Näytetään tekstit, joissa on tunniste limoviikuna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste limoviikuna. Näytä kaikki tekstit
maanantai 18. maaliskuuta 2013
Vaikka liikunta ei tähän postaukseen suoranaisesti liity, voimailua tämäkin asia on vaatinut -aiemmin. Viikonloppuna vihdoin ja viimein sain aikaiseksi ostaa muoviruukut kahdelle isolle limoviikunalleni. Tarina sai alkunsa edellisessä talossani, jossa vaihdoin yläkerrassa oleville kasveille ruukut paikan päällä yläkerrassa. Sitten kun kasveja piti siirtää, tajusin, että uudet kiviruukut + mullat painavat niin paljon, etteivät kasvit enää liikukaan mihinkään. Olisittepa nähneet kun muutossa kaksi miestä aivan hiessä kinkeää näitä kasveja portaita pitkin alas nokkakärryillä
Jottei nokkakärryjä enää liikutteluun tarvittaisi, vaihtui ruukut pitkällisen "pohdinnan" jälkeen. Värikin vaihtui valkoiseen. Enää ei siis haba (tai nokkakärryt)ole tarpeen, sillä ruukkuja on nyt helppo rullailla ympäri taloa. Samalla viherkasvit saivat myös uutta multaa. Täytyy sanoa, että nyt kun kasveja voi taas vaivattomasti siirrellä, ovat ne taas enemmän omaan mieleeni. Tämä nykyinen talo on siitä haastava, että talossa ei ole kuin pari paikkaa, jossa isoja viherkasveja voi pitää. Siispä nämä ovat olleet enemmän tai vähemmän tiellä. Poiskaan en ole viitsinyt antaa sillä on jopa hieman historiallista, että olen saanut pidettyä nämä isot limoviikunat näinkin hyvässä kunnossa jo 4 vuotta.
ENNEN
'
JÄLKEEN
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)