Blogissani ripustuskiskot ovat yksi yleinen kyselyjen aihe. Itse hankin esimmäiset ripustuskiskoni nykyiseen kotiini. Päädyin hieman sattumalta tamperelaisen Kehystyspalvelu Nyström Oy:n asiakkaaksi, joka myy Newlyn ripustuskiskoja. Olen täysin hullaantunut ripustuskiskoihin, sillä ne ovat mahdollistaneet monenmoiset ripustamiset kotonani ilman, että seiniin on tarvinnut tehdä reikiä. Remontin valmistuttua olen tainnut jo käydä ostamassa kiskoja lisää 3-4 eri otteeseen, sillä ne ovat niin käteviä ja monikäyttöisiä - varsinkin tällaiselle mielensämuuttajalle kuin minä. Ripustuskiskojen avulla olen ripustanut muun muassa makuuhuoneen peilit, vaate- ja pukuhuoneen peilit, kehyksiä, tapettivuotia ja olohuoneen "peilitaiteen". Ideapankissa vielä odottelee, että löytäisin sopivan kankaan ripustettavaksi.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ripustuskiskot. Näytä kaikki tekstit

maanantai 3. syyskuuta 2012
Mukavaa maanantaita kaikille! Niin se uusi viikko vierähti taas käyntiin.
Blogissani ripustuskiskot ovat yksi yleinen kyselyjen aihe. Itse hankin esimmäiset ripustuskiskoni nykyiseen kotiini. Päädyin hieman sattumalta tamperelaisen Kehystyspalvelu Nyström Oy:n asiakkaaksi, joka myy Newlyn ripustuskiskoja. Olen täysin hullaantunut ripustuskiskoihin, sillä ne ovat mahdollistaneet monenmoiset ripustamiset kotonani ilman, että seiniin on tarvinnut tehdä reikiä. Remontin valmistuttua olen tainnut jo käydä ostamassa kiskoja lisää 3-4 eri otteeseen, sillä ne ovat niin käteviä ja monikäyttöisiä - varsinkin tällaiselle mielensämuuttajalle kuin minä. Ripustuskiskojen avulla olen ripustanut muun muassa makuuhuoneen peilit, vaate- ja pukuhuoneen peilit, kehyksiä, tapettivuotia ja olohuoneen "peilitaiteen". Ideapankissa vielä odottelee, että löytäisin sopivan kankaan ripustettavaksi.
Blogissani ripustuskiskot ovat yksi yleinen kyselyjen aihe. Itse hankin esimmäiset ripustuskiskoni nykyiseen kotiini. Päädyin hieman sattumalta tamperelaisen Kehystyspalvelu Nyström Oy:n asiakkaaksi, joka myy Newlyn ripustuskiskoja. Olen täysin hullaantunut ripustuskiskoihin, sillä ne ovat mahdollistaneet monenmoiset ripustamiset kotonani ilman, että seiniin on tarvinnut tehdä reikiä. Remontin valmistuttua olen tainnut jo käydä ostamassa kiskoja lisää 3-4 eri otteeseen, sillä ne ovat niin käteviä ja monikäyttöisiä - varsinkin tällaiselle mielensämuuttajalle kuin minä. Ripustuskiskojen avulla olen ripustanut muun muassa makuuhuoneen peilit, vaate- ja pukuhuoneen peilit, kehyksiä, tapettivuotia ja olohuoneen "peilitaiteen". Ideapankissa vielä odottelee, että löytäisin sopivan kankaan ripustettavaksi.
Minulta on moneen otteeseen kysytty käyttämistäni ripustuskiskoista. Päätimme yhteistuumin Kehystyspalvelu Nyström Oy:n Hannun kanssa, että tehdäänpä postaus ripustuskirkoista. Lisäksi Hannu tarjoaa kaikille lukijoilleni -10% alennuksen Ripustuskiskot.com -verkkokaupan ostoksista (kts. tarkemmat ohjeet postauksen lopusta tai Lukijaedut -välilehdeltä). Ostoksesi toimitetaan sinulle, joten voit tilata tuotteet mihin päin Suomea tahansa. Nyt on siis pari syytä lisää hankkia kotiin ripustuskiskot.
Kiskot kiinnitetään seinään harmaiden kiinnikkeiden avulla. Kiinnikkeet asennetaan kuhunkin seinämateriaaliin sopivilla ruuveilla.
Mallin avulla ruuvinreikä tulee oikealle kohdalle.
Kisko näyttää läheltä katsottuna tältä. Kisko on valkoista, mutta sen voi myös maalata. Jos kisko asennetaan siten, että kiskon pää jää näkyviin, saa päädyn siistittyä päätytulpalla.
Kiskoja löytyy erilaisia. Itse olen käyttänyt pääasiassa tuota ylintä (sirointa) kiskoa. Alimmainen vaihtoehto on hyvä esimerkiksi elementtitalokohteissa, joissa ei ole kattolistoja. Ruuvinreikien tekeminen vaakasuoraan aivan katonrajaan on vaikeaa. Kun kisko asennetaan kattolistan alapuolelle, antaa kattolistan leveys tarvittavaa työskentelytilaa.
Kiinnityskoukut ja -langat voi valita ripustettavan esineen mukaan. Itse käytän läpinäkyvää perlonia sekä mustalla lukolla varustettua koukkua, jolle voi laittaa maksimikuorman. Kiinnityslangat lisätään keskelle kiskoa, niitä ei siis tarvitse pujotella kiskon päästä.
Verkkokaupan "Usein kysyttyä" -sivulta löydät lisää selkeyttävää informaatiota. Kannattaa kurkata. Löytyi sieltä itsellekin uutta hyödyllistä tietoa.
Omat vinkkini ripustamiseen:
* Seinästä seinään ylettyvä katonrajassa oleva ripustuskisko on huomaattomampi kuin lyhympi kisko. Kannattaa satsata "se ylimäärinen metri" virtaviivaisemman ilmeen saamiseksi.
* Ripustuskisko maastoutuu hyvin valkoisen kattolistan alapuolelle.
* Käytä mielikuvitusta! Ripustuskiskoilla voit ripustaa paljon muutakin kuin vain kehyksiä ja tauluja.
* Vaihda ripustettavia esineitä mielesi mukaan - niin usein kuin haluat!!! Enää ei tarvitse pohtia, sopiiko taulu seinälle ja mihin kohtaan. Koska seinään ei tule reikiä, on tauluja ja esineitä helppo vaihtaa, ja paikkoja muuttaa.
Ripustuskiskot -10% Ripustuskiskot.com -verkkokaupasta
Näin saat edun käyttöösi: Mene ostoksille Ripustuskiskot.com -nettikauppaan. Tilaa tarvitsemasi tuotteet. Ei kannata suotta murehtia, tuliko varmasti tilattu kaikki tarpeellinen vai unohtuiko jotakin. Hannu tarkistaa tilaukset, ja ottaa yhteyttä, jos hänestä tuntuu, että tilauksesta vaikkapa puuttuu jotakin olennaista. Rohkeasti tilailemaan ja Hannu tarkistaa, että ripustuskiskotilauksessasi on kaikki tarpeellinen. Hannu myös mielellään vastaa sinun mieltäsi askarruttaviin kysymyksiin puhelimitse tai sähköpostitse.
Kassalla yhteystietojen antamisen yhteydessä löytyy kohta "lisätietoja". Kirjoita tähän kohtaan TALOJA. Tämän jälkeen alennus huomioidaan sinulle lähetettävässä laskussa.
perjantai 27. heinäkuuta 2012
Ensinnäkin - jälleen kerran täytyy onnitella itseään, että olohuoneeseeni asennettiin galleriakiskot! On mahtavaa, että saa rauhassa muuttaa mieltänsä liiankin usein sen suhteen, mitä haluaa seinillänsä katsoa. No toisaalta, hankintoja seinälle tulee tietenkin tehtyä useammin.
Tällä kertaa seinälle päätyi Asuntomessujen Villa Ilon (kohde 26) ja Ikea Family-tarjouksen yhteisinspiroimana pyöreitä peilejä. Ikean pyöreät 55cm peilit ovat vielä heinäkuun loppuun asti tarjouksessa 9,95€ /kpl (norm. 19,95€).
KOHDE 26, Villa Ilo
Yksi inspiraation lähde: pyöreiden peilien taustat ovat valaistu.
Ikean Kolja-peilit ripustetaan normaalisti paketissa tulevien seinäänkiinnitettävien pidikkeiden varaan. Koska seinään en halunnut jälkiä ja halusin hyödyntää galleriakiskokiinnitystä, ostin lasiliikkeestä lisävarustelua. Isojen "koukkulappujen" takapuolella on tarrapinta, jonka avulla lappu kiinnitetään.
Ja loppu tulos olohuoneessani: Asetelmassa on 3 kpl 55cm peiliä ja yksi 75cm peili.
Seinän uuden peilitaiteen hinnaksi tuli yhteensä 65,80€ (peilit 49,80€ + koukkulaput 16€). Vaihtelu virkistää!
maanantai 19. maaliskuuta 2012
Tällaiseen projektiin ostamani Graham & Brownin tapettirulla päätyi. Alunperinkin, kun ripustus/galleriakiskoja hankin, oli ideana, että jonain päivänä kiskosta voisi laittaa roikkumaan esimerkiksi kankaan. Tovin kiskossa oli ripustettuna pari isoa valokuvaa orkideoista sekä peili, mutta sitten rakastuin toivottomasti Darcy-tapettiin.
Kuten jo aikaisemmin kerroin, olihan sitä tapettia pakko saada. Tietenkään ei olisi ollut kovin järkevää lähteä tapetoimaan seiniä, jotka ovat olleet valmiina vasta muutaman kuukauden. Siksi ajattelinkin kokeilla ripustaa tapettivuodat galleriakiskoon.
Tässä projektissa tässä huoneessa tapettivuota näyttää kovin kapealta, koska tila on niin mahdottoman korkea. Vaikutelma olisi aivan toinen normaalikorkuisessa huoneessa. Ehkäpä parannusideana voisi olla, että liittää kaksi vuotaa yhteen, esim. teipillä takapuolelta, jolloin leveydestä tulisi suurempi ja vaikuttavampi. Tällöin voisi myös käyttää leveämpää julistelistaa, johon mahtuisi kaksi vuotaa vierekkäin.
BUDGETVINKKI = edullisempi vaihtoehto toteutukseen: Äkkiseltään katsottuna Ikean Kvartal verhokisko (alk. 6,95€) ja Kvartal ylä-/alatukilista paneeliverholle (5,95€) kävisivät samaan puuhaan. Kvartalhan ei ole ns. galleriakiskojärjestelmä, mutta tähän projektiin Kvartal mielestäni sopisi. Toki kannattaa huomioida, että Kvartalin listoissa oli aika terävät reunat (tarkoitettu kankaalle), joten tapetin ylä- ja alareuna kannattaa vahvistaa esimerkiksi läpinäkyvällä teipillä, jottei listat revi tapettia.
Kuten jo aikaisemmin kerroin, olihan sitä tapettia pakko saada. Tietenkään ei olisi ollut kovin järkevää lähteä tapetoimaan seiniä, jotka ovat olleet valmiina vasta muutaman kuukauden. Siksi ajattelinkin kokeilla ripustaa tapettivuodat galleriakiskoon.
Tapettivuodat ripustettiin alla olevassa kuvassa näkyvien julistelistojen avulla. Lista aukeaa ja juliste/tapetti ikään kuin puristuu listan väliin, kun listat napsautetaan kiinni. Julistelistaparin (ylä- ja alakappale) hinta oli noin 25 euroa.
Oikea mitta - leikkaus. Julistelistat kiinni naps naps.
Lähikuva Graham & Brown Mode Darcy -tapetista. Tapetissa on paljon ominaisuuksia, joiten rakastan: kiiltoa, valkoista, hopeaa ja graafisuutta.
Lopputulos hämärässä.
Kokonaisuus/näkymä tulee vielä hieman muuttumaan. Lipaston päälle tulee hieman erilaisia esineitä. Ja saattaahan olla, että koko lipasto lähtee pois tuolta seinältä. Mutta nyt ainakin saan ihailla tapettia!
BUDGETVINKKI = edullisempi vaihtoehto toteutukseen: Äkkiseltään katsottuna Ikean Kvartal verhokisko (alk. 6,95€) ja Kvartal ylä-/alatukilista paneeliverholle (5,95€) kävisivät samaan puuhaan. Kvartalhan ei ole ns. galleriakiskojärjestelmä, mutta tähän projektiin Kvartal mielestäni sopisi. Toki kannattaa huomioida, että Kvartalin listoissa oli aika terävät reunat (tarkoitettu kankaalle), joten tapetin ylä- ja alareuna kannattaa vahvistaa esimerkiksi läpinäkyvällä teipillä, jottei listat revi tapettia.
perjantai 16. maaliskuuta 2012
Galleriakisko on saatu asennettua myös eteiseen. Tämäkin oli niitä ns. ikuisuusprojekteja, joten ainakin yksi homma to-do -listalta on raksitettu. No okei, noin miljoona vaan sitten jäjellä :)
Halusin muistitaulun kiinnityksen galleriakiskolla, jotta seinä ei olisi täynnä reikiä. Ikean Spontan-magneettitaulu olikin jo valmiina odottamasta ripustusta.
Täytyy vielä hieman tehdä kehitystyötä, jotta tuohon systeemin saisi vielä jonkilaisia koukkuja. Nykyään esimerkiksi avaimet tulee heitettyä ikkunalaudalle, ja sen näköisen se sitten jo onkin.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012
Pukuhuone ei ehkäpä ole se perinteisin paikka asentaa galleriakiskoa, mutta täältä pukuhuoneesta sitä löytyy! Idea lähti liikkeelle siitä, että olen arastellut ostaa ja asentaa peiliä tuohon mosaiikkikiveen. Siihen ei paljon reikiä viitsisi tehdä.... Sitten hoksasin, että voisihan tännekin laittaa kiskoa: vaatehuoneessakin peili on ripustettu galleriakiskosta.
Eipä ole vielä muuten tullut mainittua kiskojen hankintapaikkaa, joten kerrotaampa kaikille kiinnostuneille tiedoksi sekin seikka. Galleriakiskot ovat ostettu Kehystyspalvelu Nyströmiltä Tampereelta. Ripustuskiskot ovat Newly-merkkiset. Samoja kiskoja ostin jo kesällä ja nyt vihdoin sain tehtyä täydentäviä lisähankintoja myös muutamaan muuhun huoneeseen. Ehkäpä noin miltsuunalta turhalta reiältä olen näiden kiskojen avulla välttynyt ( ja tulen välttymään =D).
Nyt kisko olisi peiliä vaille valmis. Peiliiiii, missä olet? Vihdoinkin voi ns. hyvällä omatunnolla lähteä etsiskelemään sopivaa peiliä.

maanantai 12. maaliskuuta 2012
Yksi viikonlopun projekteista oli saada ripusteltua jonkinlainen asetelma vierashuoneeseen. Ei tämä nyt aivan vastaa niitä mielikuvia, joita itselläni oli. Toki tajusin kotona, että olinkin ostanut Ikeasta erikokoiset kehykset kuin olin alun perin ajatellut - tarkoitus oli ostaa kaksi isoa kehystä yhden sijaan. Ripustaminenkaan ei aivan sujunut kuin laulu ja tanssi. Onneksi sentään galleriakiskon avulla ei tarvitse tehdä miljoonaa reikää seinään.
Ehkäpä siis käyn ostamassa toisen ison kehityksen, josko näkymä sillä parantuisi. Mitä mieltä olette? Toki nuo kehykset voisi asemoida kauniimmin. Nyt en jaksanut olla mitan kanssa hääräämässä, kun täytyyhän nuo kehykset ottaa vielä poiskin, sillä... ->
Sitten tietenkin pitäisi kehyksiinkin saada jotain näytteille. Ikean Ribba-tuotelappuset eivät ole kovin loistavaa taidetta =D Muutamia askarteluideoita onkin jo hautumassa ja odottelen tarvikkeita. Onko teillä hyviä ideoita, mitä tuonne kehyksiin laittaisi, ns. vierashuone-teemalla?

perjantai 10. kesäkuuta 2011
Olohuoneen päätyseinille hommasin galleriakiskot. Pidän kiskoja erittäin hyvänä ripustuskeinona, sillä eipä tarvitse tehdä reikiä seiniin. Seinät siis pysyvät siistinä, ripusti seinille kuinka monta taulua tahansa ja mihin kohtaan tahansa.
Varsinkin tässä kyseisessä olohuoneessa, kun valkoista pintaa on todella paljon, seinien elävöittäminen eri tavoin tulee varmasti kyseeseen. Yleisesti ottaen, olen jo nykyisessäkin asunnossa halunnut ripustella esineitä seinille, mutta aina olen niitä reikiä pelännyt. Nyt saa ripustella sydämensä kyllyydestä!
Olohuoneeseen otin hieman jykevämpää kiskoa, joka kestää 30 kiloa metrillä. Kisko on mielestäni kohtuullisen huomaamaton. Ainoa hankaluus kiskon kanssa on tuo tilan korkeus: Jotta uusia vaijereita pääsee kiinnittämään tai siirtämään, pitää olla todella korkeat tikkaat. Tämähän ei tietenkään ole kiskon vika :) Halusin kiskot kuitenkin mahdollisimman huomaamattomiksi, jolloin katonraja oli paras paikka. Lisäksi: voihan tuohon kiskoon ripustaa vaikka jonkin hienon värikkään kankaan katonrajasta lattiaan asti. Voisi olla kokeilemisen arvoinen "sisustuselementti".

Kiskot lattia-perspektiivistä
lähikuvia
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)