Näytetään tekstit, joissa on tunniste piha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste piha. Näytä kaikki tekstit

torstai 20. syyskuuta 2012

Tänään sai herätä ihanaan auringonpaisteeseen, mutta eilenkin ilma oli syksyinen. Syksyn saapuminen näkyy jo selkeästi ulkonakin. Kesän viherrys muuttuu syksyn keltaiseksi ja punaisen eri sävyiksi. Nyt, ehkäpä jopa ensimmäistä kertaa, tuli katseltua "maisemia" yläkerrasta takapihalle päin. Syksyiset puut kyllä maalaavat kaunin näkymän ja monta pientä ihanaa "taulua"! Vaikkakaan nuo olohuoneen ikkunat eivät ole aivan täysin omaan makuuni, ne sopivat mielestäni hyvin talon ilmeeseen ja henkeen.


 

Ylimmäisen kerroksen parvekkeeltakaan ei ole tainnut tultua yhtään kuvaa otettua, joten tässä pari räpsyä syksyisestä pihamaasta.

torstai 2. elokuuta 2012

Tämän vuoden asuntomessuilla teemana on hulevesien hallinta. Tämä on yksi syy, miksi monen kohteen pihalta löytyy erilaisia vesiaiheita eli toisin sanoen esimerkiksi suihkulähteitä. Itse olen mieltynyt veden solinaan ja liplatukseen. Tosin tänä kesänä luonto on pitänyt huolen, että veden ääniä on saanut kuunnella "luomumenetelmin".

Olen joutunut ainakin itse kokemaan eri vesiaiheiden hankalan hoidettavuuden. Ehkäpä tästä syystä seuraava vesiaihe talooni tulee olemaan siirrettävä. Jospa sellaisen sitten ensi kesänä uudistetulle terassille hankkisi. Tässä kuitenkin muutama kaunis esimerkki messutalojen pihalla olevista vesiaiheista.


KOHDE 19, Omatalo Ruusuvuori




KOHDE 23, Villa Rusko


KOHDE 26, Lammi-kivitalo Villa Ilo



KOHDE 28, Talo Korko


 Kohteen 28 vesiaiheen idea tulee esiin paremmin, kun kurkkaa naapurin puolelta: Katolta tulevat vedet ohjautuu altaaseen.



 ILOISIA UUTISIA TEILLE KAIKILLE!

* Taloja ja Toiveita löytyy nyt myös Facebookista! *Klikkaa*
* Muista osallistua Pumpulisydämen lahjakortin arvontaan *Klikkaa*

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Omat projektini junnaavat paikallaan, niin kotona kuin "vieraissa", joten asuntomessut-teemaisilla postauksilla jatketaan jutustelua. Tässä muutamia pihanäkymäpoimintoja, jotka itselleni olivat messuilla mieluisia. Edelleenkin olen istutusmuurien ja havuistutuksien suuri ystävä.


KOHDE 12 Terca tiilitalo Mustikka

Suojaisassa pihassa on miellyttävä yhdistelmä erilaisia tekstuureja kuten kiveä ja puuta.




KOHDE 14 Lammi-Kivitalo Villa Hesse

Villa Hessen pihasta löytyy paljon itseäni miellyttäviä elementtejä: istutusaltaita, havuistutuksia, liuskekiveä ja rajattuja istutusalueita. Betonipenkki on kirsikka kermavaahdon päällä. Myös teetetyt rautatyöt  olivat mielenkiintoisia. Heinäseipäitä on kohteessa käytetty hieman modernimmalla tavalla mustina, mutta minua tuo idea ei ainakaan vielä sytytä.







KOHDE 15 Muurametalot Vuorela

Yksinkertainen istutusallasidea toteutettavaksi myös omaan kotiin: maalaa betonirengas valkoiseksi!


KOHDE 27 Aeroc-kivitalo Louhi

Erilaisia kiviä on yhdistetty näyttäväksi kokonaisuudeksi - muodostaen muurin tien suuntaan. Valkoiset istutusmuurit ovat edelleenkin suosikkini. (kts. myös pieni kuva alla)



Puutarhan näkyy kauniisti myös suuresta ikkunasta. (oikeanpuoleinen kuva)


Tältä ikkunanäkymä näyttää kokonaisuudessaan.



KOHDE 28 Talo Korko

Ulkotakka on näyttävä yksityiskohta. Ulkotakka voisi löytyä myös unelmieni talossa.


KOHDE 29 Lantti

Yksi tapa kivimuurin toteutukseen. Ei oma suosikkini, mutta silti kiva idea!




keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Taitaapi olla ainoastaan vihertävä väri, joka paljastaa kuvat kesäkuviksi. Tällaista hoitamatonta  ja villiintynyttä vehreyttä minun tönön pihassa. Kukahan tuon nurmikonkin leikkaisi? Tai siis kyllähän sen vastauksen jo tiedän, mutta ainahan voi toivoa ruohonleikkaajakeijun vierailua :)








lauantai 26. toukokuuta 2012

Tällaiselta kotini näyttää toukokuussa 2012. Mitään pihatöitä ei ole vielä aloitettu - vanhempieni remontti tuppaa viemään vapaa-ajan. Tämän kesän projektina oli suunnitelmissa terassien käsittelyt sekä ruukkuistutusten tekeminen. Terassin kaiteet pitäisi uudistaa, mutta tähän tuskin riittää energiaa tänä kesänä. Mutta katsotaan, katsotaan...






sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Yksi kevään/kesän uutuuksista, joita haluan ehdottomasti päästä testaamaan ja osteskelemaan, on Kekkilän liuskekivet. Aikaisemmin olen käyttänyt pyöreitä kiviä ruukuissa katteena, mutta tämä versio kyllä vetää puoleensa huomattavasti enemmän. Ja sopisi hyvin myös taloni alimmaisen kerroksen liuskekiviulkovuoraukseen! Saattaapi olla, että tätä tulee löytymään myös sisältä viherkasviruukuista. 25 kilon säkki maksaa noin 15 euroa. Tykkään kuin hullu puurosta!






Kuvat Kekkilä & K-Rauta

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Takatalven takatalvi iskeytyi Pirkanmaallekin. Eipä näistä tämän aamun kuvista kovin keväisiä tunnelmia voi taikoa. Nyt alkaa jo kaivata hiljalleen vihertyvää nurmea ja muita kevään merkkejä. Vai mennäänkö vielä Vappunakin pulkkamäkeen, toivottavasti ei.


"Kevätmaisemia" 18.4.2012 alakerran ovelta



Kevättunnelmia keskikerroksen pääovelta



maanantai 9. huhtikuuta 2012



Olen itse tilannut muutama vuosi takaperin Primroselta suihkulähteen, ja heidän uutiskirjeen kolahdettua sähköpostiin, oli pakko mennä kurkkailemaan heidän nykyistä valikoimaa. Voin suositella Primrosea ostospaikaksi, jos olet etsimässä jotakin hieman "erikoisempaa" vesiaihetta. Vaihtoehtoja löytyy noin 1000 kappaletta niin sisä- kuin ulkokäyttöön. Hyvin useasta mallista on nähtävillä myös video, joten on mahdollista saada hyvä kuva siitä, miltä vesiaihe näyttää veden virratessa. Toki heillä on valikoimissa paljon kaikkea muutakin kivaa esimerkiksi puutarhaan.

Tiedän, että äiti haluaisi jonkun vesiaiheen sisälle osaksi sisustusta. Ilmeisestikin juurikin tuon "lorinan" rauhoittavan äänen vuoksi.Näistä vesiaiheista kyllä varmasti ostaisin jonkun, jos ns. lompakon käyttö olisi vapaata. Toivon mukaan näistä voisi löytyä myös joku kiva vaihtoehto äidille ilahduttamaan. Oma suosikkini on Blade. Kuvat ovat lainattu Primrosen nettikaupasta.



LIVINGSTONE FALLS, seinämalli 397€



ETNA Seinämalli, vesi ja tuli yhdistettynä n.435€



THE BIG ONE, yli 2m korkea seinämä  725€




DAINTREE, tilaa myös istutuksille 79€


BLADE, 70 cm leveä 155€


SHIMMERING SPRING, 180€





maanantai 2. huhtikuuta 2012

Terveiset Helsingistä! Eilen piipahdin pääkaupunkiseudulla katsastamassa kevätmessut. Näillä messuilla on tullut käytyä nyt 3 vuotta peräkkäin. Näistä kolmesta vuodesta nämä messut olivat kyllä "vähiten antavat". Hieman ehkä pettymyksen makua suuhun jäi. Tänä vuonna kiertelin messuilla erityisesti silmäillen jotakin uutta tai erikoista, sillä mitään varsinaista tarvetta jollekin tietylle asialle tai tuotteelle ei ollut.

Muutama osasto jäi kuitenkin mieleen. Boknäsin kesäkalusteet, Helon saunat sekä Sun-kasvihuoneet.


Helon osastolla oli rakennettu kaksi "saunanäkymää". Ehkeivät nyt aivan tonansa saunaksi soveltuisi, mutta kyllä tuosta saa toteutusideoita hieman erilaisista lauteista.



Uusi Sun-kesäkeidasmalli eteisellä herätti mielenkiintoni. Äitini on haaveillut englantilaistyylisestä konservatoriosta. Tällaisella kuitenkin saisi ehkäpä tarpeen tyydytettyä vähemmällä vaivalla ja pienemmällä taloudellisella panostuksella. Tilavuutta toi juurikin tuo eteisosa.


Boknäsin osastolla esiteltiin Cane-line pihakalusteita. Sekä sohvat, tuolit että pöydät olivat kyllä upeita! Pitänee laittaa lotto vetämään, muuten ei taida ikinä tuollaisia raskia ostaa: 3-hengen perussohva maksoi n. 2500€. Ihania, mutta eipä taida pukki tuoda lahjakassissaan edes jouluna.





Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff