keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Viimeisin tuunaustuote on kirpparilta löytynyt pöytavalaisin. Näin heti potentiaalia tuossa lampunjalassa.

Tästä lähdettiin liikkeelle, kirpparilta 20 euroa.



Katkaisinjohdon irroitin tuunauksen ajaksi. Ehkäpä ostan uuden johdon, kunhan ehdin, mutta toistaiseksi tällä pärjää.


Ja tässä lopputulos maalauksen jälkeen. Tällä kertaa täytyy hieman moittia "spraymaaliosastoa", sillä maalaus ja maali ei oikein mennyt nappiin. Mutta hyvältä näyttäää joka tapauksessa. Varjostimeksi laitoin jo olemassa olevan olkkarin satiininauhavarjostimen.





Lisäksi kirppislöydön varjostinkehikko jäi vielä hyödyntämättä. Joku projekti pitää siis tästäkin kehittää, kunhan vaan saan loistavan idean. Ideassa pitäisi löytää ratkaisu ainakin tuon "muotokielen" häivyttämiseen, koska tuosta tulee mieleen (ainakin minulla, en tiedä olenko ainoa) eräs miehen ruumiinosan osa. No, ehkä mulla on vaan todella likainen mielikuvitus...

tiistai 28. helmikuuta 2012

Eipä nyt aivan "se ajankohtaisin" aihe kirjoitella kesästä ja muun muassa yrittien kasvatuksesta. Kuitenkin lumenpaljoudesta huolimatta on jo tullut pohdiskeltua ensi kesän viljelyjä, jotka tänäkin kesänä taidan hoitaa ns. ruukkumalliin terassilla. Mistähän sitä saisi yhtä mahtavia minitomaatintaimia kuin viime kesänä lahjaksi saamani, hmm?

Tässähän on vaikka kuinka monta vaihtoehtoa valittavana! Minkähän näistä valitsisi?



Kaiteelle! Tällaista ideaa en olekaan ennen nähnyt. Kuva lainattu


Ihanan värinen pussukka! Kuva lainattu


Voisihan ne yrtit olla myös "pussukassa" ripustettuna seinälle. Kuva lainattu


Viljely ja suihkulähde yhdistettynä! Oikein jees-idea! Kuva lainattu



lauantai 25. helmikuuta 2012

Ideaparkin Iskussa on tyhjennymyynti, sillä Iskun vuokrasopimus loppuu. Pitähän sitä itsekin jo lähes tyhjässä myymälässä käydä pyörimässä. Tällainen puolikaarenmuotoinen rahi siellä oli tarjolla. Rahi oli todella likainen. Katsastin nopeasti myös rahin alle, josta selvisi, että verhoilukangas oli palosuojattua. Uudelleenverhoilun sijaan tämänhän voisi saada jopa putsattua!

Hieman myyjän kanssa hieroimme hintaa ja lopulta myyjä möi neljästä palasta koostuvan rahin jopa tarjoustani edullisemmalla hinnalla. Maksoin lopulta rahista 80 euroa.

Luonnollisesti kotiin päästyäni, piti hieman leikkiä salapoliisia: minkähän niminen tämä rahi mahtaa olla ja mikähän on alkuperäinen hinta ollut? Todellista salapoliisityötä vaadittiinkin, mutta lopulta alkoi vastauksia löytymään. Rahi/sohva on Iskun julkitilakalusteita. Sohvasarjan nimi on Salsa ja sen on suunnitellut Maija Olkkonen. Sohvaan saa lisäksi erillisiä selkä- ja käsinojia.

Julkiskalusteista Iskulla ei ole suoria hintatietoa nettisivuilla (tai en ainakaan löytänyt). Löysin kuitenkin netistä vanhan myynti-ilmoituksen, jossa joku kauppasi 3 osan selkänojallista versiota. Ilmoituksessa oli maininta, että uutena hinta oli ollut reilut 1500 euroa. Kankaana oli tavallinen peruskangas. Ostamassani sohvassa/rahissa on 4 palaa ja erikoiskangas. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, taisin saada 700-1000 euron rahin 80 eurolla!


Ensiksi oli luvassa sohvan pesuoperaatio. Sohva oli todella likainen, siis oikeasti todella musta. Testiin otettiin SoftCaren Textile Cleaner. Salsa tuli yllättävän puhtaaksi - ainakin niin puhtaaksi, ettei sitä tarvitse verhoilla uudestaan. Pitänee testata ainetta myös valkoiseen likaiseen nojatuoliini, hmm. Puhdistus- ja suojausainepaketin hinta oli 30€.


Verhoiluna on luonnonvalkoinen kangas, jossa on kiiltäviä "aaltoja".

 

Rahi sopii väreiltään mainiosti vaatehuoneeseen. Jonkinlaista rahia olinkin tänne etsiskellyt. Paikkaa täytyy vielä hieman hioa = heittää tuo rehu mäelle?






perjantai 24. helmikuuta 2012

Vihdoin saapui "the mallipala" Select Wallpaperilta. Muut mallipalathan saapuivat jo aikaisemmin, mutta muutama pala ensimmäisestä lähetyksestä puuttui. Erittäin odotettu mallipala oli Graham & Brownin Mode-malliston Darcy hopeavalkoisena.

Mä niin rakastan tätä tapettia, että taidan laittaa makkarin tapetit uusiksi! Onhan nuo "vanhat" tapetit ehtinyt kellastua seinillä jo reilun puoli vuotta ;) Alunperin tämä tapetti oli kyllä suunniteltu porukoiden remppaa varten... Mä niin haluaisin tätä omaan kotiini... Nyt tekee melki mieli polkea jalkaa kuin pikkulapset ja huutaa "mutku mä haluuuun" =D !








torstai 23. helmikuuta 2012

Ajattelin jakaa pienen ajatuksen maalämmöstä, kun kerran nuo sähkölaskut tulivat postissa. Tässä siis vertailua omakohtaisena kokemuksena. Kummankin kohteen sähkölaskut olivat lähes yhtäsuuret tammikuussa.

KOHDE 1 suora sähkölämmitys yht. 2684 kWh
Betonirakenteinen uudehko paritalon puolikas n. 150m2
- ei juurikaan käyttösähköä (tämä on se tyhjillään oleva taloni)

KOHDE 2 maalämpö yht.2938 kWh
Harkko- ja puurakenteinen uudehko omakotitalo n. 240m2 + iso lämmin autotallirakennus n.90m2
- sis. käyttösähköt, kahta takkaa lämmitetty jonkin verran (eivät täysvaraavia)
Täytyy sanoa, että varsin mielenkiintoista! Laskutussysteemi hieman muuttui, joten sähkölaskujen vertailu oli nyt helpompaa. Olen äärimmäisen yllättänyt, siis positiivisesti! Pisteet maalämpöpumpulle. Ei lainkaan häiritse pieni maalämpöpumpun hurina näillä vertailuilla.

PS. Ennenkuin joku alkaa kommentoimaan maalämpöpumpun "aloituskustannuksista", lisätään, että ovathan ne suuret. Toki itseäni ne eivät koskeneet, sillä maalämpö oli talossa valmiina ostettaessa.
Sorruin muutamaan "löytöön" H&M:n alennusmyynneissä. Onneksi kuitenkin kaikki haluamani tuotteet olivat nimenomaan alessa, joten ostosten summa ei kertynyt päätä huimaavaksi.

Tyynynpäälliset 1,50€ kpl, väri osuu kuin nenä päähän.



Kuolaamani torkkupeitto -50% n.20€. Tuo hopeanvärinen foliopainatus sai harakan taas sekaisin! Toki tämä tulee olemaan vain "koristus", sillä ei taida kestää koiraperheen sotkujen pesua kovin hyvin.


keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Viime aikoina yhä suuremmissa määrin, alkoi Moltexin höyhensisätyynyt ärsyttää todenteolla. Tyynyt ovat varmaankin hieman yli vuoden vanhat ja melkein koko ajan tuo ärsytys on vain kasvanut. Meillä sohvalla näitä tyynyjä käytetään jatkuvasti, siis tyynyt eivät ole pelkästään koristekäytössä. Sisätyynyt menivät jo illassa parissa yhdelle isolle epämääräiselle möykylle tyynynpäällisen sisässä. Arg, niin ärsyttävää!!!

Päätin antaa häädön noille höynentyynyille, bye bye. Ostin tilalle ihan tavalliset pallokuitutyynyt. Pysyypähän tyynyt aivan eri tavalla ryhdissään.

Ennen: ärsyttävä mytty


Jälkeen: Tunnistettavissa tyynyksi, ryhtiä löytyy.



Viikonlopun yökyläilijöiltä sain "lahjuksina" orkidean lempparivärissäni sekä mustan kynttilälyhdyn. Kynttilätkin oli valittu sävy sävyyn orkidean kanssa. Kyllä näillä saa taas mukavaa tunnelmaa!



       


tiistai 21. helmikuuta 2012

Minua oli jo pitemmän aikaa houkutellut ajatus maljakkolampunjalasta. Vihdoin tartuin toimeen ja tällainen tästä kokeilusta tuli. Laitetaanpa myös ohjeet ylös siltä varalta, että sinäkin innostut!

NÄITÄ TARVITSET:
- iskuporakone
- lasiterä (tai 2 kpl) porakoneeseen
- teippiä
- kynä
- maljakko/vaasi
- valaisintarvikkeet: johtokytkimineen sekä valaisimen kanta
- varjostin
- liima


Tästä lähdettiin: Reikä on helpompi saada aluilleen, kun laittaa aiotun reiän kohdalle teippiä (terä ei lipsu). Maljakon alle kannattaa laittaa pyyhe pehmusteeksi - toimii ikäänkuin iskunvaimentajana. Ja jos ihmettelit, miksi tämä puuha suoritetaan kylppärissä: terää on poratessa hyvä viilentää juoksevalla vedellä.


Reikää poratessa ei saa missään nimessä painaa. Poratessa poran oma paino tekee tehtävänsä. Muista myös, että käännät porasta "isku"-asennon pois päältä. Hyvä huomio on, että yhdellä terällä saat todennäisesti tehtyä vain yhden reiän.

Reikiä tehtiin 2 kpl: toinen maljakon pohjaan ja toinen alaosaan reunan lähellä.



Sitten valaistuspuuhiin: Itse käytin Clas Olsonilta ostettuja tarvikkeita. Valaisinkannan liimasin maljakon pohjaan kiinni johdotuksen jälkeen.




Ja varjostimen kera lopputulos on tällainen!






maanantai 20. helmikuuta 2012


Tästä kirpparilöydöstä projekti alkoi. Projektin etenemisestä voi lukea täältä.


Kolme kerrosta Miranolia, kiitos!


Ja uusi nuppi Bauhausista.



Opiksi seuraavaa kertaa varten: Vastaavaa kohokuvioitua metallia maalatessa, taidan seuraavan kerran valita spraymaalin.
Arvonta on suoritettu!

Tampereen Method Putkisto & Pilates Studion lahjoittaman palkinnon voitti kommentoija numero 4: Kikka! Paljon onnea! Kikka ilmoittikin jo kommentissaan haluavansa palkinnoksi 100 euron lahjakortin tunneille.

Otathan Kikka minuun yhteyttä talojajatoiveita(a)gmail.com, jotta saan toimitettua palkinnon perille. Toivon yhteydenottoa 24.2.2012 mennessä.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Osallistumisaikaa on vielä iltaan klo 21 asti!


Palkintona
100 euron lahjakortti Tampereen Method Putkisto Pilates Studion tunneille

TAI jos asustelet kauempana, voit vaihtoehtoisesti valita
Method Putkisto "Kiinteä vartalo, ihana olo" -kirjan sekä Kehologin emäksisen kylpysuolan (arvo yht. 61 €).

lauantai 18. helmikuuta 2012

Lupaus on rikottu! Lupasin itselleni, etten mitään kynttilähärpäkkeitä enää osta, kun niitä nurkat on jo väärällään, mutta näin siinä sitten kävi.

Kodin1:ssä oli kynttilälyhdyt ja kynttilänjalat -70% tarjouksessa plussakortilla. Kun näin tämän jättilyhdyn ja sen vastuttamattoman hinnan n.13 euroa, mopo lähti käsistä.

Kunhan tuo lumitilanne hieman rauhoittuisi ja hellittäisi, lyhty saa toivottaa TERVETULOA ulkosalla. Aura on tainnut unohtaa mun talon ja mun olemassaolon, kun ei ole juuri näkynyt, tanankele.


PS. Olethan muistanut osallistua arvontaan? Tampereen Method Putkisto Studio tarjoaa loistopalkinnon. Klikkaa itsesi mukaan

perjantai 17. helmikuuta 2012

Vierashuone on edelleen keskeneräinen, mutta yritin nyt saada sen hieman parempaan kuosiin, sillä "Johannan Majatalo" on avoinna ainakin kahtena seuraavana viikonloppuna. Olisihan se kiva, että vieraat vierashuoneessa viihtyisivät. Vierashuoneen sängynpääty sai uuden ilmeen ja lisäksi ostin kunnon lakanat.

Sängynpääty uusiksi: Jokin siinä edellisessä sängynpäädyn päälliskankaassa tökki (varmaankin se, että se ei sopinut tilan tunnelmaan sittenkään), joten halusin kankaan pois näkyvistä. Pari metriä kankasta ja verhoilunitoja & aikaa alle 5 min ja jo vain on ilme uusi.



Lakanoiksi halusin ehdottomasti puuvillasatiinia. Kodin1:ssä oli tarjouksessa mustavalkoinen Afri-pussilakanapakkaus 20,90€ (norm. 34,95€). Tämä käypi! Ja eikun ostoskoriin!





Virsi on edelleen sama vanha: vierashuoneen sisustaminen jatkuu, niinkuin muidenkin huoneiden, kunhan saisi tavarat vanhalta talolta...

torstai 16. helmikuuta 2012

Omaan taiteeseen liittyvän postauksen kommentin innoittamana päätin rohkaistua ja näyttää teille oman ensimmäisen mukamastaidetekeleeni. Tein tämän jo viime vuoden puolella enkä ajatellut tätä tuostosta täällä hehkuttaa. Mutta näytetäänpä nyt kuitenkin, jos joku vaikka saisi kipinän tehdä itse paljon hienompia väkerryksiä.

Maalit ja taulupohjan ostin Biltemasta. Mielestäni valikoima oli hyvä ja edullinen. Tämän taulun tein öljyväreillä, mutta ehkäpä seuraavan (jos seuraavaa tulee) voisi maalata akryyliväreillä ja kokeilla niitä.

Taulu on hengaillut valmistumisen jälkeen eteisessä. Ehkäpä se seikka kertoo, ettei oikein ole löytynyt paikkaa, johon ton töherryksen ripustaisi. Pääasia tässä projektissa oli se itse luominen, ei niinkään lopputulos! Ja tulipahan kokeiltua taulunmaalausta ensimmäisen kerran elämässäni.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff