tiistai 7. elokuuta 2012

Nyt alkoi valaistumisviikot tönölläni! Toisin sanoen, löysin sopivaan hintaan valaisimia kotiin niille paikoille, jotka ovat sopivampia valonlähteistä odotelleet. Jotakin hyötyä siis on siitä, että etsiskelin pikkuveljelleni valaisimia - samalla tiirailin valikoimaa myös omiin tarpeisiini. Ensimmäisenä lähetyksenä saapuivat nämä "pallot" keskikerroksen aulaan. Kuluneella tokaisulla: "Ei mennyt kuin Strömsöössä".

Ensin kiinnikkeitä piti muokata, jotta itse valaisinosat sai kiinnitettyä valaisinrasioihin. Kolmannen valaisimen kohdalla piti sitten todeta, että lasikuvussa on muutama valmistusvirhe: Useita ilmakuplia ja yläaukko virheellisesti niin suuri, etteivät kiinnikkeet yletä pitämään lasipalloa paikoillaan. Reklamaatio lähti tänään eteenpäin, joten täytyypi odotella myyjäliikkeen vastausta.

Tässä kuitenkin nämä uudet keskikerroksen aulan valaisimet - yhtä palloa vaille valmiina. Kyseessä on lasiset 40cm halkaisijaltaan olevat pyöreät "pallot, joiden yläosa on peilitettyä. Nämä astianpesuainevalaisimet eli Fairyt ostin Saksasta netin kautta. Lisätietoja valaisimista löydät tästä linkistä.








maanantai 6. elokuuta 2012

Niinhän se viikonloppu vierähti. Viikonloppuun kuului muun muassa kouluttamisreissu Vantaalle. Lisäksi tuli tuijoteltua paria valaisinpakettia ja Ikean pahvilaatikkoa, mutta eipä sitä sitten valmista tullut ajatuksen voimalla. Yllätys sinänsä :)

Asuntomessut ovat auki nyt viimeistä viikkoa! Nopeasti se aika kului. Itselläni oli tarkoitus mennä messuille vielä toistamiseen, mutta täytyypä pohtia, mihin väliin vierailun sovittaa. Onneksi messuaiheisia juttuja vielä itselläni riittää ilman toistakin visiittiä. Tällä kertaa haluan nostaa esiin kohteen 34, Passiivikivitalo Idealin, jossa mielestäni oli sisustuksellisesti eniten katseltavaa. Kohteen sisustuksen ovat suunnitelleet Tila & Ihme Oy. Näyttävä sisustus on ehkäpä jo hieman yliampuva makuuni ja varsinaiseen arkieloon, mutta mielestäni on hienoa, että messuilla on kohteita, joissa myös sisustuksellisestikin annetaan kävijöille wau-elämyksiä.

Eteisen tapetti on minun messusuosikkini




Olohuone




Ruokailuhuoneen erikoisuus on peilikehystetty ikkuna. Mieletön idea!





Erityisesti makuuhuoneissa sisustuksellisten yksityiskohtien määrä yllättää.
 









sunnuntai 5. elokuuta 2012

Kun ensimmäisen kerran näin idean keittiökalusteisiin liitetystä penkistä - olin myyty! Miten hauska idea oleskeluun ja yhteisen ajan viettämiseen. Asuntomessuilla kohteessa 10 (Lakka Kivitalo Hauskaks) löytyy juuri tällainen ratkaisu. Enää en tosin ole varma, kuinka idea sopisi "unelmieni talon" -ilmeeseen, mutta säilytetään ajatus kuitenkin tallessa.




lauantai 4. elokuuta 2012

Asuntomessuilla myös taide on yksi teemoista. Itse ihastuin sähkönjakokaappien koristeluun, jossa on hyödynnetty valokuvaaja Juha Suonpään ottamia kuvia. Kuvat ovat ajalta ennen Vuoreksen kaupunginosan rakentamista.  Jos joku olisi kysynyt heti messukäyntini jälkeen, mitä minulle jäi päällimmäisenä mieleeni, olisin todennäköisesti sanonut, että nämä sähkönjakokaapit. Aika kieroutunutta, mutta kaiken "uuden ja erilaisen" näkeminen lisää aina vaikuttavuutta ja mieleenpainuvuutta. Arjen pakollisuuksista on tehty näkymiä, joita on erittäin mukava katsella.




perjantai 3. elokuuta 2012

Eilen kävin "vanhalla talolla" hakemassa työpöydän pikkuveljelleni. Ehdin siinä samalla tehdä jotain sellaista, jota en ole lähes vuoteen tehnyt - soittaa flyygeliäni! Flyygelini on harmittavasti edelleen vanhalla talollani. Sovin jo talvella flyygelin kuljettamisesta uuteen kotiini, mutta näköjään täytyy ehkä sitten muistutella kuljetusfirmaa asiasta tai hoitaa kuljetus itse. Kovastihan tuota flyygeliä nykyiseen kotiin kaipaan, jotta voisi aina halutessaan toviksi istahtaa sen ääreen pimputtelemaan.






Miksi eteisistä pitää tehdä pieniä koppeja, joissa ei edes mahdu kääntymään? Voisiko kotiin tullessa tulla mukavampikin tunne kuin tuulikaapissa rämpiminen? Asuntomessujen kohteen 17 (Passiivikivitalo Skaala) kummatkin eteiset olivat tilavia - ei tarvetta ahtaanpaikankammolle. Vaikkakaan kohde ei minua muuten innostanut, annan täydet pisteet huoneenomaisista eteisistä. Säilytystiloja hieman hienosäätämällä ja kokonaisuutta hieman sisustamalla, nämä eteiset pääsevät täyteen loistoonsa!


Etupihan sisäänkäynti



Huomatkaa myös kaunis epäsuora valo.



Takapihan sisäänkäynti. Oven iso lasi sekä ikkuna oven vieressä tuovat luksusta ja ovat samalla kauniita yksityiskohtia.



torstai 2. elokuuta 2012

Tämän vuoden asuntomessuilla teemana on hulevesien hallinta. Tämä on yksi syy, miksi monen kohteen pihalta löytyy erilaisia vesiaiheita eli toisin sanoen esimerkiksi suihkulähteitä. Itse olen mieltynyt veden solinaan ja liplatukseen. Tosin tänä kesänä luonto on pitänyt huolen, että veden ääniä on saanut kuunnella "luomumenetelmin".

Olen joutunut ainakin itse kokemaan eri vesiaiheiden hankalan hoidettavuuden. Ehkäpä tästä syystä seuraava vesiaihe talooni tulee olemaan siirrettävä. Jospa sellaisen sitten ensi kesänä uudistetulle terassille hankkisi. Tässä kuitenkin muutama kaunis esimerkki messutalojen pihalla olevista vesiaiheista.


KOHDE 19, Omatalo Ruusuvuori




KOHDE 23, Villa Rusko


KOHDE 26, Lammi-kivitalo Villa Ilo



KOHDE 28, Talo Korko


 Kohteen 28 vesiaiheen idea tulee esiin paremmin, kun kurkkaa naapurin puolelta: Katolta tulevat vedet ohjautuu altaaseen.



 ILOISIA UUTISIA TEILLE KAIKILLE!

* Taloja ja Toiveita löytyy nyt myös Facebookista! *Klikkaa*
* Muista osallistua Pumpulisydämen lahjakortin arvontaan *Klikkaa*
Ihanaa, että voin järjestää teille hyvät lukijani jälleen monellakin tapaa ilostuttavan arvonnan. Ystäväni on tuore yrittäjä ja arvon 30 euron lahjakortin hänen uuteen nettikauppaan - Pumpulisydämeen. On mukavaa tukea ystävää, sillä itsekin naisyrittäjänä kaipaisi välillä enemmänkin "siskojen" tukea ja tsemppausta.

Pumpulisydän on kesällä 2012 perustettu sisustusmaailmaan täysin hurahtaneen yhden naisen yritys. Pumpulisydämen verkkokaupasta löytyy kauniita, käsintehtyjä piensisustustuotteita; sisustussydämiä, ovikylttejä, lastenhuoneen somistajia yms. Lähes kaikki tuotteet ovat alusta asti käsintehtyjä, joten jokainen tuote on oma, uniikki kappaleensa.




NÄIN OSALLISTUT:

1) Arvontaan voit osallistua kommenttikentän kautta. Anonyymit, muistakaa jättää sähköpostiosoitteenne.
2) Vieraile Pumpulisydämen verkkokaupassa *klikkaa tästä*. Kirjoita kommenttikenttään, millaisia ostoksia voisit tuolla 30 euron lahjakortilla tehdä nettikaupassa - löytyikö lempparituotetta? (Vastauksesi ei ole sitova eli arvan osuessa kohdalle voit valita kaupasta jotain muitakin tuotteita.)
3) Osallistu 13.8.2012 klo 9.00 mennessä!
4) Voittaja ilmoitetaan viimeistään viikolla 33

Vinkatkaahan myös kavereille ja tutuille arvonnasta! Arpaonnea!

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Nyt olisi myynnissä 2 uutta koristetyynynpäällistä, koska (HUOM! pakkohan se on myöntää) tuli tehtyä omaan kotiin sopimaton ostos. Tyynynpäälliset ovat tilattu Englannista. Toivottavasti oikea koti näille ihanuuksille löytyy jonkun teistä kotoa. Värit ovat ainakin aivan mahtavan herkulliset!

- Koko: n. 45cm x 45 cm
- Väritys: Punainen Dahlia (takapuoli on valkoinen)
- takapuolella vetoketju
- 100% puuvillaa
- Hinta 18€ pari +postikulut (tulevat kirjeessä)

Mikäli kiinnostuit, laita sähköpostia talojajatoiveita (a) gmail.com!










Olenko ainoa, jota jossain määrin ahdistaa, että on jo elokuu? Joko se kesä meni? No kuitenkin asiaan. Tässä kaikille herkkusuille erittäin simppeli ja nopea pannukakkuresepti "ameriikan tyyliin". Resepti syntyi kun islantilainen tuttavani Helgi oli vierailemassa talvella luonani. Vaikkakin perusaamupalatarpeet kuten voileipäainekset, puuro jne. olivat pöydässä, Helgi ehdotti, että mitäpä jos vielä tehtäisiin pannareita. Siispä kurkistimme kaappeihin ja kaapista löytyneistä aineista syntyi uusi pannukakkuresepti.

Näitä pannareita voi syödä tavanomaiseen tapaan makeina hillon ja kermavaahdon kera tai suolaisena vaikkapa kinkulla, juustolla ja kurkulla voileivän sijaan. Loistavia yllättävään herkuttelutarpeeseen sekä aamupalalla.


Näitä tarvitset:
1 dl vehnäjauhoja
1 annospussi Elovena pikapuuroa (itse olen käyttänyt vadelmaa - tulee kivaa marjamakua pannareihin)
1 muna
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa eli hitunen
sokeria maun mukaan (ilmankin voi tehdä, pikapuurossa on myös sokeria jo valmiina)
n. 0,5 dl maitoa (sen verran, että taikinasta tulee löysähköä "puuroa", mutta ei kuitenkaan velliä)

Tästä tulee noin 8 pannukakkua. Aikuiselle maistuu noin 3-4 pannukakkua kerrallaan, joten jos syöjiä on useita, kannattaa resepti heti suosilla tuplata tai triplata.


Sekoita keskenään


Nosta ruokalusikalla kuumalle pannulle (käytä esimerkiksi kasvisrasvavalmistetta paistamiseen). Yhdessä pannukakussa on ruokalusikallinen taikinaa.


Paista kunnes pannukakku on kevyesti ruskistunut. Käännä. 
Muista, että paksu taikina vaatii aikaa kypsyäkseen.


 Nauti heti - suolaisena tai makeana.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff