Näytetään tekstit, joissa on tunniste säilytys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste säilytys. Näytä kaikki tekstit

torstai 17. huhtikuuta 2014



Pääsiäinen kolkuttelee ovelle. Minkäännäköistä pääsiäisrekvisiittaa kotiin ei ole päätynyt, ellei sitten valkoisia helmililjoja lasketa pääsiäiskoristeiksi. Pääsiäinen 2014 olkoon puhtaasti laiskottelua ja saanhan aikaa muutamaan tärkeää todo-listan asiaan.

Mitäs muuten olette mieltä olkkarini uudesta säilytysseinästä? Kaipasin olohuoneeseen jotakin paikkaa, johon esineitä ja tavaroita voisi laittaa esille. Haasteena oli, että normaalit lipastot ja senkit näyttivät aika pikkuruisilta korkeassa huoneessa, joten säilytysratkaisun oli hyvä ylettyä hieman korkeammalle. Ratkaisun korkeus ja massiivisuus sopii mielestäni mukavasti mittasuhteiltaan tilaan. Kalusteet ovat samaa sarjaa kuin vaatehuoneen uusi säilytysseinä.








keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Ihanaa saada näitä keskeneräisiä projekteja eteenpäin, ellein nyt aivan valmiiksi. Keskikerroksen peilikaappien takana oleva säilytystila oli hankala käyttää. Pari vanhaa kaapinrunkoa, jotka purettiin remontin yhteydessä, ovat ollet vaan viskattuna peiliovien taakse. Käyttökelvoton säilytystila alkoi tökkiä, varsinkin kun tavarat ovat vielä hieman hujan hajan. Tuumasta toimeen ja uutta ratkaisua kehiin. Jälleen kerran ratkaisu löytyi Ikeasta, sattumalta. Kaksi PAXin 75cm runkoa kävi tarkoitukseensa enemmän kuin loistavasti!

Yhdistelmä on  nyt toimiva ja olen erittäin tyytyväinen, että tuli lompakkoa raotettua. Kaappien hinnalla sai kaappien lisäksi myös mielenrauhaa ja järjestystä.


 ENNEN

Näyttääkö tehokkaasti käytetyltä tilalta? Noup.




JÄLKEEN

Tarkoitus oli, että tälle puolelle kaappia saadaan ns. arjenhoitopiste eli tilaa mm. ajankohtaisille papereille (jotka nyt pyörii keittiön kaapissa) ja kirjoitustaso. Täällä on oiva paikka myös uudelle muistilapputelineelle. Vetolaatikoihin mahtuu muun muassa kynttilät, jotka ennen oli sullottu olohuoneen lipastoon. Minulla kävi hyvä tsäkä, sillä nuo laatikot ovat mallikappaleita Ikean poistopisteestä -50% hintaan. Yhden hyllyn taidan vielä laittaa hyllyn alapuolelle.



Toisella puolella  pakollinen oli säilytystila keskuspölynimurin letkulle. Aluksi pohdiskelin, olisiko tuohon pitänyt virittää myös vaatetanko, mutta päätin että ei. Meillä vieraat on aina otettu vastaan alakerran ovella, vaikka se ns. arkisisäänkäynti onkin. Siispä jatketaan samalla kaavalla.


Toista kaappia jouduttiin hieman tuunaamaan, jotta keskikerroksen jakotukkikaapille pääsisi ja keskuspölynimurin rasia jäisi näkyviin. Kaapin runkoon teimme sopivan loven ja taustalevy sahattiin lyhyemmäksi ja kiinnitettiin normaaliin tapaan.


Imuri ei tarvinnut koko kaappitilaa, joten jotakin hyödyllistä käyttöä tilalle piti keksiä. Sitten hoksasin, että Ikean 35cm syvään Pax-runkoon suunniteltu upotettava Komplement-jakohylly, käy myös tähän syvempään runkoon. Sahan laulettua, korkeus oli oikea ja eikun hylly paikoilleen. Väliköihin saa loistavasti laatikoissa vaikka pikkutilpehööriä kuten polttimoja jne. Lisäksi lisäsin pari pyyhekoukkua, joihin voin ripustaa koirille tassupyyhkeet.







tiistai 15. toukokuuta 2012

Äidin uuteen työhuoneeseen saatiin vihdoin kaappi pystyyn. Kaappi on liukuovikomeron rungo, johon myöhemmässä vaiheessa on tulossa myös peiliovet. Kaapin leveys on noin 300cm ja korkeus 235cm. Lisäksi kaapissa on 5 sentin sokkeli, joka oli ihan asiallinen valinta, jotta kaappi saatiin suoraan hieman vinolla lattialla.

Vielä ne kaapit ovat ihanan tyhjät. Mutta eipä tuskin kulu montaakaan hetkeä, kun äiti oli ahtanut kaapit täyteen työhuoneen tavaroita. Toivon mukaan saataisiin muutos lähiaikoina valmiiksi, jotta olisi sitten näyttää kuvia valmiista lopputuloksesta.


torstai 9. helmikuuta 2012

Olen jo ylistänyt aikaisemminkin kuinka toimiva ratkaisu Malm-taso on "sohvapöytänä", ainakin siis minun olohuoneessa. Nyt voi vielä lisätä yhden loisto-ominaisuuden listalle: Taso toimii hyvänä romupiilona!




Tason alle uppoaa mm. DVD:t laatikoissa, "kässätarvikkeita", pelejä ja paperinkeräyslehdet. Tason ja seinän välissä on juuri sen verran tilaa, että pääsee tavarat noukkimaan tarvittaessa.




Ja kas näin! Kaikki sievästi piilossa, eikä romuvarastosta tietoakaan!


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff