torstai 11. huhtikuuta 2013






Yläkerran aula on ollut periaatteessa tyhjä koko asumisen ajan tähän asti. Hieman sattumankaupan kautta yläkerran aula sai uuden ilmeen. Ja kaikki tämä maksoi vain 3 euroa!!! Löysin sohvan Tori.fi:stä. Entinen omistaja halusi päästä sohvasta eroon ja halusi antaa sen ilmaiseksi!!! Niinpä hain tämän aikoinaan Vepsäläiseltä ostetun sohvan pois uloskantohintaan eli hintaan nolla euroa. Päällinen oli vesipestävän ja sen pesukoneen kautta heti käytinkin.

50-luvuntyyliset pikkupöydät löysin kierrätyskeskuksesta yhteishintaan 3 euroa. Kaikki muu olikin jo olemassa ja etsiskelivät vain sopivaa sijoituspaikkaa. Hieman vielä hiontaa sisustus kaipaa, mutta kolmen euron lookiksi ei lainkaan hassumpi. Itse olen ainakin tyytyväinen - erityisesti siihen, että aula ei ole enää tyhjä. Eikä tämä sisustus paljon lompakkoa rasittanut.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013



Omatekemä varjostin sai ilmeen kohotuksen Ikean Januari-ripustussarjalla. Ripustussarjaan kuuluu myös heijastussuoja, jota itse en asentanut johdon kanssa. Aiemmin tämän fiinimmän version tilalla oli tavallinen valkoinen Ikean Hemma -muovijohtohökötys. Ilme on nyt mielestäni paljon tyylikkäämpi pikkurahalla. Jälleen hyvä tuotelöytö Ikean valikoimista, joka on saatavana myös valkoisena.

tiistai 9. huhtikuuta 2013



Kaksimieliset otsikot jatkuvat :) Ihanaa, että aurinko taas paistaa! En ole muistaakseni laittanut tänne blogiin koskaan kuvaa talostani takapihan puolelta. Nytpä siis saatte näkymän takapuolelle. Alakerran oikeanpuoleinen ikkuna on makuuhuoneen ja vasemmanpuoleinen vaatehuoneen. Yläkerran ikkunat ovat korkeaan olohuoneeseen. Alakerrassa on tuollainen pieni terassi ja keskikerroksessa iso parveke/terassi myös takapihan suuntaan. Jos olisin itse alunperin talon rakentanut, taloni ei näyttäisi tältä ulkoa, mutta tällainen "alppitalo" tämä nyt on. Ps. Koira-aidasta ei kyllä saa tyylipisteitä.

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Tällaisella pikkupuuhalla siistin pukuhuoneen seiniä. Kaikki paneelien maalaajat varmastikin ovat huomanneet, että paneelien eläessä, erityisesti talvisaikaan, paneelien raot tulevat näkyviin. Tästä syystä yleisesti ottaen hyvä aika maalata paneeliseinät tai -katot on talvi. Omassa remontissani maalaus myöhästyi loppukevääseen, joten näitä rakoja tulee näkyville talvella. Onneksi fiksaus on kuitenkin mahdollista pienellä vaivalla. Kunhan saa itseään niskasta kiinni, on tämä nopeaa hommaa. Ensin näytetään hieman hiekkapaperia rakoon. Sitten pölyt pyyhitään pois. Ohuella pensselillä maalataan häivyttäen tarvittavat kohdat. Itsellä riitti yksi kerros. Ja fiksatun lopputuloksen näet alimmassa kuvassa.





sunnuntai 7. huhtikuuta 2013






Onpa ollut synkkä päivä ja lunta tupruttaa. Eipä kovin keväistä. Viikonloppu on sujunut rentoilun ja pikkupuuhastelun merkeissä. Yksi helppo tuunauspuuha tällaisten päivien viihdykkeeksi on varjostimen muodonmuutos. Vanha varjostin muuttui yököttävästä kauniiksi spray-maalin avulla. Useilla ohuilla kerroksilla kangasvarjostinkin saa uuden ilmeen maalilla.

perjantai 5. huhtikuuta 2013



Out vai sittenkin In? Kas siinä pulma. Ostin tämän pallovalaisimen alunperin ulkokäyttöön. Pyöreä valaisin on roikkuva ulkovalkaisin, jonka halkaisija on 55cm. Päätin testata valaisinta kuitenkin myös pöydällä, sillä valaisin olikin monikäyttöinen. Jotenkin tähän ihastuin näin sisäkäytössäkin. Valaisin valaisee yllättävän paljon ja valo suodattuu pehmeästi kuplan läpi. Päiväsaikaan tuo on kuitenkin hieman hassuhökötys näkösällä. Eikä tuo muu taso ole mitenkään helppo somistaa (omasta mielestäni) tuon kuplan kera. Mitäs mieltä te olette: Jätänkö tuohon pöydälle, siirränkö lattialle, ripustanko puuhun vai olisiko pitänyt jättää ostamatta kokonaan? Kuvat myös kertovatkin, että nyt olkkarista löytyy kaksi tasoa vierekkäin. Hieman uutta siis kalustuksessakin.



torstai 4. huhtikuuta 2013




Pitäähän teillekin esitellä myös autotallini. Ja nyt tätä kelpaa esitellä, sillä tallissa oli muutama viikko sitten siivoustalkoot. Harmi, ettei tullut otettua ennen-kuvaa. Ennen-tilantessa lattialla ei kuitenkaan enää ollut yhtään tyhjää tilaa ja kaikki tavarat olivat sikin sokin lattialla, koska hyllyjä ei ollut. Kyllä täällä nyt kelpaa  puuhailla ja tehdä DIY-juttuja +säilöä lisää kaikkea hamstrattua rompetta :) Tallissa olisi kyllä monta monta juttua, jotka voisi myydä: väliovia, ovenkarmeja, laatikoston etulevyjä ja vetimiä, vessanpönttö, liesituulettimen kulmakotelo, lipasto, vessan allaskalusto. Onko linjoilla ketään kiinnostunutta?

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013




Vannomatta paras! Muistan, kuinka eräässä asuntomessuihin liittyvässä kirjoituksessa mietiskelin, että pyyheteline makuuhuoneessa näyttää hieman erikoiselta. Ja kuinka ollakaan - nyt minullakin on pyyheteline makuuhuoneessa! Päädyin tuon telineen ostamaan, jotta päiväpeitteelle olisi joku oma paikka, johon sen nätisti saisi laitettua silloin kun se ei ole sängyn päällä. Pyyhetelineen kanssa olikin aika metsästys, sillä monet ulkomaiset kaupat eivät suostuneet toimittamaan Suomeen. Lisäksi en halunnut maksaa telineestä hunajaa: jotkut seisovat pyyhetelineet maksoivat jopa 300 euroa, huh! Tällainen "Kuka nyt tällaisen makuuhuoneeseen laittaisi?" -häkkyrä löytyy nyt siis omasta makuuhuoneestani.

tiistai 2. huhtikuuta 2013




Hyvää huhtikuuta ja aurinkoista viikonalkua!  Pääsiäiset on vietelty ja takaisin työn touhuun sekä arjen askareisiin. Eilisen ohjelmistossa oli retki Helsinkiin kera American Car Show sekä Heurekan Body Worlds -näyttely. 

Viikonlopun aikana tuli vieläkin vahvempi tunne, että jotakin violetti olkkariin olisi kiva saada. Nämä kankaat tulivat Fabric.com-kaupasta reilu viikko sitten, jo hieman tätä mielitekoani ennakoiden. Halusin kankaisiin jotakin geometristä kuviota ja valikoima tällaisissa kankaissa on hyvä kyseisessä kaupassa. Fabric.com on yhdysvaltalainen nettikangaskauppa. Paketti tulee kuitenkin nopeasti perille. Luonnollisesti tulli-ilmoitus näistä pitää tehdä ennen kuin saa paketin itselleen. Se on tosin helppoa netissä pankkitunnuksilla ja tullineuvonnasta saat puhelimen kautta apua vaikka  koko ilmoituksen teon ajaksi.

Kankaat: koralli Premier Printsin Gotcha, violetti Premier Printsin Shakes Thistle sekä luumunvärinen Swavellen Haldor. Valkoinen Timeless Tresuresin vaahtokarkki-kangas oli vaan pakko saada. Mutta mitähän mä tälläkin teen :)

lauantai 30. maaliskuuta 2013




Marmorimoponi karkasi täysin, kun kävin tällä viikolla kierrätyskeskuksessa! Kyllähän tässä on yhteen taloon marmoria kerrakseen. Kierrätyskeskuksen ostokseni maksoivat 20 euroa. Kuvassa näkyvien tavaroiden lisäksi tällä summalla sain myös nojatuolin ja mielettömän upean pöytävalaisimen jalan, joiden hinnaksi myyjä summasi 12 euroa eli hintaa marmoritavaroille jäi 8 euroa. Pitänee näistäkin laittaa kuvaa nähtäville jossain vaiheessa. Marmorivillitykseen löytyi siis kohtuullisen edullista hoitoa, vaikka se mopo karkasikin taas totaalisesti.

perjantai 29. maaliskuuta 2013




Vaikka siivousrätit eivät ole kovin pääsiäsmäinen asia, ainakin nämä keväiset värit ovat kohdillaan. Vapaa Valinnasta tarttui matkaan uusia pirtsakan värisiä mikrokuituliinoja, Bolsiuksen tuoksukynttilä sekä kirkas jalallinen tarjoiluvati. Eikös olekin liinat herkullisen värisiä? Tänään kuitenkin vietetään vapaapäivää. Huomenna onkin työpäivä. Pitää vielä viimeistellä yritysten veroilmoituksia. Pitäisiköhän kiittää verottajaa pitkän pääsiäisvapaa pilaamisesta :) ? Aurinkoista pääsiäistä kaikille!

torstai 28. maaliskuuta 2013





Ensin ajattelin laittaa otsikoksi "muna vihertää", mutta se kuulosti hieman liian rivolta =D Pitkästä aikaa itsellänikin on pääsiäisruohoja. Perinteistä rairuohoa löytyy halkaistuista munakuorista. Ohraa laitoin Ikean Cylinder -maljaa sekä munankuoriin, joista on lakki irroitettu. 

Munankuoret tyhjensin niin, että terävällä veitsellä napautin hellästi kuorta halutusta kohtaa ja tämän jälkeen normaalisti avasin kuoren kahdella kädellä. Sain myös keltuaisen ja valkuaisen talteen ilman munankuoren paloja. Yllätyin itsekin kuinka vaivattomasti touhu sujui. Ja kuoretkaan eivät murtuneet tuhanneksi palaksi käteen niinkuin alussa ajattelin. Nyt varmaankin pitäisi käydä hankkimassa pari tipusta ruoholle tepastelemaan. Vaikka ruohomunia et enää ehtisikään kasvattamaan, voit tyhjennettyjä munankuoria käyttää koristeinakin monella tapaa muun muassa koristeltuna tai täytettynä.

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Tällainen keltasävyinen "pääsiäishenkinen" arkikattaus syntyi mitä kaapista löytyy -periaatteella. Marimekon lautasliinat sekä keltaiset kynttilät tuovat sopivasti pääsiäisen ja kevään tunnelmaa ilman imeliä ylilyöntejä. Sain Havin kynttilöitä kiitokseksi parin viikon takaisesta koulutusreissusta. Pöytäkynttilöistä löytyy kahta eri keltaisen sävyä. Tuikut ovat Pirteä Kookos -tuoksuisia tuoksukynttilöitä, jossa kookoksen kaverina on sitruunaa. Lautasliinojen taittelussa annoin äidille vapaat kädet :) Tästä simppelistä kynttilät+lautasliinat -yhdistelmästä on helppo lähteä liikkeelle ja tehdä juhlavampikin kattaus.










tiistai 26. maaliskuuta 2013

Keltainen on pohdituttanut ja mietityttänyt sisustusvärinä itseäni jo moneen otteeseen. Aiempia pohdintoja ja ideakuvia näet tästä ja tästä. Inspiraatiokuvien perusteella päätin lähteä kokeilemaan keltaista omassa kodissani. Kipinän sai aikaan H&M Homen tyynynpäälliset. Tämän jälkeen hoksasin, että autotallista löytyy Ikea Persby -taulu, joka sopisi loistavasti keltaiseen ilmeeseen. Tällainen työhuoneen uudesta ilmeestä tuli. Edellisesta työhuoneen asusta löydät kuvia täältä. Keltaisen ilmeen päivityksen kustannukset: tyynynpäälliset noin 15 euroa & Ikea Persby -taulu alesta 9,90€. Edullisesti siis ilme muuttui.

 

 

 





maanantai 25. maaliskuuta 2013

Aurinkoista viikonalkua! Se olisi sitten pääsiäisviikko ja maaliskuun viimein viikko. Kauheaa, miten tämä aika vaan luisuu sormien välistä. Vihdoin ja viimein myös oma ruokapöytäni löysi luokseni - aikaa tähänkin kului. Tämä pöytä on niin paljon parempi kuin lainapöytä. Yksi pikkupikku kämmi, ns. epic fail, kuitenkin tässä kokonaisuudessa sattui: koska pöydän jalat ovat niin paksut, ei kaksi tuolia mahdu rinnakkain kokonaan pöydän alle. Ruokaillessa asia ei haittaa, mutta ehkäpä näin ilman istujia.  Tässä sitten on pohdiskelut käynnissä: uudet tuolit juuri ostettujen tilalle vai pitäisikö kokeilla pöytään erilaisia jalkoja... Ei kauheasti nyt naurata - vaikka itseäni voinkin aika idioottina nyt pitää :)








lauantai 23. maaliskuuta 2013

Huomenet! Viikonloppu alkoikin hieman erilaisissa merkeissä, kun piti tulle tänne työmaalle hoitamaan yksi työjuttu. Toisaalta tässä pohdiskelee, mitähän sitä oikein puuhaisi kun ei ole mitään isompia projekteja ohjelmassa. Munapuuhaa ainakin voisi harrastaa. En edes muista, koska olisin mitään pääsiäiskoristeita askarrellut. Jospa tänä vuonna.

Mutta itse otsikon aiheeseen. Aika usein tulee seurailtua lähiseudun talotarjontaa eri myyntisivustoilla. Tämä kuva osui eräästä kohteesta silmään. Itseäni ärsyttää suunnattomasti, jos myynti-ilmoituksissa käytetyistä kuvista huomaa heti, että jokin mättää. Olen käynyt esimerkiksi kerran katsomassa kohdetta, joka kuvissa näytti erittäin tilavalta ja avaralta. Todellisuuden varmaan osaattekin arvata - ahdasta ja sokkeloista.

Tässä kuvassa huomioni herätti mielenkiintoisen muotoinen ja kokoinen hiuslakkapurkki. Vai onko olemassa hiuslakkaa, jossa on vino kuin Pisan kalteva torni ja purkin halkaisija on noin 15 senttiä? Millaiset kuvat ovat teistä miellyttäviä kotien myynti-ilmoituksissa? Millaiset kuvat saavat teidät näkemään punaista ja nostattaa karvat pystyyn? Ja tämä kuvahan ei edes ole sieltä törkeimmästä päästä fuulausasteikkoa.

Kuva on poimittu Etuovi.com-palvelun kautta.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff