Hirveä sisustuskuume on iskenyt ja erityisesti mieli tekisi laittaa koko alakerta uuteen uskoon. Hetkellistä helpotusta uudistamistuskaan hain retail-terapiasta nettiostosten maailmasta. Itselleni lakanat on sellainen asia, joita tuntuu olevan aika paljon, vaikkakaan ei suunnattomasti. Juuri reilu viikko takaperin päätin, että uusia lakanoita en enää kyllä osta. Mutta kappas vain, houkutus kävi liian suureksi. Päätin hemmotella itseäni Cynthia Rowley valkoharmailla lakanoilla, joissa on hieman marokkolaishenkeä. Nyt sitten vain odottelen pakettia saapuvaksi Atlantin takaa. Cynthia Rowley on kyllä yksi mun suosikkeja. Alkuvuodesta ostamani harmaavalkoiset pyyheet hurmaavat edelleen.  (kuvat lainattu Ebay.com)

Onko sulla pakottava tarve lisätä lakanavarastoja niinkuin mulla?

Vaikka blogielämä ja jossakin määrin myös aktiivinen sisustelu ja puuhailu kotosalla on jäänyt muiden kiireiden jalkoihin, ei kulu päivääkään, ettei sisustusasiat mielessä olisi. Eilen aktivoiduin sen verran, että päätin selailla netistä uusia tapetteja alakertaan. Surffaillessa eteeni osui myös nämä hauskat tapetit!  Näistä vaihtoehdoista tykkään niin perheen isommat kuin pienemmät jäsenet. Mitä mieltä sinä olet?

Yllä olevassa kuvassa on Holden Decorin Mad Dog -tapetti, jota saa myös pelkästään mustavalkoisena (kuva lainattu Interiodesignmag). Alla on Murivan tapettiuutuus Dogs in Frames (kuva lainattu Muriva).

Iso osa vieraisiin maihin tutustumista on tietenkin ruoka. Japanilainen ruoka ja -kulttuuri oli mielenkiintoinen tuttavuus. Ruoka oli herkullista, vaihtoehtoja oli aina useita ja erittäin mieleenpainuviakin ruokailukokemuksia muistoihin jäi. Yllä on kuva valmiiksi pakatusta kokouslounaastamme. Ruoka oli kokonaisuudessaan kylmää, mutta silti maistuvaa. Kuvasta käy hyvin ilmi, että yleensä ruokailut pitävät sisällään useita makuja. Poiketen suomalaisista ruokailutavoista, yleensä tarjolla oli aina useampia ruokalajeja. Tuon lounaan syöminen oli muuten ensimmäinen kerta kun käytin syömäpuikkoja. Omaksinikin hämmennykseksi syöminen onnistui mainiosti ensikertalaiseksi!

Eräänä päivänä ohjelmassa oli tutustuminen sushiin ja paikallisiin erilaisiin viinietikoihin. Sushivalikoimissa oli ns. vanhanajan susheja sekä moderneja susheja. Jopa joillekin japanilaisille ryhmän jäsenillemme tuli yllätyksenä, että on olemassa ns. vanhanajan susheja sekä moderneja susheja.

Yksi Aichin prefekturin ruokaerikoisuuksista oli kanansiivet. Kuinkas sattuikaan, sillä Pirkanmaahan on tunnettu hot wingseistään! Pitipä siis nämäkin saada testailulistalle! Siivet olivat makeita, mutta ei lainkaan tulisia. Siivet olivat myös mehukkaampia kuin meidän "perinneruokawingsit".

Vierailimme myös kaupassa, joka myi ohuita keksejä. Pääasiassa nämä maistuivat kalalle tai muille mereneläville. Osa paikallisista sanoi, että nämä tehdään katkaravuista, osa riisistä. Aivan selvyyteen en siis päässyt. Kaupassa kuitenkin tarjolla oli lukuisia makuja ja maistiaiset oli tarjolla, joten ennen ostopäätöstä eri makuja pääsi myös maistelemaan. Nämä kuulemma on hieman samanlaista puputettavaa japanissa kuin meillä sipsit.

Sitten päästäänkin suosikkiaterioihini. Ehdottomasti mieleeni jäi lounas paikallisessa erittäin suositussa liharavintolassa, jossa jokainen paistoi itse ruokansa pöydän keskellä sijaitsevalla kuumalla levyllä. Nam.

Toinen mukava ruokakokemus oli grillibileet, jossa pääsin tiimini kanssa grillailemaan monenmoista lihaa, kalaa ja merenantimia paikallisen kalatorin piknik-paikoilla. Ruoka ja seura oli loistavaa ja kyllähän oma kokkailu aina antaa säväyksen ruokailuun. Paikalliset makkaratkin olivat oikein herkullisia, tosin huomattavasti rasvaisempia kuin täällä meillä Suomessa.

Osana Japanin matkaan, saimme kokea myös jotakin, mitä turistina ei pääsisi kokemaan. Tutustuimme japanilaiseen elämään päivän ajan myös koululuokassa oppilaiden kanssa.  Itse vierailin Kamezakin peruskoulussa. Päivämme alkoi sillä, että kaikki koulun oppilaat ottivat meidät vastaa kunniakujassa koulun pihalla. Ja uskokaa - lapsia oli satoja ja satoja! Tämän jälkeen kokoonnuimme koulun liikuntasaliin, jossa vierailumme avattiin virallisesti. Me vieraat istuimme kunniapaikoilla lavalla. Oletteko muuten nähneet lapsia näin siisteissä riveissä ja jonoissa Suomessa?

Koululuokka, jossa päiväni vietin, oli myös opiskellut Suomesta etukäteen sekä toivottivat minut tervetulleeksi suomeksikin!

Lastentarhan puolella riitti myös vilinää ja vilskettä. Lemmikkeinä terassilta löytyi pupuja ja myös rapuja.

Mansikoita kasvatettiin  ison koulun oven suussa ruukuissa. Jälleen yksi tapa opettiin lapsille käytännössä luonnosta.

Kouluruokailu oli myös mielenkiintoinen kokemus. Oppilaat hakivat ruuan keittolasta ja jakoivat sen luokassa. Ruuan jälkeen kaikki astiat ja jopa pillimaitojen tyhjät tetrat kerättiin järjestelmällisesti pinoihin.

Ruokana oli tofukeitto kasviksilla, paneroituja katkarapuja, tonnikalasalaattia sekä riisiä. Jokaisella lapsella oli omat ruokailuvälineet ja muki pulpetissaan säilössä, joita he käyttivät. Syönnin jälkeen jokainen otti laatikostaan myös hammasharjan ja kävivät hammaspesulla.

Iltapäivästä oppilaat olivat tehneet meille erilaisia aktiviteetteja liikuntasaliin. Minä pääsin askartelemaan viukan suomenlipulla.

Liikuntasalissa opimme myös tanssikoreografian oheiseen Fortune  Cookie -hittikappaleeseen. Takuuvarma korvamato, voin luvata! Tätä sitten tanssittiinkin useampaan otteeseen reissun aikana! Tee perässä :)

Japania on koetellut monet luonnonmullistukset. Tästä syystä oppilaatkin opiskelivat selviytymistä näistä tilanteista. Näyttelytilassa näimme oppilaiden tekemiä ryhmätöitä muun muassa ensiavusta, tehtyjä malleja hätäkäymälöistä sekä muista neuvoista ja varustuksesta selvitä esimerkiksi maanjäristyksestä.

Saihan sitä hetken kokea olevansa filmitähti, kun jokainen luokan oppilas halusi minulta päivän päätteeksi nimikirjoituksen. 

Japanin reissusta vietin aikaa myös isäntäperheeni kanssa. Koska perheessa oli kolme lasta, keskittyi meidän puuhastelut päiväaikaan ja yritin myös itse keksiä, mitä voisimme tehdä koko perheen kera. Keskustelujen jälkeen sovimme, että lähdemme päiväksi huvipuistoon. Ranneke käteen! Huvipuistossa oli nähtävillä meri- ja vesieläimiä sekä muutamia laitteita ja puuhataloja. Vaikka reissu huvipuistoon saattaa kuulostaa perusjutulta, minulle huvipuistopäivä oli hyvin erityinen. En edes muista koska edellisen kerran olisin huvipuistossa ollutkaan. 

Päädyimme myös maailmanpyörään! Vanhemmalla iällä korkeat paikat ovat alkaneet hitusen hirvittämään. Matka korkeuksiin oli kyllä kaiken sen arvoista. Näkymät olivat hienot. Horisontissa näkyi muun muassa Nagoyan lentokenttä, johon Finnair minut siivillään kantoin suoraan Helsingistä. 

Akvaarioista löytyi mitä erikoisempia kaloja. Muitakin eläimiä riitti vaikka kuinka monia ihmeteltäväksi. Omat suosikkini olivat liukumäkeä laskevat saukot.

Ja hämmästyttävästä yhdennäköisyydestä huolimatta, tämä auringonpalvoja EN ole minä  :)

Suurin ero omiin huvipuistoaikoihini, ja kenties yleensäkin Suomen huvipuistoihin, oli, että alueella oli useita rakennuksia, joissa lapset pääsivät leikkimään erilaisilla leluilla, rakentelemaan ja askartelemaan. Esimerkiksi yhdessä rakennuksessa leluteemana oli Tuomas Veturi. Lapset leikkivät innoissaan eri leluilla. Tälläinen puuhastelu ja erilaiset leikkitilat olisi mielestäni tervettä myös suomalaisiin "puuhakeskuksiin" tietokonepelien ja simulaattoorilaitteiden sijaan.

Alla olevissa kuvissa minä muuten askartelen ensimmäistä kertaa Hama-helmillä! Jee -mä osasin! Mikki Hiirihän se sieltä syntyi! Tähänhän jää koukkuun...

Huvipuistopäivästä innostuneena:
a) Taidan mennä huvipuistoon useamminkin - siitäkin huolimatta, että jotkut laitteet hirvittivät ja joissakin laitteissa tuli paha olo =D
b) Ostan muovihelmiä ja askartelen niistä jotakin...

Terveisiä tällä kertaa Japanista! Pikku hiljaa olen saanut rästihommat ja muut kiireelliset asiat hoidettua, joten ehdin jakamaan matkakuulumisia myös teille. Vietin tämän kuun alussa melkein kaksi viikkoa Japanissa japanilaisten nuorkauppakamarilaisten vieraana. Osan ajasta asuin japanilaisissa perheessä, Yanadojen luona  vieraana tutustuen japanilaiseen elämäntapaan hyvin autenttisesti. Lisäksi reissua väritti taifuuni Neoguri, joka onneksi kulki odotettua kauempaa Handasta, että emme olleet vaarassa kun pysyttelimme sisätiloissa.

Osana matkaa oli myös JCI Academy -koulutus, johon on mahdollista lähettää vain yksi osallistuja per maa. Tänä vuonna minulla oli kunnia päästä tuohon koulutukseen Suomesta.  JCI Academy on järjestömme tulevaisuuden johtajien koulutus, jossa eritoten myös rakennetaan ymmärrystä eri kulttuurien ja kansojen välille. Koulutukseen osallistui noin 70 tulevaa kansallista puheenjohtajaa ympäri maailmaa sekä noin 80 japanilaista. Kerrottavaa matkalta on niin paljon, että ajattelin, että teen useamman postauksen tarinoidessa.

Yllä olevassa kuvassa on temppelin sisäpiha, josta aloitimme virallisen koulutusohjelman paikallisella siunaustilaisuudella.

Tällä kertaa poikkeuksellisesti mukana oli kolme suomalaista, sillä suomalaisuudestaan huolimatta elämä on vienyt Jania ja Jenniä (kuva alla) pois Suomesta. Jani on kollegani Irlannista ja Jenni Ruotsista.

Koulutuksen ajan teimme töitä omassa tiimissämme. Minun ryhmästä löytyi Mathew Zimbabwesta, Geir Norjasta, Takako Japanista, Lydia Malesiasta sekä Ryo ja Toshitaka Japanista. Työskentely yhdessä oli mielenkiintoista, sillä Ryo ja Toshitaka eivät puheneet juurikaan Englantia. Onneksi Takako pystyi kääntäämään keskusteluja ja lisäksi käytössämme oli vapaaehtoisia tulkkeja. Kielimuurista huolimatta meistä kaikista tuli ikuisia ystäviä. Tämä kuva on otettu ennen BBQ-iltaamme.

 

Viikon aikana koulutuksen lisäksi teimme monenlaista aktiviteettia. Tässä olemme vierailemassa keramiikkatehtaalla ja tarkoituksena on tehdä savesta kiiltävät savikuulat. Homma näytti huomattavasti helpommalta kuin se olikaan ja ainakin omasta kuulastani ei kovin täydellistä tullut.

Ensin kuulaa pyöristettiin oikeaan muotoon. Lopuksi kuula maalattiin saviväreillä ja värit kiinnitettiin pyörittelemällä kuulaa kämmenten välissä. Kuulan kiiltoa olisi auttanut, jos sitä olisi pyöritellyt käsissään muutaman kerran päivässä kahden viikon ajan. Täytyy kyllä myöntää, että tämä työvaihe kotona unohtui.

Pääsimme myös kuvaan onnenkissan, Maneki nekon, kanssa. Kuvassa kanssani Lydia ja Takako, joiden kanssa olin myös kämppis.

 

Paljon uusia asioita reissun aikana tuli koettua ja tehtyä. Ehkä yksi mieleenpainuvimmista oli puulaudan halkaiseminen kädeniskulla.  Kyseessä oli tekniikka laji, jonka muun muassa moni vahva mies sai huomata, kun lauta ei rikkoutunutkaan. Itse sain omaksi hämmästykseni laudan rikki ensi yrittämällä.

Koulutus päättyi valmistumisseremoniaan, jossa jokainen meistä sai hetken aikaa parrasvaloissa ja todistuksen. Japanilaiseen valmistumisjuhlakulttuuriin kuuluu, että valmistunut saa paljon kukkia. Japanilaiset osallistujat saivatkin omien kotikamareidensa edustajilta toinen toistaa isompia ja komeampia kukkakimppuja, joita me suomalaiset vain haaveilemme näkevämme edes kukkakaupan hyllyllä.

 

Seremonian päätteeksi isäntäperheemme tulivat vielä moikkaamaan meitä. Tässä poseeraus oman isäntäperheeni kanssa, tosin isä kuvasta puuttuu.

Lisää tarinoita ja kuvia luvassa sekä myös sisustuksellisia terveisiä kirsikankukkien maasta! Pysy kuulolla!

Blogissani on todellakin ollut hiljaiseloa. Nuorkauppakamarivelvollisuuteni ovat vienyt vapaa-aikanai totaalisesti. Kotonakaan ei ole ehtinyt juurikaan olla vaan on tullut pyörittyä ympäri Suomea ja maailmaa. Pari viikkoa sitten olin viikon Maltalla. Kohteena oli St. Julians. Paikalle kerääntyi noin 1300 nuorkauppakamarilaista ympäri Euroopan. Ja sitten tuolla reissulla jonkin flunssan sain tuliaisina ja siitä toipumiseen meni koko viime viikko. Tottakai myös juhannusta tuli vietettyä peiton alla sohvalla, epäperinteisesti. Vieläkään en ole aivan kunnossa. Toivon mukaan tästä tokenen sillä eipä ole enää montaa päivää kun taas pitäisi hypätä lentokoneeseen... Joka tapauksessa, mukavaa kesää kaikille blogini lukijoille. Kiitos, että olette seuranneet matkassa, vaikka välillä täällä hiljaista on ollutkin.