat puhelimen kautta apua vaikka  koko ilmoituksen teon ajaksi.

Kankaat: koralli Premier Printsin Gotcha, violetti Premier Printsin Shakes Thistle sekä luumunvärinen Swavellen Haldor. Valkoinen Timeless Tresuresin vaahtokarkki-kangas oli vaan pakko saada. Mutta mitähän mä tälläkin teen :)

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Kun jonkun pinttymän päähänsä saa, niin eihän sitä poiskaan enää saa. Tällainen pinttymä itselleni syntyi, kun näin Premier Printsin Gotcha-kankaan. Ja tietenkin tätä kangasta ei löytynyt edes Euroopasta. Niinpä päädyin tilailemaan ensimmäisen kertaa kankaita USAsta Fabric.com -nettikaupasta

Valikoimat ovat heillä huikeat, erityisesti erilaisissa printtikankaissa. Kaupasta on myös helppo löytää samaan printtiperheeseen kuuluvia kankaita, joten erilaisten yhteensopivien kuosien yhdistely on helppoa. Toimitus oli nopea, mutta muutama virhe heillä kävi. Tilauksen yhtä kangasta ei lähetyksestä löytynyt ollenkaan ja erään toisen kankaan tilalla oli väärä, toki hieman samanlainen, kangas. Postikulut olivat mielestäni ihan kohtuulliset, 44 dollaria. Tilaukseni jäi arvoltaan onneksi alle tullausminimirajan, joten jouduin tullatessa maksamaan vain arvonlisäveron, en lainkaan tullia.


Tässä  minun "must have"-päähänpinttymä: Premier Printsin Gotcha, väri storm grey



Otinpa samalla kangasta hieman muissakin väreissä.



Premier Printsin ZigZag on loistava pari mustavalkoiselle Gotchalle.

Lisäksi tilasin kolmiulotteista ruusu-kangasta valkoisena ja harmaana. Tosin tuon valkoisen kankaan piti olla samaa kuin harmaan, mutta eipäs olekaan. Katsotaan, miten asiakaspalvelu asian korjaa.


lauantai 24. syyskuuta 2011

Kangasetsinnät ja -pohdinnat ovat nyt todella ajankohtaisia itselleni, joten ne tuppaavat tunkemaan myös tänne blogin puolelle. Siksipä näitä kangasaiheisia postauksia on tullut tehtyä viime aikoina useita.

Tässä muutama hauska ja hurmaava Michael Millerin kangas, joihin törmäsin. Ehkei aivan sovi omaan sisustustyyliin, mutta mielestäni kuitenkin esittelemisen arvoisia.



Postikortteja ja ruusuja, kuva lainattu

Wing Study Botanika-kokoelmasta, kuva lainattu

perjantai 23. syyskuuta 2011

Kadonnut: Fuksianvärinen kangas tekstuurikudonnalla! Apuva!

Olen epätoivoisesti yrittänyt metsästää fuksianväristä kangasta olohuoneen sohvaa varten. Koluttu on jo Eurokangas, kangastukku, netin syöverit jne. Vaikeaa on. En ole vieläkään oikeanlaista kangasta löytänyt.

En haluaisi, että kangas olisi "yksivärinen", vaan siinä saisi olla vaihtelua esimerkiksi kudonnan kautta. 

Autapa siis toki, jos tiedät jostakin sopivaa kangasta löytyvän. Tässä muutama ideakuva etsimästäni:

Moltexin koristetyynyissä on juuri sellaista kangasta kuin haluaisin.
Huomatkaa Millan hieno poseeraus :)


Koristetyynyt hieman kauempaa kuvattuna vanhalla talolla.



Eijffingerin Uni Royal -tapetissa on toivomaani tyyliä. Senkin jo tarkistin, ettei Eijffingerin kangasmallistossa ole tähän tapettiin sopivaa kangasta, höh. Kuva lainattu

torstai 22. syyskuuta 2011

Tänään saapui postissa odotettu kuori. Matka oli hieman kestänyt, koska ilmeisesti Suomen päässä postissa ei ymmärretä, että ulkomailta lähetettäessä saattaa olla ettei postitoimipaikan nimeen päädy ääkkösten pisteet. Kirje oli päätynyt osoiteselvitykseen. No kuori on nyt vihdoin perillä.

Päädyin Shack Interiors'in nettisivuille etsiessäni alakerran eteisen Harlequin Momentum Vortex -tapettiin saman sarjan kangasta. Sivuilla pyöriessäni löysin myös toisen värimaailmaltaan sopivan kankaan Momentum-mallistosta. Kirjoittelin sähköpostia yritykseen ja he lupasivat toimittaa minulle mallipalat. Loistavaa palvelua! Jokaisessa kankaassa on laitettu kankaan taakse vielä tarralla tarkka tuotekuvauskin.

Eteisen tapetti



Harlequin Momentum Vortex 5131.
Kangas on todella tukevan oloista, vaikkei olekaan verhoilukangasta. 
53% polyesteria, 47% puuvillaa
Hinta £36/metri



Toinen silmääni osunut, sävymaailmaan sopiva kangas oli
HarlequininMomentum Plush 4428 -verhoilukangas.
Värit olisi oikein osuvat alakerran takkahuoneeseen: sinertävää, vihreää ja tumman harmaata. 
Nuo pienet "väliraidat" ovat kuvasta poiketen hopeanväriset.
49% viskoosia, 37% keinosilkkiä, 14% polyesteria
martindale 40000
hinta £65 / metri



Plushia voisin käyttää takkahuoneen tuolien verhoiluun. Nyt on sitten vielä mietinnässä, mitä tuosta Vortexista tekisi. Pehmusteiden päälliset eteisen penkkiin?, laskosverhon? vai aksenttina takkahuoneessa? Joka tapauksessa: Ihania ja laadukkaita kankaita, jotka ovat juuri oikean värisiä!

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Ebayn valikoimissa on todella järjetön määrä kankaita. Saaran kommentin innoittamana, ajattelin vielä laittaa kuvia muutamista hieman sanomalehti-kankaaseen vivahtavista löydöistä. "Lainattu"-linkeistä pääsee myös ostoksille, jos joku kankas erityisesti miellyttää.

Michael Millerin Old Script,  kuva lainattu


Ruskeasävyinen sanomalehtikangas, kuva lainattu

Nuotteja mukana, kuva lainattu

Valokuvia yhdistettynä. "April in Paris" 16€/m. Kuva lainattu



Tässä on mukana hieman huumoriakin, loistava idea! Kuva lainattu



Tuplalevän kankaan hinta 19,50€/m, mielestäni kohtuullisen edullista. Kuva lainattu

tiistai 13. syyskuuta 2011

Tässä muutamia muistiinpanokuvia uutuuksista ja suosikeista reissuilta kangastukkuun ja Eurokankaaseen.


KANGASTUKUSTA

Rypytettyä, löytyisi myös fuksianpunaisena: sohvan selkänojatyynyihin kenties?

 

Väri on kiva ja hieman poikkeava: Soveltuuu kuitenkin ehkä parhaiten verhoksi ja verhoja en enää tarvitse. Vuoritettuna tyynyihin?


Liituraitaakin voisi olla hauska käyttää jossakin.


Erilaisia karvoja, kuten takkukarvoja, löytyisi nyt monessa herkullisessa värissä.
Torkkupeittoja anyone? Tuo keltainen olisi sopiva vierashuoneeseen...




Jämäkkää tuplaleveää kankasta: Oman makkarin sägynpäätyyn?


Pieni osa silkkivalikoiman herkuista


Ainahan pitää löytyä myös ns. hulluttelukankaita:  Tästä seeprasta saisi ainakin erilaiset verhot - sifonkia, jossa paljetteja koristeena. Tai ehkäpä parempi käyttätarkoitus johonkin bilepaitaan. Alemman kuvan paljettikankaasta ei blingblingiä puutu.



Sopivan värisiä verhoilukankaitakin sohvaa varten löytyi, mutta eivätpä olleet vesipestäviä -täytyypi siis unohtaa.


Tämä verhoilukangas sopisi alakerran värimaailmaan. Hieman tuo ruskea "kudos" vain häiritsee.


Kuviotikattua, esimerkiksi päiväpeitteisiin.


Helmiä ja brodeerausta



EUROKANKAASTA

Valkoinen satiinikangas, jossa ohuita harmaita raitoja. Tästä saisi kivat verhot, esimerkiksi... Kangasta haluaisin, mutta mihinköhän sitä laittaisi :)


Art Nouveau -kankaassa on hauska printti. Muistaakseni saatavilla myös luumuna, punaisena ja sinisenä. Tätä täytyy kyllä ehkä käydä hakemassa johonkin projektiin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff