maanantai 19. joulukuuta 2011

Tämä vuonna ei ole tullut pakottavaa tarvetta hankkia uusia kuusenkoristeita. Johtuukohan siitä, että osa kahden vuoden takaisista koristeista on edelleen käyttämättä, koska ne eivät enää mahtuneet kuuseen viime jouluna :)

Tällaiset hankinnat kuitenkin tein. Lintuja himoitsin jo Ebayssa, mutta harmikseni ne olivat ehtineet loppua nettikaupasta. Olisivat olleet 50% halvempia kuin Kodin1:ssä. Nopeus olisi ollut valttia.

Tässäpä kuusen uudet tulokkaat:




sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Tällainen pirteä pinkki yksilö tällä kertaa. Tein tästä vähemmän röyhelöisen kuin jo aiemmin tuunatuista valkoista varjostimista eli rypytin nauhaa maltillisemmin. Tähän 75mm satiininauhaa kului alle 10 metriä.

Valkoisten varjostimien tuunauksesta voit lukea tästä!
Violetin varjostimen täältä!



Tein heräteostoksina parit lautasliinahankinnat. Mustat glitterilautasliinat ostin Prismasta ja valkoiset "3D" lautasliinat Kodin1:stä. Jotakin komeita hopeasävyisiä lautasliinoja etsin, mutta kauppojen valikoimat ovat olleet yllättävän ankeita.

Lautasliinarenkaiksi olisi ollut kiva saada hieman blingblingiä, kuten täällä aiemmin kirjoittelin. Päätin kuitenkin, että katsastelen uudet "jouluisemmat/talvisemmat/hienostuneemmat" lautasliinarenkaat joulun jälkeen alesta ensi vuoden jouluksi. Tänä vuonna pöytään pääsee joko kesäiset perhoset tai sitten askartelen jotakin. hmm.

Omat lautasliinarengasvalikoimat ovat kovin kesäisiä: hopeiset perhoset strassikivillä ja muovisia erivärisiä kukkasia. Nuo muovikukat ostin kesällä alesta, 4 kpl paketti oli muistaakseni euron. Juuri sopivat kesäisiin kattauksiin.



  
 


lauantai 17. joulukuuta 2011

Perinteisesti itse ostan joulukukat vasta aivan ennen joulua. Tällä kertaa tein poikkeuksen. Nappasin Bauhausista mukaan hyasintteja ja Ikeasta "minikuusen". Hyasinteista tulee aivan ihana tuoksu.

Laittaessani hyasintit tuohon laatikkoon, tuli mieleeni, että koko tuon laatikon voisi täyttää jouluksi hyasinteilla. Hmmm...

Tässä muutama iltahämäräkuva.



perjantai 16. joulukuuta 2011

Torstaina piipahdin Kodin1:ssä. Mukaan tarttuin pari joulukoristetta ja itselle joululahjaksi Samuli Edelmannin Pienellä Kivellä. Tässäpä muutamia muistiinpanotoksia myymälästä. Kaikkea kivaahan myymälä oli taas täynnä!

AmandaB:n isompi keksipurkki, ihana! Tosin en keksi tälle itselleni mitään järkevää käyttötarkoitusta, joten parempi jättää toisten ostettavaksi. n.50€


Valkoiset kynttilänjalat, n.20€.

Valkoiset "pallokynttiläjalat" olivat mukavan modernit. n.15/20€.  Lasisissakin oli oikein miellyttävä muoto.

Tämän kynttilänjalkapöydän kohdalla meinasin jo unohtaa lupaukseni siitä,
etten enää kynttilänjalkoja osta.


Olisikohan tämä viihdyttävä aikuistenpeli? Kokemuksia?

Lasiset kuvakehykset olivat kyllästetty glamourilla! Hintaa kehyksellä oli n.45€.


Tämä roikkuvien kynttilälyhtyjen idea olisi hurmaava vaikkapa kesäaikaan terassille. 

Modernimpaa sähkökynttelikköä: Keskimmäiset omia suosikkejani!

Jo viime talvena ajattelin hankkia tällaisen Bilteman puutelineen sisälle, mutta homma silloin jäi. Nyt onneksi puutelineitä oli vielä saatavilla ja ostin ensin yhden - ja sitten toisen. Telineen korkeus ja leveys on 90cm, syvyys 30cm. Hintaa on 24,90€. Tästä pääset kurkkaamaan telinettä Bilteman nettisivuille. Vuoden kaunein polttopuuteline -titteliähän nämä eivät voita, mutta käytännöllisyys menee nyt ulkonäon edelle.

Täällä maalla keskellä korpea on polttopuilla suurempi merkitys kuin entisessä kaupunkitalossa. Sähkökatkokset ovat sen verran yleisiä, että ei ole ihme vaikka jonakin kertana sähköt ovat pois päivätolkulla. Onneksi vielä näin ei ole tapahtunut. On siis hyvä varata polttopuita tästäkin syystä. Toki saunakin puilla lämpiää ja onhan takoissa mukava pitää tulta tunnelman vuoksikin.

Nämä isot telineet hankin, jottei joka korillista tarvitse aina erikseen pihalta hakea. Ja onhan puut sitten kuivia sytytettäessä. Telineistä toinen on yläkerran takan vieressä ja toinen alakerran pukuhuoneessa mm. saunan lämmitystä varten. Loput puut kasattiin keskikerroksen ja takapihan terasseille säältä suojaan.







torstai 15. joulukuuta 2011

Tilasin jonkimoisen pähkäilyprosessin jälkeen jättikynttilänjalan Saksasta viime viikon lopulla. Paketti lähti kohti Suomea maanantaina ja keskiviikkona kynttilänjalka jo nökötti olohuoneessani. Nopeaa toimintaa sanoisin.

Kynttilänjalka on 180 cm korkea ja siinä on paikat yhdeksälle kynttilälle. Kynttilöinä voi käyttää sekä kruunu- että pöytäkynttilöitä. Toki tuikutkin käy. Hintaa postikulujen kanssa tuli hieman vajaa 200 euroa. Itse laitoin pöytäkynttilät niiden kätevyyden takia. Kruunukynttilöillä kynttilänjalasta saa kyllä uljaamman. Oikeaa paikkaa olohuonessa pitää vielä etsiskellä, mutta hetihän sitä piti saada kynttilät palamaan, kunhan kokoaminen valmistui.

Kokoessani hoksasin, että erilaisella kierretangolla (joka kulkee alimmaisen osan yläpäästä ylimpään kynttilään), kynttilänjalasta voi koota myös noin 5-kynttilän 150cm version.

Kyllä tätä kelpaa ihailla!





Minulle joulukukkia ovat ehdottomasti hyasintit. Toinen joulun vakikalustoon kuuluva kukka on joulukaktus. Lisänä voi olla esimerkiksi joulutähti valkoisena, mutta kaksi edellä mainittua ovat omat jouluntuojat.

Etsiskelin inspiraatiokuvia itsetehtyyn hyasintti-istutukseen. Square with flair -blogissa myös hyasintit kauniit juuret on jätetty näytille. Bloggaja on kasvattunut hyasintit itse alusta asti. Ihailtavaa! Kuvat ovat lainattu blogista, josta löytyy myös ohjeet istutuksesta alkaen.


keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Pikkuhiljaa kiireisimmät puuhat töissä ja opiskelun parissa ovat rauhoittuneet. Ehtiipä taas paljon paremmin bloggailemaan. Saksasta saapui juurikin toimistooni odotettu paketti. Tässä tapauksessa ei voi sanoa, että KAUAN odotettu, sillä paketin matkasi vain kaksi päivää tänne. Paketin aukaisu on siis ohjelmistossa illalla.

Paketin sisältö on kynttiläaiheinen ja tästä syystä tein itselleni lupauksen, että kynttilätelineet ym. -kipot täytyy jättää kaupan hyllyyn.

Törmäsin kuitenkin tällaisiin ihanuuksiin. Nämä ovat kyllä ihania! Hienoa, ettei tarvitse yksittäisi kynttilänjalkoja - tämä olisi paljon näppärämpää. Mutta yritän pitää kiinni itselleni annetusta lupauksesta. Pystynköhän? Tuo pyöreä lähtisi näistä ensimmäisenä mukaani...

Kynttilälautaset ovat  Villa Rosmarin -nimisen kaupan tuotteita. Myymälä heillä on Lempäälän Ideaparkissa, mutta netin kauttakin saa tehdä tilauksia. Kuvat ovat lainattu heidän nettisivuiltaan. Villa Rosmariniin!



keskiviikko 7. joulukuuta 2011

En aio kadota mihinkään, vaikkei minusta muutamaan päivään tule mitään kuulumaan. Pidän pienen tauon blogeilusta, sillä pitää rutistaa opinnäytetyötä (lähes) valmiiksi ja töissäkin tekemistä riittää. Täällä kuitenkin olen - miljoonan projektit mielessä!

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Joulu ja joulutunnelma on hieman hakusessa. On niin paljon kaikkea muuta ihmeteltävää ja tekemistä, että joulujutut taitaa jäädä taka-alalle tänä vuonna. Tällaisia blingblingejä kuitenkin ihastelin, vaikkapa joulupöydän koristeeksi.






Heh heh, tässä olisi sopivasti huumoria ja sanomaa "Keep Calm and Carry On" -julisteen sijaan. Hauskoja parodia-julisteita fraasista löytyy useissa eri versioissa.


lauantai 3. joulukuuta 2011

Soile esitti hyvän kysymyksen viimeisimmän stailaus-postauksen yhteydessä: Pidänkö enemmän entisen taloni entisestä vai uudesta ilmeestä? Tähän täytyy vastata, että olen totaalisen jakautunut sisustuspersoonallisuus. Kumpaankin suuntaan osaisin vastaukseni perustella. Toki käännyn tuohon uuteen lookkiin. Mutta, mutta...

Rakastan sisustusta, joka olisi kohtuullisen hillitty ja minimaalinen, silti kuitenkin lämpimän tuntuinen. Haluan myös jotakin persoonallista mukaan. Väreitä ehdottomasti valkoisen ja harmaan eri sävyt. Ja kuitenkin siinä sitten käy toisin... Oi miksi miksi? 

 Stailattu vanhan talon olkkari on todella mieleinen - simppeliä ja lempparivärejä.


Nykyisen kodin olkkarissa (kuva otettu reipas kuukausi sitten) perusmaailma on kohdallaan, mutta joukkoon on jo soluttautunut violettia ja pinkkiä. Tämä ei kuitenkaan ole vielä katastrofi.

Mutta epäilen vahvasti, että tähän maailmaan taas lipsun, sillä kuitenkin värit vetävät puoleensa ja tulee pakottava tarve laittaa esille kauniita esineitä. Tätä aion kuitenkin vältellä jatkossa, jos vain suinkin pystyn.

Voikin siis sanoa, että toisaalta unelmakotini olisi juurikin harmaata ja valkoista, hyvin vähän tavaroita esillä. Silti luontoni tuppaa tyrkkäämään värejä ja tavaroita ympäriinsä. Hyvinkin sekava ja jakautunut sisustuspersoonallisuus siis olen. Onkohan hoitoa tähän olemassa?

Jotta pysyisin mahdollisimman paljon lähellä simppeliä tyyliä, olen luvannut (tai ainakin yrittänyt) itselleni:
1. Mahdollisimman vähän krääsää esille.
2. Ei enää ostella yhtäkään kynttiläjalkaa. (Paitsi jos sellaisen yhden "jätin" vielä tilaisi).
3. Uusien tekstiilien ja tavaroiden värit tästä lähtien valkoinen-harmaa -akselilla. Panosta tekstuureihin värien sijaan!
4. Hävitä roinaa tai varastoi pois silmistä.
5. Vähennä isoja viherkasveja (uuden talon ongelma on, ettei kasveille ole kunnon paikkoja paitsi olkkarissa, ja jos sinne kaikki änkisi olisi kuin asuisin viidakossa).
6. Ei autiota, muttei myöskään täyteen tungettua.
7. Harmoniaa, harmoniaa, harmoniaa!
8. Less is more!

Tunnistaako joku teistä itsessään jakautuneen sisustuspersoonallisuuden? Mitkä ovat oireita? Olisi hauska kuulla :)

perjantai 2. joulukuuta 2011

Löysin Ebaystä kaupan, jolla on valikoimissaan melkein samantyylisiä valaisia kuin eilen loppuunmyydyt. Soitin viela Saksaan ja kysyn varastotilannetta - kumpaankin mallia löytyy 50 kpl. Toki tarjousvalaisin oli ylivertaisen edullinen esim. kokoonsa nähden, mutta harmillisesti ne valaisimet myytiin nopeasti loppuun.

Lucano-kattokruunut

5- haarainen, halk. 53cm
Hinta 60,95€ postitettuna Suomeen
ostoksille

8-haarainen, halk. 78cm
Hinta 87,95€ postitettuna Suomeen
ostoksille 

EDIT: Postikulut ovat 18€, 2 valaisinta tulee yhdellä postimaksulla
Esittelin aikaisemmin muutaman jättikokoisen kynttilänjalan. Aiheesta voit lukea täältä.

Nyt kipinä kyllä syttyi todenteolla ja haluaisin kynttilänjalan ostaa. Tällä hetkellä olen kahden vaiheilla satsaanko hieman enemmän 180cm korkeaan kynttiläjalkaan vai hieman yli 100€ 150cm korkeaan kapistukseen. Olkoot tämä sitten ainoa joulun sisustusostos, josta toki iloa on muinakin vuodenaikoina.  Ja onhan tänään veronpalautusten aika :)

Sitten pitäis vaan osata päättää!

 180cm korkea, 9-kynttilälle. Kuva lainattu & ostoksille.
+ suuri koko (ei jää pienennäköiseksi korkeassa olohuoneessa)
+ enemmän valotehoa
- yletynkö sytyttämään ylimmät kynttilät ;)
- mitä enemmän haaroja, sitä "krumeluurimpi" (simppeli parempi)


Tässä vaihtoehdossa korkeutta on 180cm. Tämä olisi kuitenkin vähemmän "krumeluuri" kuin ylläoleva, sillä kynttilähaaroja on vain 7. Kuva lainattu & ostoksille.


 150cm korkea, 5-haarainen. Kuva lainattu & ostoksille
+ simppelimpi
- jääkö liian pieneksi muihin mittasuihteisiin nähden

Onko teillä hyviä perusteluita suuntaa tai toiseen? Itsehän olen aina suuruudenhullu =D Mutta siinä tapauksessa, kumpi kahdesta ensimmäisestä vaihtoehdosta on parempi, hmm.

Ps. Ensimmäistä kynttilänjalkaa myyvällä kaupalla on myynnistä paljon erikokoisia kynttilänjalkoja, kannattaa käydä kurkkaamassa, esim. 60cm 19€, 100cm 66€, 120cm 89€.

torstai 1. joulukuuta 2011

Skapetzen "joulukalenteri"-tarjoukset pyörivät taas. Tarjoukset saa sähköpostiinsa tilaamalla heidän newsletterin.

EDIT: Eilen tarjousta ei enää Skapetzen nettisivuilla näkynytkään. Selityksenä sain, että tarjousvalaisimet ovat myyty loppuun, eli niitä oli vain erä. Asia jää kyllä itseänkin harmittamaan, sillä hyvän kauppatavan mukaista olisi ollut ilmoittaa, että tarjolla on vain X määrä valaisimia tarjoushinnalla. Opetuksena meille: Tilaa newsletter ja jos näet jotakin mielenkiintoista -> tilaa heti.

S´Luce Roque & Fruity

Tällaiset modernit kattokruunut bongasin ja halusin kertoa myös teille tarjouksesta. Kattokruunut maksavat 39,99€/kpl (norm. 159€/189€). Kootkin ovat ihan mukavat, sillä halkaisijat ovat 53cm ja 70cm - ei siis mitään turhan pikkuruisia. Nopean "markkinavertailun" jälkeen voi myös todeta, että monissa tämän tyylin valaisimissa on vain 4 polttimoa, näissä 6. Materiaalina on muovi ja metalli. Postikulut näyttivät olevat 14,95€. Tarjous on voimassa 7.12.2011 saakka.

Ja eikun ostoksille, jos kiinnotus heräsi! Skapetze

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff