maanantai 29. heinäkuuta 2013
Lauantaina otin ohjelmistooni iltapäivästä hieman jotakin poikkeavaa ja päätin tehdä Tampereelle elämäni ensimmäisen kirpparikierroksen. Tampereen kirpputoreja oli helppo löytää Kirpputorihaku.com -palvelun kautta. Kohteeksi valitsin Lielahden suunnan kirpparit.
Suurimpana löytönä reissusta auton perään tungettiin tämä verhoiltu keinutuoli, joka tietenkin huutaa uutta verhoilua. Kiikku löytyi kotimatkalla Kirpputori Silinteristä Nekalasta. Reissu oli hauska. Pitänee joku päivä ottaa samanlainen tutustumiskäynti keskittyen johonkin toiseen Tampereen kaupunginosaan. Tässä lyhyt arvio "sisustusnäkökulmasta" kirppareista, joissa ehdin käymään.
Tampereen Kontti: Isommat huonekalut olivat täysin ylihinnoilteltuja. Pienempää kodintavaraa, kuten lasia, oli tarjolla paljon, mutta sekin hintavanpuoleista. Pettymys. Plussaa siististä esillepanosta, jossa tavarat olivat selkeästi aseteltu aihekokonaisuuksiksi, esimerkiksi nojatuolit olivat kaikki yhdessä rivissä.
Lielahden Kierrätyskeskus: Paljon tavaraa, vähän 70-luvun tai vanhempaa tavaraa kotiin. Mahdollista tehdä löytöjä pikkurahalla. Valikoimissa jopa muutama vintage-huonekalu.
Lamminpään Kirpputori: En päässyt testaamaan, sillä ovessa luki lappu, jossa ilmoitettiin kirppiksen olevan kesälomalla 2.9.2013 asti.
Jonnan Kirppis: Siistit pöydät, paljon vaatetta. Vain vähän tavaraa sisustukseen.
Kirpputori Silinteri: Paljon tavaraa sisustajalle. Sisustusesineitä, retrotekstiilejä, huonekaluja, suomalaista lasia, valaisimia. Hinnat eivät ole edullisia löytöhintoja, mutta eivät kalliitakaan. Oikein avuliasta ja mukavaa henkilökuntaa. Siisti yleisilme ja valoisa tila, jossa reippaankokoiset käytävät. Tänne ehdottomasti uudestaan!
sunnuntai 28. heinäkuuta 2013
Aamuisin heräilen yleensä mahdollisimman myöhään, jotta saisin nukkua mahdollisimman pitkään. En ole lainkaan aamuihminen. Tämä kuitenkin asettaa oman haasteensaa siihen, että ehdin töihin ajoissa. Aamurutiineihin kuuluu myös koirulin diabeteksen vuoksi insuliinipistosrumba sekä ruokailun vahtiminen. Loistava ratkaisu aamupalapulmaan on Elovena pikapuurot. Nyt olen löytänyt ihanan herkullisen vaihtoehdon: valkosuklaa-mansikkapuuron. Namnam. Tämä puuro on myös oiva makeannälän taltuttaja. Herkuttelijana tästä puurosta tulee heti hyvä mieli aamutuimaan. Yhdessä annospussipuurossa on 130 kaloria. Ps. Tämä ei ole maksettu mainos :)
Pikapuuro on hyvä aines myös pannulla paistettaviin pannukakkuihin. Voit katsoa herkullisen reseptini täältä. Ehkäpä pitäisikin kokeilla pannareita tällä valkosuklaamansikkapuurolla - saattaisi olla vieläkin herkullisempaa!
lauantai 27. heinäkuuta 2013
Hyvää huomenta! Jatkossa blogini asustelee osoitteessa www.talojajatoiveita.fi. Julkaisualusta pysyy edelleen Bloggerissa, joten vanha blogspot-osoitekin vielä pitäisi ohjautua oikein. Suosittelen kuitenkin vaihtamaan ja tallentelemaan uuden osoitteen, niin pysyt varmasti matkassa mukana.
Mitäs viikonloppupuuhasteluja teillä on luvassa? Täällä pitäisi ainakin paneutua parin koulutuksen rakentamiseen, mutta kyllä jotain sisustus/tuunaus/koti-puuhailuakin sielu huutaa.
perjantai 26. heinäkuuta 2013
Eilen illalla treenailun jälkeen vetäsin pitkäkseni olkkarin matolle koirien kanssa. Jäin tuijottamaan kattovalaisintani uudelleen ihastuneena. Harvoin tällaisestä näkökulmasta valaisinta tulee katsottua! On tämä vaan mahtava! Mikähän on valaisimen kohtalo, jos talo myydään. Mahtaakohan se jäädä kattoon seuraaville asukeille ihailtavaksi vaan lähtisiköhän se mun matkaani kohti uusia seikkailuja...
Niille, joille valaisimen alkutaival ei ole tuttu, kerrataan hieman valaisimen infoa. Valaisin on S'Lucen Flexo XXL. Polttimoja valaisimessa on 70 kappaletta taivuteltavien varsien päässä. Pisimmät varret ovat yli neljä metriä pitkiä. Lisää kuvia silmäterästäni, hieman eri katsontakulmasta, löytyy muun muassa tästä ja tästä klikkaamalla.
torstai 25. heinäkuuta 2013
Mainoksen uhrina kipitin Vepsäläiseen Mixrack-telineen perässä ja kassan kautta kurvasin ulos L-koon teline kainalossa - oli muuten kaupan viimeinen. Olen kaipaillut mm. olkkariin sopivampaa polttupuutelinettä. Aiemmasta pulmanratkaisijasta löytyy kuvia tästä. Lisäksi alakerrassakin olisi tarve telineelle, sillä nyt takan vierustalle ja saunaan ei ole omaa telinettä - puut ovat säilössä pukuhuoneen kaapissa.
Tässä tapauksessa taas konkreettisesti hahmottuu "my life": Suunnittelemani iso polttopuuteline on edelleenkin tekemättä isän kanssa, vaikka materiaalit on jo hankittu. Ja tarkkasilmäiset näkevät myös, että myös takan lattialistat ovat edelleen asentamatta. Ja eipä myöskään polttopuitakaan ole jäljellä, joten ehkäpä pitää mennä viikonloppuna puutalkoisiin maatilalle, jotta telineeseen olisi jotakin täytettä.
tiistai 23. heinäkuuta 2013
Parhaat reseptit tuppaa "syntymään" vahingossa aivan kuten tämä lihapullaresepti. Tein viikonlopun juhliin lihapullia ja halusin tehdä pullista hieman erilaisia. Näissä lihapullissa ei ole mitään perinteistä. Ne ovat vain syntisen hyviä ja talttuttavat kovimmankin herkuttelijan mässyhampaan kolotuksen. BBQ-kastikkeen savuisuus ja taatelien makeus ovat loistava yhdistelmä. Samalla ohjeella syntyy myös hyvät hampparipihvit.
Hedelmäiset BBQ-lihapullat
400 g jauhelihaa (sika-nautaa tai nautaa oman mieltymyksen mukaan)
1 pss Ranskalainen Sipulikeitto -keittoainesta
100 g pehmeitä kuivattuja taateleita pilkottuna (esim. Rainbow)
n. 4 rkl (saa laittaa enemmänkin) BBQ-kastiketta, esim. Santa Marian American BBQ Sauce Original
reippaasti paprikajauhetta
hieman rouhittua mustapippuria
hieman valkosipulijauhetta
Sekoita ainekset yhteen. Paista kypsäksi joko pannulla tai kypsennä uunissa 200 asteessa keskitasolla noin 20 minuuttia. Kokemuksen perusteella, kannattaa heti tehdä tuplasatsi :)
maanantai 22. heinäkuuta 2013
Eilen meillä oli hauska sukutapaaminen. Keräännyimme viettämään mukavaa iltapäivää ns. taidenäyttelyn merkeissä. Kymmenen vuotta sitten kuollut mummoni oli kova piirtelemään, maalaamaan ja ompelemaan. Äitini ja hänen sisarukset kaivoivat esiin mummon töitä ja näitä sitten ihasteltiin, ihmeteltiin ja pohdiskeltiin eilinen. Mukana oli tietenkin myös meitä serkuksia kumppaneineen ja uusi polvi pikkuserkuksiakin. Lisäksi yhtenä ohjelmanumerona kukin meistä esitteli luovuttaan tai kädentaitojaan. "Taideteoksina" nähtiin mm. itsetehtyjä vieheitä, viulu, kuvitettu taidemuistiinpanovihko, jakku ja nukkeja.
Tarjoilut hoidimme nyyttärimeiningillä. Minulta pyydettiin jotakin kahvipöytään. Aluksi suunnittelin tekeväni valkosuklaamustikkakakun, kuten juhannuksena, mutta tajusin kotona aloittaessani puuhailuja, että eihän tuo yksi kakku riittäisi mihinkään niin isolle porukalle. Siispä sitten hieman sävelsin sen mukaan mitä kaapista löytyi ja tein sekä mustikka- että valkosuklaakakun. Tässä nämä sävelletyt ja sovelletut reseptit:
Vaniljainen Valkosuklaa-kakku (ilmava moussemainen täyte)
Pohja:
300g kaurakeksejä
n.120g voita sulatettuna
Täyte:
200 g valkosuklaata sulatettuna
1 tlk Flora Vanilla vaahdotettuna
200 g ranskankermaa
4 liivatelehteä liotettuna (suklaakin kovettaa massaa, jos kakku ehtii seistä yön yli)
tilkka lämmintä maitoa, johon liivatelehdet saa sulatettua
Pikamarinoidut mansikat (anna marinoitua muutama minuutti)
mansikoita
tilkka kiehuvaa vettä
kardemummaa, sokeria ja kanelia maun mukaan sekoitettuna kiehuvaan veteen
-> Kaada mansikoiden sekaan ja sekoita
Tuplamustikkakakku
Pohja:
paistettu murotaikina pohja (esim. Kinuskikissan ohjeella)
Täyte:
reilusti mustikoita (itse käytin noin 3dl), mausta sokerilla ja vaniljasokerilla maun mukaan
3,3 dl kuohukerma vispattuna
200 g ranskankermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1-2 dl mustikkamehutiivistettä, esim. Ikean (lämmitä mehu ja liota liivalehdet mehuun)
6 liivatelehteä (vähempi riittää, jos kakku ehtii hyytyä yön yli)
sokeria maun mukaan
lauantai 20. heinäkuuta 2013
Eilisessä Aamulehdessä oli mielenkiintoinen juttu täysin suomalaisiksi luulemiemme tuotteiden alkuperästä. Kyllähän suomalaiselle kuluttajalle jää helposti kuva useasta suomalaisesta design-tavarasta, että designin lisäksi tuote olisi myös valmistettu Suomessa. Jutussa esiintyvistä tuotteista vain kolme on Suomessa valmistettuja: Iittalan Kivi-tuikku, Pentikin Vanilja-kulho sekä Fiskarsin sakset.
Usein kuluttaja on valmis maksamaan hieman extraa kotimaisiksi luulemistaan tuotteista. Jutussa huomautettiin, että alkuperämaata ei usein ilmoiteta lainkaan. Huijataanko suomalaista kuluttajaa lainrajoissa ostamaan kotimaiseksi luulemiansa tuotteita sillä, että valmistusmaa jätetään kertomatta? Mitä ajatuksia "suomalaista valmistettuna muualla" -tuotteet sinussa herättävät?
Itse ainakin uskon katsovani ja etsiväni tietoa valmistusmaasta tarkemmin seuraavalla kerralla. Sitten onkin seuraavan pohdinnan paikka: tukeako pelkkää suomalaista designia vai pitääkö suomalainen design olla myös valmistettu Suomessa täten liittäen kuvioon huomattavasti useamman suomalaisen työpaikan.
perjantai 19. heinäkuuta 2013
Tällä kertaa kierrätyskeskuksen tavarakasoista löytyi tällainen iso puunmuotoinen naulakko. Lompakon kolikkotaskua jouduin raottamaan kahden euron verran. Hieman uutta maalia puu kaipaisi, sillä maali on kulunut pois useammasta kohdasta. Tämän kodin värimailmaan musta on myös liian rankka väri, joten värinmuutos voisi olla paikallaan. Suunnitelmissa on laittaa puuhun roikkumaan valaisin ja alle nojatuoli. Lastenhuoneeseenhan tästä saisi taiottua vaikka mitä satumaista, jos siis lapsia olisi.
Oletko ennen nähnyt juuri tällaista puunaulakkoa? Olisiko hauska tietää mistä ja milloin tämä on ostettu. Kuukeli ei tuonut hakutuloksissa yhtään samanlaista naulakkoa esiin, vaikka kuinka hakusanoilla kikkaili. Onko sinulla parempaa tietoa tästä esineestä?
keskiviikko 17. heinäkuuta 2013
Arg! Miksi keskellä metsää juuri minun talon terassi pitää olla se lintujen kakkapaikka! Terassin katonrajassa olevat parrut ovat muun muassa pöllöjen lempiorret. Joten kyseessä ei ole mitkään pikku-Tipin turaukset... Pitäisi varmaankin vuokrata henkilönostin ja asentaan parrujen päälle jotkut "piikkimatot". Tästä siis hyvä oppi rakentajan vinkkeihin: Mahdollisten "lintuorsien" päälle kannattaa laittaa jotkut esteet jo rakentaessa.
tiistai 16. heinäkuuta 2013
Paprikat punertavat jo reippaasti. Kohta pääsee popsimaan oman terassin parpikakasvatteja! Taimet ostin Plantagenista, joten aivan siemenestä asti en ole näitä kasvattanut. Mutta rakkautta, lämpöä, vettä ja aurinkoa ovat hoivissani saaneet. Kaikki ruukkupuutarhan antimet kasvavat nyt nopeammin kuin mitä ehtii lautaselle laittamaan. Pitäisiköhän jo etsiskellä joku hyvä täytettyjen paprikoiden resepti valmiiksi? Vinkkejä?
torstai 11. heinäkuuta 2013
Löytäliiterin alesta ei tänä vuonna, ainakaan tähän mennessä, ole tarttunut muuta mukaan kuin tämä peili. Näitä peilejä oli saatavilla usemmassa eri koossa. Tämä koko maksoi -50% alen jälkeen 8,75€. Edullista sanoisin. Vaikkakin nämä peilit ovat ripustettavia seinälle, itselle mieluisampi tapa on käyttää tätä tarjottimena tai esimerkiksi kynttilöiden alusena. Mutta kyllähän useammasta tällaisesta erikokoisesta peilistä saisi aika magean sommitelman seinälle. Pitäisköhän käydä vielä ostamassa pari? Hmm...
Ja niille, joille Nekalan Löytäliiterin ale on vielä vieras käsite: Tampereella Nekalan Löytäliiterissä on 11.8.2013 asti isot -50% alet käynnissä. Tarjolla on muun muassa suuri määrä erilaisia sisustustuotteita. Kannattaa käydä poikkeamassa hieman pitemmältäkin.
keskiviikko 10. heinäkuuta 2013
Niin se mieli vaan muuttui ja itseasiassa ensimmäistä kertaa elämässäni olohuoneessasi on jonkun muun väriset verhot kuin valkoiset. Etsiskelin harmaata kangasta, jossa olisi ollut hieman punoksellisuutta tai kudottua tunnelmaa, mutta en sellaista järkevään hintaan löytänyt.
Päädyin ostamaan ohutta ja kevyttä puuvillavoileeta kahdessa eri harmaansävyssä. Ripustin kaksi erisävyistä verhoa rinnakkain ja lopputulos on "jännittävämpi" kuin mitä olisi ollut pelkillä yhdenvärisillä verhoilla. Harmaat verhot kehystävät korkeaa olohuonetta valkoisia verhoja paremmin ja antavat koko tilaan enemmän ryhtiä. Kuvia olohuoneesta valkoisin verhoin löydät mm. tästä linkistä. Mitäs mieltä olet aatteen vaihdosta?
tiistai 9. heinäkuuta 2013
Läheltä liippasi! Siskon Lontoon tuliainen ei ollut Ben de Lisin pöytävalaisin Debenhamsilta - kuten toivon - mutta samaisesta liikeestä sisko osti tuomisiksi Umbran seinäkukkasia. Paketissa on 25 kappaletta erikokoisia kukkia. Nyt vaan pitäisi pohtia, mihin ja miten nämä laittaisin esille. Keräsin Facebook-sivustolle inspiraatiokuvia. Käyppä kurkkaamassa. Mikä on sinun suosikkityyli?
maanantai 8. heinäkuuta 2013
Kuumaa ja kosteaa! Perjantai-iltaa vietettiin siskon kanssa Tammerkosken Sillalla. Ehkäpä uutiset Tampereen rankkasateista osui silmiinne viikonloppuna. Tunnelma oli siis erittäin märkä, teltassa saunamaisen kuuma ja kostea. Kotona lähtiessä pohdin, pitäisikö laittaa jalkaan saappaat, mutta jätin ne kotiin. Näin jälkikäteen viisaampana - saappaat olisi ollut todella pop! Farkut eivät olleet märät kuin polviin asti.
Illan esiintyjälistalla oli Juha Tapio ja Neljä Ruusua. Hyvä kattaus! Erityisesti Neljä Ruusua veti menevän setin uusin sovituksin. Nähtiin lavalla myös yhteiskonsertointiakin: Juha ja Ilkka aloittivat räjähtävästi. Kummatkin nähdään myös Vain Elämää 2 - sarjassa. Summa Summarum: Loistava keikkailta! Mieleen jäi erityisesti Juha Tapion uusi biisi Tykkään susta niin että halkeen ja päähän jäi soimaan jostain syystä Neljä Ruusun Toiset Saa.
Aitoon Kirkkarit olisi vielä menossa tänään. Perinteisesti maanantaisin olen Kirkkareille mennyt, mutta tänä vuonna taitaa jäädä väliin. Mitä festareita kuuluu teidän kesäperinteisiin?
perjantai 5. heinäkuuta 2013
Vanhempieni remontin yhteydessä viehätykseni Eiffel-torninmuotoisiin pöytävalaisimiin heräsi. Aiemmin himoitsin Ben de Lisin Eiffel-valaisinta. Siskoni oli käymässä Lontoossa pari viikkoa sitten ja kysyi, mitä haluaisin tuliaiseksi. Sisko joutui hieman repeilemään, kun laitoin viestiä, että poikkea Debenhamsillä ostamassa mulle pöytävalaisin. En lamppua tuliaiseksi siis saanut, yllätys sinänsä :) Siskon matkalaukku täyttyi todennäköisesti vaateostoksista. Löysin kuitenkin tällaisen valaisimen Eiffel-valaisin nälkään Ebaysta noin 20 euron hintaan ilman postikuluja. Ei lainkaan hassumpi hinta 52cm korkeasta pöytävalaisimesta.
Kuva lainattu Joy Lands Online LTD: Ebayn verkkokaupasta.
tiistai 2. heinäkuuta 2013
Tomaatit ovat kypsyneet huimaa vauhtia. Satoa tulee reippaasti, joten syötävää riittää. Minitomaatit ovat kyllä maukkaita. Aluksi kuori oli hieman paksu, mutta nyt se on jo ohentunut. Osaako joku kokeneempi puutarhailija kertoa, mistä tomaatin paksu kuori johtuu? Karvakamukin oli kovasti aamuisissa sadonkorjuutunnelmissa mukana. Tompskuja kerjättiin kuin kinkunpalaa. Jätin kuitenkin antamatta, sillä luin jostakin, että tomaatit olisivat myrkyllisiä koirille. Mahtaakohan pitää paikkansa? Tosin ei olisi ensimmäinen kerta, kun tompskuja koirat napostelevat *katso kuva-aineisto*.
Toisessa ruukussa majailee paprikaa ja salaatti sekä yrttejä kuten basilikaa, oreganoa, ruohosipulia, tilliä, persiljaa ja minttua. Paprikat ja tomaatit ostin Plantagenista ja muut taimet Bauhausista. Nyt sitten pitäisi alkaa keksiä tälle sadolle kunnon käyttöä, että koko komeus tulee hyödynnettyä.
maanantai 1. heinäkuuta 2013
Viikonloppuna pyörähti matkamittarini uusille kymmenluvuille. Yhdessä vaiheessa olin suunnitellut pitäväni isot juhlat, mutta alkuvuodesta selvisi, että hallitusvelvollisuudet kutsuvat kyseisenä viikonloppuna. Kuten kuitenkin eräs läsnäolija sanoi, "enpä olisi voinut kuvitella sinun juhlivan missään muussa seurassa". Tuossa oli perää: Olen ollut mukana nuorkauppakamaritoiminnassa kolmanneksen elämästäni ja toiminnan ollessa jo osa minua, oli varsin luontevaa, että päivää juhlistin muiden Suomen Nuorkauppakamarin hallitusten jäsenten kanssa hallituksen kokouksessa, jossa linjattiin toimintamme tulevaisuutta.
Tottakai "onnitteluohjelmaan" mahtui erilaisia ohjelmannumeroita lauluista (juuri minulle tehdyin sanoituksin) lahjoihin sekä kuohujuomasta kakkuun. Lahjaksi sain vihreä-teemaisen lahjakulhon, josta löytyi erilaisia saippuoita, kuorintaa, vartalovoidetta, kelluvia kynttilöitä sekä kauniit pellavaiset lautasliinat. Tietenkin mukana oli myös suklaata! Näistä nautiskellen uusille vuosikymmenille ja uuteen viikkoon!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)