keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Pukuhuone ei ehkäpä ole se perinteisin paikka asentaa galleriakiskoa, mutta täältä pukuhuoneesta sitä löytyy! Idea lähti liikkeelle siitä, että olen arastellut ostaa ja asentaa peiliä tuohon mosaiikkikiveen. Siihen ei paljon reikiä viitsisi tehdä.... Sitten hoksasin, että voisihan tännekin laittaa kiskoa: vaatehuoneessakin peili on ripustettu galleriakiskosta.

Eipä ole vielä muuten tullut mainittua kiskojen hankintapaikkaa, joten kerrotaampa kaikille kiinnostuneille tiedoksi sekin seikka. Galleriakiskot ovat ostettu Kehystyspalvelu Nyströmiltä Tampereelta. Ripustuskiskot ovat Newly-merkkiset. Samoja kiskoja ostin jo kesällä ja nyt vihdoin sain tehtyä täydentäviä lisähankintoja myös muutamaan muuhun huoneeseen. Ehkäpä noin miltsuunalta turhalta reiältä olen näiden kiskojen avulla välttynyt ( ja tulen välttymään =D).

Nyt kisko olisi peiliä vaille valmis. Peiliiiii, missä olet? Vihdoinkin voi ns. hyvällä omatunnolla lähteä etsiskelemään sopivaa peiliä.


tiistai 13. maaliskuuta 2012

Tänään postilokerossa odotti rulla Graham & Brownin Mode Darcy -tapettia. Ihastuin tähän tapettiin niin, että tätä oli aivan pakko saada, vaikken ns. tapetin tarpeessa olekaan. Tästä olisi suunnitteilla projekti olohuoneeseen. Hieman itseänikin jännittää, kuinka idea toimii & onnistuu. Raporttia seuraa, kunhan toteutus on valmis.

Tapetin tilasin Cosham Decorilta Englannista ja paketti tuli perille noin viikossa. Hintaa rullalle tuli postikulujen kanssa noin 42 euroa.



Ihanaa, kun on jo niin valoisaa! Saapahan esimerkiksi parempia kuvia tästä värkkäämästäni varjostimesta.

Ohjeet varjostimen tekemiseen löytyy täältä

The instructions in English, click here




maanantai 12. maaliskuuta 2012

Yksi viikonlopun projekteista oli saada ripusteltua jonkinlainen asetelma vierashuoneeseen.  Ei tämä nyt aivan vastaa niitä mielikuvia, joita itselläni oli. Toki tajusin kotona, että olinkin ostanut Ikeasta erikokoiset kehykset kuin olin alun perin ajatellut - tarkoitus oli ostaa kaksi isoa kehystä yhden sijaan. Ripustaminenkaan ei aivan sujunut kuin laulu ja tanssi. Onneksi sentään galleriakiskon avulla ei tarvitse tehdä miljoonaa reikää seinään.

Ehkäpä siis käyn ostamassa toisen ison kehityksen, josko näkymä sillä parantuisi. Mitä mieltä olette? Toki nuo kehykset voisi asemoida kauniimmin. Nyt en jaksanut olla mitan kanssa hääräämässä, kun täytyyhän nuo kehykset ottaa vielä poiskin, sillä... ->

Sitten tietenkin pitäisi kehyksiinkin saada jotain näytteille. Ikean Ribba-tuotelappuset eivät ole kovin loistavaa taidetta =D  Muutamia askarteluideoita onkin jo hautumassa ja odottelen tarvikkeita. Onko teillä hyviä ideoita, mitä tuonne kehyksiin laittaisi, ns. vierashuone-teemalla?





sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Alakerran takkavälinesetinkin sain vihdoin hankittua. Välillä tuntuu, että juuri tällaisten käytännöllisten "maanläheisten" tavaroiden hankkiminen on kaikista vaikeinta - soutaa, huopaa, soutaa, huopaa.

Tässä mallissa ei ole niitä peräänkuuluttamiani makkaratikkuja, mutta eiköhän riitä, että ne löytyy sitten keskikerroksen setistä. Setin ostin Biltemasta hintaan 19,95€.


perjantai 9. maaliskuuta 2012

Hieman on ollut blogi-hiljaisuutta ilmassa, mutta enköhän taas kohta ala päästä kunnolla uuteen vauhtiin jorinoideni kanssa.  Ehkäpä viime aikoina on ollut ilmassa enemmänkin IDEOITA toteutettavista projekteista itse tekemisen sijaan. Viikonloppuna olisi kyllä tämä asia tarkoitus korjata, sillä monenmoista puuhastelua on suunnitteilla. (Jos maltan lopettaa Singstarin pelaamisen, taisin jäädä siihen koukkuun.)

Eilen nappasin Bauhausista mukaan muutamia spray-maaleja. Tosin ei mulla kyllä ole selvää suunnitelmaa, mitä näillä tehdä... Hopeanväristä varmaankin eksyy ainakin lampunjalkaan. Pakkohan se oli ottaa myös nuo metallinhohtovärit (fuksia & violetti) ostoskoriin, kun ovat niin herkullisen värisiä.




Tässä kuvassa olisi tarkoitus näkyä, likaisen lattian sijaan, pino galleriakiskoja. Jospa nekin saisi asennettua viikonlopun edetessä.



Viikonlopun projektimaiset toivotukset!

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Ehkä olen nyt taas muutaman askeleen niin sanotusti etuajassa, sillä enhän edes ole vielä sitä ompelukonetta ostanut. Kuitenkin aloin jo katsastaa, millaisen koristetyynyprojektin ottaisin ensimmäiseksi ompelukokeilukseni. Kyllähän näissä ideoita piisaa, ja miljoonaa muuta ideaa en ole edes vielä bongannut.

Onko teillä hyviä koristetyynyjen ompeluvinkkejä?



Sekalaista rypytystä, kuva lainattu Manchester Plus

Nauharypytyksiä pystysuuntaan, kuva lainattu Century Mills of Sheffield


Nauharypytykset kulmittain, kuva lainattu Linen Gallery



Tyynyssä voisi käyttää myös useampaa kangasta, kuva lainattu Olliebollieboo design


"Kudottu" pinta, kuva lainattu AdamLinens



No, jos nyt kuitenkin lähtisin ensin hankkimaan sen ompelukoneen...

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Tälläisen pöytälampun ostin viime viikolla kirpparilta, hintaan 8 euroa. Tämä oli kyllä hyvä löytö!

Nyt täytyisi vaan keksiä, mitä tuolle lampunjalalle ja varjostimelle tekisi. Edellinen kirppisvalaisin sai hopeanvärisen jalan. Pitäisikö jo siirtyä valkoiseen, vaihtelun vuoksi? Olen pohdiskellut tekeväni askartelutarvikkeina myytävistä silkkiterälehdistä varjostimelle muodonmuutoksen, mutta vielä pohdituttaa... Pitäisi jo löytää joku uusi idea, sillä niitä satiininauhavarjostimia on nyt tullut tehtyä jo aika monta. Hyviä ideoita?




maanantai 5. maaliskuuta 2012

Tutut ehkä ajattelevat, että nyt se on tullut hulluksi! Mutta: Aloin viime viikolla ajatella ompelukoneen ostoa. Tunnetusti en siis ole mikään käsityöihme. Kuitenkin joku aivan peruskone voisi olla poikaa, esimerkiksi vaatteiden korjaukseen ja pienimuotoiseen värkkäykseen, kuten sisustustyynyjen tekemiseen.

Prismassa olisi mynnissä tällainen edullinen Singerin kapistus, Singer Tradition 2259 hintaan 149€. Onko lankojen päässä ketään, joka kertoisi tekeekö tällä häkkyrällä mitään? Kokemuksia? Aivan siis jotakin perussimppeli konetta etsiskelen "peukalokeskelläkämmentä" -tyyliselle ompelijalle.

Singer Tradition 2259 ompelukone


- Singer Tradition 2259
- mekaaninen ompelukone
- 19 ommelta: 6 hyöty-,7 koristeommelta ja 5 jousto-ommelta
- 4-vaiheinen napinläpi
- piston pituus maks.4mm
- ommelleveys siksakille
- vapaavarsi+suojahuppu
- tarvikkeet mukana

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Tänään on synttärit! Nimittäin blogini 1-vuotissynttärit!

Ensimmäisenä aatoksena tulee mieleen, että hurahtipa se vuosi nopeasti ohi. Kyllä se aika menee niin vikkelään, ettei sitä edes tajua!

Vuosi sitten elämä oli kovinkin erilaista: Remonttikaaos oli kauheimmillaan, harmistusta aiheutti "epämääräiset" remonttihemmot ja usko remontin valmistumiseen hiipuili silloin tällöin. Onneksi sitkeydellä ja periksi antamatta remontti valmistui.

On todella mukavaa, että puuhailujani on käyty seurailemassa. Kiitokset siis kaikille vierailijoille! Sekalaisia talo-, sisustus-, remontti- ja tuunauspostauksia on luvassa jatkossakin. Omana toiveena olisi, että ehtisin väkertää enemmän erilaisia projekteja. Jospa niistä löytyisi teillekin joku idean juuri, josta kehittelette jotain todella upeaa!

Kiitoksia! Ja nokka kohti uusia seikkailuja!

Ps. Juhlitaan synttereitä vaikka tällä viikolla avattujen linkkibileiden merkeissä! Lisääthän sinäkin jonkun projekteistasi mukaan juhlahumuun? Täältä ohjeet ja projektin lähetys

keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Saanen esitellä: Blogini ensimmäiset linkkibileet!!!

Mistä on kyse?
Homman nimi on, että viikottain avaan linkkibileet, joihin kuka tahansa voi linkitää oman projektinsa kaikkien ihailtavaksi. Nyt aluksi linkitys on auki viikon ajan, jotta linkkibileet tulevat tutuksi mahdollisimman monelle ja mahdollisimman moni pääsisi linkitystä testaamaan.

Otathan huomioon, että tarkoituksena on nimenomaan esitellä projekteja, jotka olet tehnyt itse. (Ei siis esimerkiksi jakaa jostain satunnaisesti löytämääsi ideaa.) Projektit voivat liittyä esimerkiksi remontointiin ja sisustamiseen liittyviin tuunaus- ja tee-se-itse -projekteihin. Linkkibileiden avulla voit linkittää esimerkiksi blogissasi esittelemäsi projektin myös tänne kaikkien nähtäville.

Muutama vinkki:
1) Linkitä ainoastaan juttuja, jotka olet tehnyt itse: Tee-se-itse projekteja, huoneiden muodonmuutoksia, reseptejä jne.
2) Linkitä projekteja, joita et ole aiemmin linkittänyt Taloja ja Toiveita -blogiin.
3) Käytä linkkinä postauksesi omaa & yksilöityä URL-osoitetta, ei blogisi osoitetta.
4) Muista vierailla muiden linkeissä ja kommentoida & jättää tervehdyksesi!

Kuinka kaikki sitten tapahtuu?
* Joka viikko linkkibileet-postaus ilmestyy sivuilleni. Postauksen alareunaan ilmestyy "Add your link" -painike. Klikkaa painiketta.
* Syötä suora URL-osoite postaukseesi, jossa kuvailet projektiasi.
* Tämän jälkeen syötä projektisi nimi / kuvailu max.50 merkillä.
* Syötä sähköpostiosoitteesi.
* Klikkaa "Next Step"
*Seuraavaksi valitset kuvan, jonka haluat linkkibileisiin. Crop-työkalulla voi "leikata" kuvasta vain osan nähtäville. Jos käytät Crop-työkalua, muista klikata "Crop the selected area".

Ja projektisi tulee näkyviin meille kaikille ihailtavaksi!

Pistetäänhän ensimmäiset linkkibileet käyntiin! Tule mukaan, vaikkapa aluksi vain testailemaan!




Viimeisin tuunaustuote on kirpparilta löytynyt pöytavalaisin. Näin heti potentiaalia tuossa lampunjalassa.

Tästä lähdettiin liikkeelle, kirpparilta 20 euroa.



Katkaisinjohdon irroitin tuunauksen ajaksi. Ehkäpä ostan uuden johdon, kunhan ehdin, mutta toistaiseksi tällä pärjää.


Ja tässä lopputulos maalauksen jälkeen. Tällä kertaa täytyy hieman moittia "spraymaaliosastoa", sillä maalaus ja maali ei oikein mennyt nappiin. Mutta hyvältä näyttäää joka tapauksessa. Varjostimeksi laitoin jo olemassa olevan olkkarin satiininauhavarjostimen.





Lisäksi kirppislöydön varjostinkehikko jäi vielä hyödyntämättä. Joku projekti pitää siis tästäkin kehittää, kunhan vaan saan loistavan idean. Ideassa pitäisi löytää ratkaisu ainakin tuon "muotokielen" häivyttämiseen, koska tuosta tulee mieleen (ainakin minulla, en tiedä olenko ainoa) eräs miehen ruumiinosan osa. No, ehkä mulla on vaan todella likainen mielikuvitus...

tiistai 28. helmikuuta 2012

Eipä nyt aivan "se ajankohtaisin" aihe kirjoitella kesästä ja muun muassa yrittien kasvatuksesta. Kuitenkin lumenpaljoudesta huolimatta on jo tullut pohdiskeltua ensi kesän viljelyjä, jotka tänäkin kesänä taidan hoitaa ns. ruukkumalliin terassilla. Mistähän sitä saisi yhtä mahtavia minitomaatintaimia kuin viime kesänä lahjaksi saamani, hmm?

Tässähän on vaikka kuinka monta vaihtoehtoa valittavana! Minkähän näistä valitsisi?



Kaiteelle! Tällaista ideaa en olekaan ennen nähnyt. Kuva lainattu


Ihanan värinen pussukka! Kuva lainattu


Voisihan ne yrtit olla myös "pussukassa" ripustettuna seinälle. Kuva lainattu


Viljely ja suihkulähde yhdistettynä! Oikein jees-idea! Kuva lainattu



lauantai 25. helmikuuta 2012

Ideaparkin Iskussa on tyhjennymyynti, sillä Iskun vuokrasopimus loppuu. Pitähän sitä itsekin jo lähes tyhjässä myymälässä käydä pyörimässä. Tällainen puolikaarenmuotoinen rahi siellä oli tarjolla. Rahi oli todella likainen. Katsastin nopeasti myös rahin alle, josta selvisi, että verhoilukangas oli palosuojattua. Uudelleenverhoilun sijaan tämänhän voisi saada jopa putsattua!

Hieman myyjän kanssa hieroimme hintaa ja lopulta myyjä möi neljästä palasta koostuvan rahin jopa tarjoustani edullisemmalla hinnalla. Maksoin lopulta rahista 80 euroa.

Luonnollisesti kotiin päästyäni, piti hieman leikkiä salapoliisia: minkähän niminen tämä rahi mahtaa olla ja mikähän on alkuperäinen hinta ollut? Todellista salapoliisityötä vaadittiinkin, mutta lopulta alkoi vastauksia löytymään. Rahi/sohva on Iskun julkitilakalusteita. Sohvasarjan nimi on Salsa ja sen on suunnitellut Maija Olkkonen. Sohvaan saa lisäksi erillisiä selkä- ja käsinojia.

Julkiskalusteista Iskulla ei ole suoria hintatietoa nettisivuilla (tai en ainakaan löytänyt). Löysin kuitenkin netistä vanhan myynti-ilmoituksen, jossa joku kauppasi 3 osan selkänojallista versiota. Ilmoituksessa oli maininta, että uutena hinta oli ollut reilut 1500 euroa. Kankaana oli tavallinen peruskangas. Ostamassani sohvassa/rahissa on 4 palaa ja erikoiskangas. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, taisin saada 700-1000 euron rahin 80 eurolla!


Ensiksi oli luvassa sohvan pesuoperaatio. Sohva oli todella likainen, siis oikeasti todella musta. Testiin otettiin SoftCaren Textile Cleaner. Salsa tuli yllättävän puhtaaksi - ainakin niin puhtaaksi, ettei sitä tarvitse verhoilla uudestaan. Pitänee testata ainetta myös valkoiseen likaiseen nojatuoliini, hmm. Puhdistus- ja suojausainepaketin hinta oli 30€.


Verhoiluna on luonnonvalkoinen kangas, jossa on kiiltäviä "aaltoja".

 

Rahi sopii väreiltään mainiosti vaatehuoneeseen. Jonkinlaista rahia olinkin tänne etsiskellyt. Paikkaa täytyy vielä hieman hioa = heittää tuo rehu mäelle?






perjantai 24. helmikuuta 2012

Vihdoin saapui "the mallipala" Select Wallpaperilta. Muut mallipalathan saapuivat jo aikaisemmin, mutta muutama pala ensimmäisestä lähetyksestä puuttui. Erittäin odotettu mallipala oli Graham & Brownin Mode-malliston Darcy hopeavalkoisena.

Mä niin rakastan tätä tapettia, että taidan laittaa makkarin tapetit uusiksi! Onhan nuo "vanhat" tapetit ehtinyt kellastua seinillä jo reilun puoli vuotta ;) Alunperin tämä tapetti oli kyllä suunniteltu porukoiden remppaa varten... Mä niin haluaisin tätä omaan kotiini... Nyt tekee melki mieli polkea jalkaa kuin pikkulapset ja huutaa "mutku mä haluuuun" =D !








torstai 23. helmikuuta 2012

Ajattelin jakaa pienen ajatuksen maalämmöstä, kun kerran nuo sähkölaskut tulivat postissa. Tässä siis vertailua omakohtaisena kokemuksena. Kummankin kohteen sähkölaskut olivat lähes yhtäsuuret tammikuussa.

KOHDE 1 suora sähkölämmitys yht. 2684 kWh
Betonirakenteinen uudehko paritalon puolikas n. 150m2
- ei juurikaan käyttösähköä (tämä on se tyhjillään oleva taloni)

KOHDE 2 maalämpö yht.2938 kWh
Harkko- ja puurakenteinen uudehko omakotitalo n. 240m2 + iso lämmin autotallirakennus n.90m2
- sis. käyttösähköt, kahta takkaa lämmitetty jonkin verran (eivät täysvaraavia)
Täytyy sanoa, että varsin mielenkiintoista! Laskutussysteemi hieman muuttui, joten sähkölaskujen vertailu oli nyt helpompaa. Olen äärimmäisen yllättänyt, siis positiivisesti! Pisteet maalämpöpumpulle. Ei lainkaan häiritse pieni maalämpöpumpun hurina näillä vertailuilla.

PS. Ennenkuin joku alkaa kommentoimaan maalämpöpumpun "aloituskustannuksista", lisätään, että ovathan ne suuret. Toki itseäni ne eivät koskeneet, sillä maalämpö oli talossa valmiina ostettaessa.
Sorruin muutamaan "löytöön" H&M:n alennusmyynneissä. Onneksi kuitenkin kaikki haluamani tuotteet olivat nimenomaan alessa, joten ostosten summa ei kertynyt päätä huimaavaksi.

Tyynynpäälliset 1,50€ kpl, väri osuu kuin nenä päähän.



Kuolaamani torkkupeitto -50% n.20€. Tuo hopeanvärinen foliopainatus sai harakan taas sekaisin! Toki tämä tulee olemaan vain "koristus", sillä ei taida kestää koiraperheen sotkujen pesua kovin hyvin.


keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Viime aikoina yhä suuremmissa määrin, alkoi Moltexin höyhensisätyynyt ärsyttää todenteolla. Tyynyt ovat varmaankin hieman yli vuoden vanhat ja melkein koko ajan tuo ärsytys on vain kasvanut. Meillä sohvalla näitä tyynyjä käytetään jatkuvasti, siis tyynyt eivät ole pelkästään koristekäytössä. Sisätyynyt menivät jo illassa parissa yhdelle isolle epämääräiselle möykylle tyynynpäällisen sisässä. Arg, niin ärsyttävää!!!

Päätin antaa häädön noille höynentyynyille, bye bye. Ostin tilalle ihan tavalliset pallokuitutyynyt. Pysyypähän tyynyt aivan eri tavalla ryhdissään.

Ennen: ärsyttävä mytty


Jälkeen: Tunnistettavissa tyynyksi, ryhtiä löytyy.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff