maanantai 14. marraskuuta 2016

Uusi viikko ja joulu siintää entistä lähempänä :) Viime viikkoinan eri ketjujen jouluvalikoimien selailu on ollut lempipuuhaani. Myös Jyskin valikoimaa kurkkasin heidän uutiskirjeen innoittamana. Useita mielenkiintoisia tuotteita heidän valikoimistaan löytyi. Ja kaikki mielestäni sopuhintaan. Erityisesti Hydros-kynttelikkö, jonka jo edellisessä postauksessani mainitsin, vaikuttaa houkuttelevalta.  Hintakin on nyt tarjouksessa aika vastuttamattoman edullinen. Nyt vaan pitäisi päästä itse ostoksille!

Jouluun JYSKistä vol.2



Jouluun JYSKistä

perjantai 11. marraskuuta 2016

Vaikka jouluvalomaniaan pienehköä tyydytystä sain Kanadasta, silti mussa asuu pieni jouluvalohamstraaja. Elloksen valikoimista löytyy todella todella todella upeita kynttelikköjä! Hinnat tuntuvat vaan kyllä aika suolaisilta. Joidenkin hinnat kun hiipivät yli 200 euroon! Mikä teidän mielestä on sopiva hintataso jouluvalaisimelle? Omasta mielestä max. 40 euroa alkaa olla jo iso summa kausiluonteiseen valaisimeen. Yksi edullisempi, mutta kuitenkin kaunis, vaihtoehto voisi olla Jyskin Hydros-kynttelikkö.

Mutta eihän siitä pääse mihinkään, että nämä Elloksen vaihtoehdot ovat upeita. Osa näistä on kyllä sellaisia, jotka eivät huuda "joulua" kirkumalla, joten ne voisivat valaista kotia myös joulusesongin ulkopuolella.




Most delicious Christmas lights from Ellos

torstai 10. marraskuuta 2016

Viikko jatkuu lumisena. Toisaalta lumen valkeus on kaunista, mutta toisaalta nämä miinuslämpötilat ei miellytä kyllä lainkaan. Onneksi Kanadasta tarttui mukaan hieman piristystä. Kun kävin siellä joulukoristeostoksilla, mukaani tarttui pari jouluvalaisinta. Pitihän nämä napata mukaan, kun en vastaaviin ollut aiemmin Suomessa törmännyt. I am in love <3 p="">





keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Viimeiset puolitoista viikkoa kului nuorkauppakamareiden maailmankokouksessa Kanadan Quebecissa. Sinänsä nämä viralliset edustusreissut ovat harmillisia, että aikaa ei yleensä ole muuhun kuin tutustua hotelliin ja kokouskeskukseen. Nytkin meinasi juuri näin käydä, mutta viimeisenä päivänä juuri ennen lähtöä kävin paikallisessa "motonetissä", Canadian Tire -nimisessä liikkeessä, tiirailemassa joulukoristetarjontaa. Ja jo vain sitä tarjontaa riitti!

Kaikki koristeet ihanasti värimaailmoittain ja teemoittain järjesteltynä hyllyihin, oih! Näiden kuvien lisäksi jouluhulluutta oli tyydyttämässä 2 hyllynväliä erilaisia jouluvalaisimia ja 1 pitkä hylly erilaisia tekokuusia sekä pari hyllyn väliä erilaista joulusisustustavaraa kuten tekstiileja, silkkikukkia, kynttilöitä, maljakoita - ja vaikka mitä!

Onneksi olin liikenteessä nopealla aikataululla ja matkalaukussa ei juuri enää ollut paljoa tilaa. Muuten olisin voinut hurahtaa tuolla pahemman kerran. Onko muuten Suomessa oikeasti missään sellaista jouluhullunkauppaa? Tuntuu, että yleensä valikoimat joka kaupassa on jokseenkin samat ja kohtuullisen niukat. Ei sinänsä - eiköhän mullakin näitä joulukoristeita ala olemaan jo aika paljon =D















maanantai 24. lokakuuta 2016


Kyllä se talvi on vaan tulossa. Yhä kylmemmäksi tuntuu kelit menevän. Vilukissana en kyllä talvea odota, vaikka talven pimeys onkin tunnelmallista. Talven tulo tarkoittaa myös JOULUA! Nyt kun päästin sanan joulu irti jo viime viikolla, turha sitä on alkaa enää toppuuttelemaan ja hyssyttelemään.

Niinpä aikaani olenkin jo kuluttanut joulukoristeita ja sisustuksia selaillessa. Viime vuonna Ikeassa oli mielestäni upea valikoima ihania koristevalaisimia jouluun ja talveen. Niinpä piti kaivaa esille mitä Ikealla on tarjota jouluun 2016. Jouduin kuitenkin hieman pettymään. Tämän vuoden anti ei ollut omaan makuun niin vaikuttava kuin viime vuoden. Kuitenkin muutamia suosikkeja löytyi, kuten kuusenkoristeita ja koristetähtiä. Lisäksi lahjapaketinnäköinen valaisin (vasemmassa alakulmassa) kuuluu suosikkeihini.

Joko teillä sana joulu vilahtelee ajatuksissa ja puheissa?






Kuvat lainattu Ikea

torstai 20. lokakuuta 2016

Viime joulun jälkeen huomasin, että itselläni on todellakin alkanut mustavalkoinen kausi sisustuksessa, ja kesän aikan erityisesti mustaa on tullut lisää sisustukseeni. Aikaisemmin kotini on ollut hyvin vaalea, mutta nyt huomaan, että olen kaivannut mustan tuomaa juurevuutta. Eteisen remontin myötä myös pinnoissa alkaa näkyvä mustavalkoisuus. Mustavalkoiseen nälkään löytyy ihanuuksia vaikka Elloksen uutuuksista. Erityisesti Eldris-matto puhuttelee. Uusi eteisen sisustus kaipaileekin mattoa. Voisiko se olla tämä?



keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Vaikka kuukausi ei ole vaihtunut edes marraskuuksi, silti pieni sisäinen jouluhupsuni alkaa nostaa päätään. Vaikka en mikään über-jouluintoilija olekaan, on silti kiva pohdiskella joulujuttuja. Nykyään perhessä lahjojen ostamiset on jätetty vähemmälle, joten pohdinnat ovatkin paljon enemmän suuntautuneet muun muassa koristeisiin ja joulunajan sisustamiseen. Joko sana joulu on vilahdellut teillä mielessä?

Tässäpä muutamia hauskoja ideoita, jos jouluna haluaa humoristisempia hetkiä. Marks & Spencerillä on tarjolla hauskaa viihdettä ja myös lastenmielisempia koristeitajoulun iloksi.  Pöytään voi kattaa vaikkapa pieniä tehtäviä tai värittelypuuhaa. Lisäksi ajanvietettä tarjoaa myös "etsi tonttusi" -leikki. Tällaisia voisi myös tehdä itsekin!





Iskeekö teihin humoristinen joulu vai onko perinteinen linja parempi?

tiistai 18. lokakuuta 2016

Eteisen remontti etenee hiljalleen eteenpäin. Nyt paikoilleen on saatu jo säilytyspenkin rungot. Vielä pikku puuhasteltavaa riittää, mutta taidan olla jo voiton puolella. Vaikka etenvauhdillahan tässä remontissa asiat on tapahtunut. Säilytyspenkki loppujen lopuksi lähti syntymään Ikean keittiömalliston valikoimasta. Rungoista vain napsastiin korkeudesta pois.



Tästä se inspiraatio lähti. 



maanantai 10. lokakuuta 2016

Viime viikon perjantaina Ikean myymälöihin tuli uusi erikoismallisto nimeltä Sällskap. Omista mallistonsuosikeistani voi lukea täältä. Viikonloppuna tuli käytyä Ikeassa eteisen remontin tiimoilta ja tältä malliston esillepano näytti.

 






lauantai 8. lokakuuta 2016

Nyt kun katto on maalattu ja tapetit on seinissä, voi - ja on jopa syytäkin - miettiä eteisen uutta sisustusta pitemmälle. Kuvia tämän hetkisestä tilannekatsauksesta tapetteineen löydät täältä.

Jotakin hahmotelmaa sisustuksesta olisi nyt mielessä:
  • Säilytyspenkki tulee koko ikkunaseinän mittaiseksi. Tason väri todennäköisesti musta, mutta laatikostot varmaankin valkoiset. Tähän penkkiin tulee uusi kenkäsäilytys. (Mahtaakohan kaikki mahtua?)
  • Valaisimena houkutteli joku aito 60/70-luvun roikkuva valaisin penkin päälle. Valaisimessa saisi hitunen mustaa väriä löytyä. Jos löydän valaisimen, jossa olisi useampi polttimon paikka, en välttämättä laita erillistä kattovalaisinta lainkaan.
  • Oviseinälle etsinnässä on aito 60/70-luvun hyllykkö (ehkä string-tyylinen) sekä retkovaatekoukkuja erilaisten roinien ripusteluun. 
  • Matto saisi olla pehmeä, mutta kuitenkin sellainen, joka ei heti ota nokkiinsa liasta. 
  • Maalämpöpumpun eteen onkin jo ostettu tukeva pyörillään oleva vaaterekki, jonka jalusta pitäisi vielä maalata (mustaksi?).
  • Peililiukuovet jäävät paikoilleen.
Sitten vaan pitäisi alkaa laittaamaan tehden ja etsiä tarvittavat rekvisiitat. Tuon sopivan valaisimen löytyminen on ollut yllättävän hankalaa. Mieluummin ostaisin aidon vintage-valaisimen kuin uuden, mutta tarjontaa on aika niukasti - tai sitten hintapyynnit poskettomia. Miltäs tämä kokonaisuus vaikuttaa?



Tästä siis lähdettiin liikkeelle, lopputuloksesta ei vielä aivan varmuutta :) 


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff