Näytetään tekstit, joissa on tunniste työhuone. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työhuone. Näytä kaikki tekstit

tiistai 17. joulukuuta 2013


 





Makkarin uuden sängyn tieltä vanha sänky päätyy todennäköisesti vierashuoneeseen. Tästä syystä vierashuoneen 160-senttinen parisänky muutti jo valmiiksi työhuoneeseen. Ei lainkaan hullumpi ratkaisu, varsinkin kun tiedän, että saan helmikuussa ison lauman ihmisiä kylään.  Ja eipä tuolla työhuoneessakaan kovin paljon töitä ole tehty - pääasiassa istuskelen olohuoneessa koneen kanssa sohvan takana olevan pöydän ääressä. Säilytyskalusteet vaatii kyllä hieman pohdintaa, ns. jämäkalu-linjalla edelleenkin olen. Tietenkin tuon pöytäkoneenkin voisi jonnekin viskata. En tiedä, koska edes olisin sitä avannut, olisikohan 3 vuotta sitten :) 

Jos haluat nähdä kuvia työhuoneesta ennen sänkyä, kurkkaa tänne tai tänne.

perjantai 10. toukokuuta 2013








Vierashuonekin on koristautunut jälleen hieman lisää. Persby-taulun inspriroimana päätin teettää vihreävalkoisesta kankaasta tyynynpäälliset vierashuoneeseen keltasävyisten kaveriksi. Lisäksi kattoon lisättiin mustakupuinen spottivalaisin tuomaan lisävaloa. Vihreävalkoiset tyynyt ovat tehty Premier Printsin Gotcha-kankaasta. Keltaiset tyynyt ovat H&M home-mallistosta. Sohvasänky pitäisi vielä verhoilla uudestaan. Yhden kankaan jo tilasinkin, mutta siitä sitten muodostui niin pitkä tarina, miksei se kangas ikinä minulle kuitenkaan päätynyt. Nyt uusia ideoita ja kangasinspriraatioita odotellessa! Hei ja se ois taas viikonloppu! Eilinen vapaapäivä menikin hukkaan maatessa sohvalla, kun ilmeisesti vilustutin itseni.

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Keltainen on pohdituttanut ja mietityttänyt sisustusvärinä itseäni jo moneen otteeseen. Aiempia pohdintoja ja ideakuvia näet tästä ja tästä. Inspiraatiokuvien perusteella päätin lähteä kokeilemaan keltaista omassa kodissani. Kipinän sai aikaan H&M Homen tyynynpäälliset. Tämän jälkeen hoksasin, että autotallista löytyy Ikea Persby -taulu, joka sopisi loistavasti keltaiseen ilmeeseen. Tällainen työhuoneen uudesta ilmeestä tuli. Edellisesta työhuoneen asusta löydät kuvia täältä. Keltaisen ilmeen päivityksen kustannukset: tyynynpäälliset noin 15 euroa & Ikea Persby -taulu alesta 9,90€. Edullisesti siis ilme muuttui.

 

 

 





tiistai 15. toukokuuta 2012

Äidin uuteen työhuoneeseen saatiin vihdoin kaappi pystyyn. Kaappi on liukuovikomeron rungo, johon myöhemmässä vaiheessa on tulossa myös peiliovet. Kaapin leveys on noin 300cm ja korkeus 235cm. Lisäksi kaapissa on 5 sentin sokkeli, joka oli ihan asiallinen valinta, jotta kaappi saatiin suoraan hieman vinolla lattialla.

Vielä ne kaapit ovat ihanan tyhjät. Mutta eipä tuskin kulu montaakaan hetkeä, kun äiti oli ahtanut kaapit täyteen työhuoneen tavaroita. Toivon mukaan saataisiin muutos lähiaikoina valmiiksi, jotta olisi sitten näyttää kuvia valmiista lopputuloksesta.


sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Taas saa "pinkloverit" uusia ihastuksen aiheita työhuoneeseensa. Ikeassa uutuutena on Dokument- sarjaan pinkin väriset tuotteet. Pinkkeinä löytyy lomakelaatikko, lehtikotelo sekä kynäpurkki ja paperikori.



perjantai 20. tammikuuta 2012

En edes muistanut, että työhuone oli välissä tämän näköinen :) "Varustelin" huonetta väliaikaisesti, sillä työhuoneessa majoittautui vieras viikonlopun ajan.



tiistai 10. tammikuuta 2012

Tarkkaavaisimmat ehkä huomasivatkin joulukuvista, että työpiste ei enää sijaitse olohuoneessa. Työpöytä siirrettiin työhuoneeseen ennen joulua. Tässä muutama kuva työhuoneen "välimuutoksesta". Huoneen lopullinen sisustus muokataan ja viimeistellään sitten, kun saan edellisen talon myytyä ja sieltä tavarat tyhjennettyä. Jos nyt laittaisi huoneen valmiiksi, tulisi tehtyä turhia hankintoja sillä muun muassa sopivia huonekaluja on jo olemassa.

MUUTON JÄLKEEN





VÄLIAIKAISMUUTOKSEN JÄLKEEN

Sohvasängyn patjan päälle sai "ilmaiseksi" päällisen, sillä vanhalla talolla olevan divaanin entinen päällisen sopi patjan päälle mainiosti.


Työpiste sopii paikoilleen kuin nenä päähän. Työpöytää ostettaessa, oli paikka työhuoneessa jo selvillä, vaikka työpiste aluksi olikin olohuoneessa.



Tästä on sitten hyvä lähteä kehittämään sisustusta eteenpäin. Ainakin säilytyskalusteita tarvitsen lisää.

perjantai 19. elokuuta 2011

Vuoden loppu alkaa uhkaavasti lähestyä ja siinä samalla "vihon viimeinen" tavoitedeadline opinnäytetyö valmistumisesta. Aikataulun mukainen valmistuminen minulla on vuoden loppuun ja yritän tästä vakaasti pitää kiinni. Olen jo muutamaan otteeseen joutunut siirtämään ylemmän ammattikorkeakoulututkintoni opinnäytetyön valmistumista, sillä alunperin tarkoitukseni oli valmistua noin vuosi etuajassa. Suurimpana syynä on ollut viime syksynä aloitettu remontti ja remontin valmistumisen viivästyminen. Onneksi opinnäytetyöstä on jäljelle enää viimeistely, joten hyvin paljon on jo valmiina.

Nyt kun vihdoin on päässyt muuttamaan, ajattelin viimeinkin laittaa työskelyvaihteen silmään. Mietiskelin tovin, miten saisin lisää puhtia ja motivaatiota opinäytetyön viimeistelyyn. Päädyin hankkimaan kunnon työskentelypisteen. Tässä muutamia perusteluita:
- Aikaisemmin hyvää työskentelyasentoa on ollut hankala kotona löytää. Entinen työpöytä oli aivan liian korkea ja sopivaa tuolia ei ollut. Huonot "olosuhteet" eivät todellakaan motivoineet istumaan koneen ääreen.
- Asetin poikkeuksellisesti ja väliaikaisesti työpisteen olohuoneeseen. Halusin "siirtymisen" raportin ääreen olevan mahdollisimman vaivatonta. Toiseksi, en halunnut "linnottautua" työhuoneeseen, vaan ottaa opinnäyteytyön osaksi arkea. Kirjoitella muutamia lauseita aina silloin kun on hetki aikaa ja samalla pääsee kätevästi vaikkapa päästämään koirat pihalla tai hakemaan uuden kupin teetä keittiöstä. Työpisteen avulla paperit eivät loju esimerkiksi keittiön pöydällä.
- Kun saa järjestää kaikki paperit järkevästi, on helpompi tarttua hommiin, kun siltä tuntuu.

Tällainen työpiste nyt sitten olohuoneeni toisesta päädystä löytyy.

Työpöytävalinta oli helppo. Meillä on töissä käytössä Ikean Galant-sarjaa ja näinpä tyytyväisenä ostin samaa sarjaa myös kotiin. Näkymä eteisen suunnasta.



 Olennaisia tarvikkeita: kukka kaunistukseksi, paperijärjestelijä muistiinpanoille, säilytyskotelo niistämispaperille (kuluu säännöllisesti hometaloasumisen jälkiseurauksena), vaaleanpunaiselle lautaselle saan laskea teekuppini (teetäkin kuluu kirjoitellessa todella paljon). Ja pitihän sitä saada Ikeasta myös väreihin sopiva muistikirja :)



Galant-laatikosto on lainassa työpaikalta, sillä se seisoskeli siellä tyhjillään.


Työtuolina Ikean Skruvsta valkoisena.




Työpöytä hyllyineen, työtuoli, lattiansuojus, kirjoitusalusta ja ym. Ikean pientavarat maksoivat yhteensä noin 520 euroa (ei sis. Galant-laatikostoa). Pöytäkokonaisuus on suunniteltu siten, että se sopii yläkerran työhuoneeseen, jonne se sitten opinnäytetyön valmistumisen jälkeen siirretään.

Eiköhän tällä työpisteellä pitäisi opinnäytetyön viimeistelyn sujua. Mitä mieltä olette? Mitäs olennaista "tilpehööriä" mun työpöytä vielä tarvitsisi?

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Vierashuone ja työhuone ovat nyt täysin valmiit. Toki huonekalut vielä puuttuvat ja viimeinen siivous.

VIERASHUONE

vasemmasta takakulmasta oikeaan etukulmaan, ikkuna aulaan päin


vasemmasta takakulmasta oviseinälle
Oven ja ikkunan väliin asennettiin valkoinen galleriakisko ripustuksia varten.


oikeasta takakulmasta ovelle ja olohuoneen suuntaiselle ikkunalle


Tapetti ja gallerikisko


TYÖHUONE

Myös työhuoneeseen asennettiin ikkunan ja oven väliin galleriakisko.


Aulan suuntaan oleva ikkuna


vasemmasta takanurkasta näkymä ovelle ja olohuoneen suuntaan olevalle ikkunalle


Tapettia

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Tässä muutamia kuvia tapetointiurakan etenemisestä. Valkoisten tapettien kuviota on hankala erottaa valokuvista, eritoten kun luonnonvalo tulee todella kirkkaana sisään kyseisiin huoneisiin illalla.


KODINHOITOHUONE
Tapettina yhdellä seinällä Linda Barkerin Tranquil. Huomaathan, että myös kodinhoitohuoneen lattia on nyt valmis eli laatoitettu tummanharmaalla laatalla. Jee!


Näkymä kodinhoitohuoneeseen keskikerroksen aulasta.


TYÖHUONE
Tapetti As Creationin Flock II - mallistosta.



VIERASHUONE



VAATEHUONE
Tapetti Eco Lotus -mallistosta. Laminaatin asennus alkoi eilen vaatehuoneesta. Tässä siis pieni makupala myös tulevasta lattiasta.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff