Näytetään tekstit, joissa on tunniste luottokortilla ostaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste luottokortilla ostaminen. Näytä kaikki tekstit

perjantai 2. marraskuuta 2012

Ehkäpä joku teistä muistaakin, että Saksassa ostamissani eteisen valaisimissa yhden valaisimen lasikupolissa oli ongelmia.

Näitä ongelmia yritin selvittää syksyn ajan myyjän kanssa, mutta hän tai yritys ei vastannut minulle. Vaihtoehtoina esitin heille joko uuden kupolin lähettämistä tai rahojen palauttamista tuon yhden valaisimen osalta.

Päätin lähettää asian pari viikkoa sitten Luottokunnalle selvitettäväksi, koska myyjän suunnasta ei toimintaa tapahtunut. Luulin rahojen takaisin saamisen olevan helppoa, mutta eihän se niin mennytkään. Tässä siis teille se opettavainen osio: Jotta Luottokunta saisi rahat myyjäyritykseltä, minun tulisi todistaa, että olen palauttanut tuotteen heille takaisin. Virallisestihan myyjällä olisi velvollisuus korvata minulle aiheutuneet postikulut palautuksesta, mutta sitähän ei voi kukaan minulle taata – varsinkin kun myyjä ei ole suostunut asiaa käsittelemään. Tässä tapauksessa valaisimen lähettäminen Saksaan maksaisi minulle varmaankin noin 50-100 euroa tai jopa enemmän, eli kenties jopa enemmän kuin valaisimen hinnan verran.  Hmm. En aio valaisinta omakustanteisesti mihinkään lähettää, se on varmaa.

Toinen pelastuskeinoni, joka minulle neuvottiin, on, että minun pitää toivoa, että en saa vastausta viestiini, jossa tiedustelen myyjältä palautusosoitetta. Tällöin voitaisiin osoittaa, että en ole saanut palautusosoitetta pyynnöstä huolimatta.  Toivokaamme siis, etten mitään viestiä Saksan suunnasta saa.

Tarinan opetus: Luottokorttiostokset ovat oman kokemukseni mukaan turvallisia, kunnes tavara on varsinaisesti sinulle. Ainakin muutamissa tapauksissa, joissa tavaran olen maksanut enkä sitä saanut, summan palautus on ollut Luottokunnalla automaattinen. Ongelmat siis muodostuvat siinä vaiheessa, jos saat tuotteen ja se onkin viallinen.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff