torstai 7. maaliskuuta 2013

Ihanaa, että aurinko taas paistaa muutaman pilvisen päivän jälkeen. Aurinkolasitkin on tullut jo kaivettua esiin ja pistettyä päähän - siis ajaessa ei sentään kotosalla :) Lisää kevään iloa kotona tuo mummon juhlista ylijääneet tulppaanit. Saattaapi olla, että tämän enempää kukkia ei ikinä tulla näkemään luonani. Kaunista. Toivottavasti säilyisivät kauniina mahdollisimman pitkään.



Ennen olen nuo Cylinderit sivuuttanut, mutta nekin ovat todella loistavia vaikkapa tulppaaneille. Tulevat kuulumaan vakiovarustukseen tästä eteenpäin. Fell in love with Cylinder!




Ikean valikoiman Vasen-maljakko 1,99€ on loistava kahden kukkanipun maljakko tulppaaneille. Itse en ainakaan vielä ole löytänyt yhtä hyvää maljakoa, johon tulppaanit sopisivat yhtä kauniista. Loistava tulppaanimaljakko -suosittelen!


tiistai 5. maaliskuuta 2013

Tulipahan tilattua lisää valkoisia tuoleja. Kauan asiaa emmin, mutta sitten päätin, että satsaan isompaan settiin. Ja sitten kun olin päätöksen tehnyt, jouduin toteamaan, että monesta nettikaupasta tuolit olivat ehtineet loppua. Aiemmin kotoa jo löytyi 2 valkoista ja 2 mustaa vastaavaa tuolia. Nyt setti täydentyi neljällä valkoisella tuolilla. Onpahan sitten isommallekin poppoolle samanlaiset tuolit.

Näiden tuolien osalta mielenkiintoista on, että vastaavaa tuolia löysin netissä myytävän ainakin 6 merkin/brändin alta. Kuka kopio ketä, vaikea sanoa. No ehkäpä kukaan ei ole kopioinut ketään, vaan kyseiset tahot ovat kaikki mieltyneet tuoliin ja tilanneet sitä kiinalaiselta tehtaalta konttikaupalla (Alibabassahan näitä kaupataan). Ja tässä tapauksessa hyvä pohdinnan aihe on, haluaako maksaa tuolista triplahinnan, koska haluaa siinä lukevan tietyn merkin tarralapun pohjassa. Voin paljastaa, että itse en halunnut maksaa tuosta tarrasta.





Tällainenkin otos piti tallentaa. Tuolit ja auringonpaiste tekee omaa taidettaan.


maanantai 4. maaliskuuta 2013


Yksi kevään isoista tapahtumista juhlittiin lauantaina. Mummollani oli vauhdikkaat 80-vuotisjuhlat. Väkeä oli paikalla melkein sata henkeä. Juhlat olivat railakkaat ja ohjelmaa riitti. Tanssit jatkuivatkin melkein puoleenyöhön asti. Minun vastuullani oli muun muassa juhlapaikan koristelu. Yllätyin itsekin, kuinka upean tunnelman koristelulla saimme aikaan tuonne muuten niin ankeaan juhlapaikkaan. Koristelubudjetin suhteen yritin pitää järjen päässä enkä törsäillä turhaan.

Viikonloppuun mahtui myös toiset synttärit. Eilen blogilleni tuli mittariin 2 vuotta.


 

 Koristeina käytettiin tulppaaneja, Ikean Glimma-tuikkuja sekä Ikean maljakoita. Pöytiin väriä toi myös värilliset lautasliinat. Kahvikupit katettiin tällä kertaa valmiiksi pöytiin, koska suurin osa vieraista oli iäkkäämpää.

 



Perheen pöytään lisäglamouria toi hopeinen kynttilänjalka.



Lavan edessä piristämässä oli vaaleanpunaisissa maljakoissa olevia tuikkuja sekä tulppaanisangot.
 

 Näitä buffetpöytäkuvia ei olisi ehkä kannattanut tänne laittaa, koska mulle tuli heti järkyttävän kova nälkä :) Pöydän koristeina oli Ikean Cylinder-kulhoja, kynttilöitä ja tulppaaneja. Lisäksi yhdessä kulhossa oli kelluvia tuikkukuppeja, joissa oli värillisiä tuikkuja.





Kahvittelupöydän kuvat olivatkin näköjään toisella kameralla. Illan päätteeksi pöytään vielä katettiin iltapalaa.
 

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Yksi ikuisuusprojekti tämäkin varjostin oli. Aloitin varjostimen teon jo olympialaisten aikaan. Onneksi se nyt vihdoin ja viimein on valmis & katossa. Idea varjostimessa on sama kuin jo aiemmin tekemässäni harmaassa varjostimessa. Kuvia ja teko-ohjeita löytyy tästä linkistä. Tässä isommassa versiossa käytin ompelukonetta sekä kuumaliimaa sen sijaan, että olisin ommellut varjostimen käsin. Nopeutti huomattavasti hommaa. Työtä varjostimessa riittää, mutta ompelukoneen avustuksella aikaa ei kulu kuin muutama ilta (jos ei jää venyttämään keskeneräisiä töitä seuraavan vuoden puolelle niinkuin minä =D ). Valmiin varjostimen halkaisija on lähes metrin ja korkeutta reilusti yli metrin.


 Varjostimen kehikko on peräisin kierrätyskeskuksesta ostetusta vaaleanpunaisesta kangasplafondista. Valaisinosat puolestaan on oikeanpuoleisesta lasiplafondista, jonka ostin kirpparilta. Osat ovat täysin samat, mutta kokosin ne vain eri järjestyksessä ja osan eri päin, jolloin sain sopivan valaisinosan tähän omaan projektiini.


 Työn ja aherruksen tulos! Vihdoin ja viimein! Valitettavasti kuvat eivät tee oikeutta pikkukätösteni tuotokselle...






tiistai 26. helmikuuta 2013

Tällä viikolla on juhlasuunnittelu kiivaimmillaan. Lauantaina vietetään mummon isoja synttäreitä. Hieman vielä koristelut ovat vaiheessa. Teema on kuitenkin selvä: pinkkiä ja tulppaaneja. Yli sadan hengen juhliin voisi koristuksiin käyttää jopa hulluja summia rahaa, mutta olen yrittänyt pitää pään kylmänä ja ajatella myös järjellä. 

Pöydille on tulossa ainakin paljon tuikkuja sekä tulppaanikimppuja. Pohdinnassa on, pitäisikö esimerkiksi muutamia pinkkejä paljetteja laittaa liinoilla sekä koristaa tulppaanimaljakot ruseteilla. Toivon mukaan tila herää eloon koristeltaessa. Koska tämäntyylisiä isompia juhlia ei itsellä ole ollut (esim. häitä), on valmista tilaa hieman vaikea hahmottaa mielikuvituksen avulla.

Party table decor



Kuva Polyvore




perjantai 22. helmikuuta 2013

Jospa pikkuhiljaa taas käynnistelisi tätä omaa blogikoneistoaan. Hieman energitön olo on ollut tuon koiruuden sairastumisen vuoksi. Mutta nyt on otettava itseään niskasta kiinni ja yrittää taas tsempata itseensä eteenpäin. 

Yksi ikuisuusprojekteista on ollut alakerran takan maalaaminen. Kokonaisuus ei toiminut alunperinkään, mutta muutosliikettä ei ollut tullut tehtyä. Ideana vaalea ylä- ja alaosa toimi, mutta koska pinnat olivat eri tekstuuria, näytti lopputulos sekasikiöltä. Nyt päätin vihdoin tarttua toimeen. Pensselillä ja telalla kuivumisaikojen kera homma oli tehty iltapäivässä. Lopputulos puhukoon puolestaan!


Starttitilanne: Kunnon suojaus niin homma sujuu paremmin.
 
 

Maalauspöksyt jalkaan


Pientä puuhastelua ja lopputulos näyttää tältä. Maalipinnasta tuli parempi kuin tuo ylempi ammattilaisen maalaama harmaa osio, vaikka itse sanonkin. Maalina käytin tavallista vesiliukoista seinämaalia. Maalauksen suoritin niin, että pieni alue kerrallaan ensin penssellillä kävin läpi pinnan, jonka jälkeen vaahtomuovitella heti perään. Sitten vielä kerran kevyesti pensselillä hieman lisää maalia. Kuivuminen ja samat työvaiheet uudestaan. Vaahtomuovintelan käyttö välissä teki pinnassa peittävämmän ja tasaisemman.
 





torstai 14. helmikuuta 2013

Lämpimät ystävänpäivätoivotukset kaikille! Useampi päivä blogihiljaisuutta on tullut vietettyä. Syy ei ole kovin mukava. Vanhimmalla koirallani todettiin viime viikolla sokeritauti. Sisustus- ja blogiasiat eivät ole olleet aivan prioriteettilistan kärjessä. Nyt yritetään saada insuliinilla tilannetta hallintaan, mutta elon viimeisiä hetkiähän tässä vääjäämättä vanhan koiran kanssa eletään.

Elo onkin ollut hieman erilaista niin käytännössä kuin ajatuksissa. Jos ei oteta huomioon varsinaista koiran hoitoa niin muitakin muutoksia on ainakin väliaikaisesti pitänyt tehdä. Insuliiniannostusta ei ole vielä saatu kohdallaan ja siksi myös pissahätä on yllättänyt muuten sisäsiistin pojan erityisesti yöllä. Muutamasta yöstä viisastuneena, nyt herätyskello soi  myös yöllä, jotta poika pääsee käymään pihalla pissalla. Saldona on jo tosin 3 pilalle mennyttä mattoa ja kahdet pissityt verhot. Lattialle ulottuvissa verhoissa on yksi haitta puoli - jos pissilammikko tulee liian lähelle, niin verhot imevät pissan itseensä. Toisaalta kiva, että tätä ilmiötä ei ole esimerkiksi tarvinnut todistaa villeinä opiskeluvuosina jossakin kotibileissä, jossa joku "herrasmies" unohtaa vessan sijainnin :)

Näin meillä siis nyt: Sängyssä ei ole enää helmalakanaa, koska siihenkin pissattiin; makkarin matot menivät jo pilalle, joten ne eivät ole enää lattialla; verhot on rullattu ylös, jottei mahdollinen pissilammikko imeytyisi niihin; ja sanomalehdetkin kuuluvat vakiovarustukseen, vaikkei sitä pisua kuitenkaan tuohon kohtaan tehdä.

Onko jollakin teistä koiraa, jolla on sokeritauti? Onko antaa hyviä vinkkejä hoitoon?

Huomenna olisi tulossa vieraita ja kämppä on kuin pommin jäljiltä. Jospa sitä isoimmat sotkut jaksaisi illalla siivota.
 


keskiviikko 6. helmikuuta 2013



Tätä haastetta olen pelännyt. Muutamaan otteeseen olen itse pohdiskellut kyseisen haasteiden vastauksia lukiessani, mitä ihmettä itse osaisin vastata. Nyt se totuuden hetki koitti, sillä H Every Home Has a Silver Lining -blogista haasteen heitti minulle. Tämä on "Haaste IN&OUT" !


***
Säännöt:
In & Out haasteessa pyydän sinua kertomaan, mikä sisustukseen liittyvä asia lyö itsensä läpi ja mikä sen sijaan vaipuu unholaan kuluvan vuoden aikana. Asia voi olla esine, väri tai tyylilaji, pääasia, että se liittyy sisustukseen. Kerro valintasi tekstillä, kuvilla ja/tai linkein. Myös vieressä oleva haaste-kuva on käytössäsi.

Saatuasi haasteen, kerro vastauksessasi keneltä haasteen sait ja valitse viisi bloggaajaa, kenelle lähetät haasteen eteenpäin. Muista myös käydä kertomassa haastamillesi bloggaajille haasteesta!
***

2013 IN
- eläinkuosit
- geometriset kuviot sekä trellis- & greek key-printit
- käytettävyys ennen ulkonäköä
- näyttävät, helposti vaihdettavat tekstiilit
- persoonallisuus, ei enää katalogikoteja
- ylpeästi edullisesti
- käsityöt
- karsiminen
- minttu & koralli & violetti & kanarialinnun keltainen



2013 OUT
- romuromantiikka
- kromi
- "pitää olla, kun kaikilla muillakin"
- runsaus
- mustavalkoisesta harmaavalkoiseen
- fuksia & turkoosi
- voimakas keltainen
- tumma puu


Kaikki lukijat, jotka eivät ole vielä päässeet trendejä pähkäilemään, ottakaa koppi haasteesta.

tiistai 5. helmikuuta 2013

Löysin sattumalta etsiessäni lautasliinoja mummoni juhliin, Dunin nettisivuilta mahtavan valikoiman lautasliinan taitteluohjeita. Käykääpä kurkkaamassa! Ohjeista on videot ja myös PDF-versiot. *Duni ohjeisiin*


Kuva lainattu Duni Suomi

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Hyvää sunnuntaiaamua kaikille! Eilen aika kului maalauspuuhissa. Hieman pitää vielä tänään jatkaa, mutta erittäin hyvältä näyttää. 

"Löysin" tällä viikolla myös lisää asetuksia pikku-kamerastani. Innostuin 'kuvaa hehkulampun valossa' -toiminnosta niin, että tulipahan räpsittyä muutama kuva yläkerran portaikon kattovalaisimesta. Valaisin ei usein olekaan päällä, sillä harvoin portaikko on niin pimeä, että siinä valoa tarvitsisi. Ehkäpä kuitenkin voisi tuota valaisinta pitää päällä useamminkin, sillä sitä voi käyttää myös yhdenlaisena tunnelmavalaisimena olohuoneen puolelle. Tämä vaan on päässyt unohtumaan :)






perjantai 1. helmikuuta 2013

Huomenet! Jälleen on aika Johanna-askartelupaskartelutädin puuhanurkkaukselle. Vierashuoneessa oleva varjostin on itse tekemäni. Siispä jaan ohjeet teillekin, jos vaikka puuhasormia kutkuttaa. Idea lähti siitä, että tarvitsin varjostinta ja kaapissa nökötti iso rulla huopakangasta. Projekti oli hauska ja helppo toteuttaa. Tarvitsemasi tarvikkeet ovat askarteluhuopa, sakset, kuumaliimapyssy + kuumaliimaa ja pyykkipojat sekä varjostin tai varjostinkehikko.



 Ensimmäinen askel on leikata huovasta suikaleita. Pidä suikaleiden leveys kohtuullisen saman, mutta pituutta kannattaa vaihdella, jotta varjostimesta tulee elävämpi. Itse leikkasin suikaleet vapaalla kädellä silmämääräisesti. Suikaleiden määrä riippuu varjostimen koosta. 


Suikaloinnin jälkeen alkaa liimailu. Pursota liimaa suikaleen päähän. Puoli, johon liimaa pursotat jää  aloituksessa ulospäin.


Taita/kierrä suikale haluamasi kokoiseksi aloitusrenkulaksi ja yhdistä liimassaoleva pää suikaleeseen.


Välirenkulat muodostuvat, kun laitat nökäreen liimaa edellisestä renkulasta hieman eteenpäin ja taitat renkulan kiinni edelliseen renkulaan. Näissä keskivaiheen renkuloissa liima levitetään renkuloiden sisäpuolelle. Aloituksessa ja lopetuksessa suikaleen toiselle puolelle. Huomioi, että keskellä renkuloista ei tule ympyröitä vaan lopputulos näyttää ennemminkin todella mutkaiselta tieltä.




Tehtyäsi tarpeeksi renkularykelmiä, liimaa rykelmiä toisiinsa Renkularykelmiä kannattaa liimailla yhteen varjostimen päällä. Silloin muodosta ja koosta tulee heti oikea. Tässä vaiheessa loistavia apuvälineitä ovat pyykkipojat, sillä niillä saat tuettua tehtyjä liimauksia. Kohti valmista lähenevä varjostin alkaa jo painaa jonkin verran ja tällöin pyykkipoikien extratuki auttaa liimaa jäähtymään pitäen osaset tiiviisti yhdessä.



Lopputulos näyttää jokseenkin tältä, hieman käsialasta riippuen.





Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff