Näytetään tekstit, joissa on tunniste laatikostojääkaappi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste laatikostojääkaappi. Näytä kaikki tekstit

torstai 9. helmikuuta 2012

Meillä on ollut pikkuveljen kanssa tovin salaisuus! Olemme suunnitelleet porukoille keittiöremonttia. Eilen illalla kerroimme suunnitelmistamme muun muassa mallikuvien kanssa. Hieman ehkä henkeä haukottiin ja jotain taisi porukat itsekseenkin mutista. Muutosvastarintaa taisimme hieman kohdata, mutta katsotaan saadanko me lapsoset porukat "lepyteltyä".

Suunnitelman päällimmäisenä ideana oli, että koko keittiötä ei tarvitsisi räjäyttää. Halusimme keittiöstä myös toimivamman. Lisäksi tiesimme veljen kanssa, että äiti ei halua luopua vanhoista kaapinovista, sillä ne ovat tammea. Siispä teimme suunnitelman ns. keskitien keittiöremontista. Katsotaan kuinka suunnitelmat hiotuvat ja toteutuvat!

Pieni pilkistys nykyiseen keittiön tyyliin. Keittiö oli vanhempieni mukaan vuonna 1990 ns. parasta mitä rahalla sai. Harmi, että aika on kyllä tästä keittiöstä ajanut jo ohi... Pahasti... (Saankohan selkääni, kun julkaisen tällaisen siistimättömän kuvan?)


Tarkoitus olisi yhdistellä vanhoja kaappeja uusiin laatikostoihin ja uusiin tasoihin. Todennäköisesti päädymme sekä etusarjoissa että tasoissa valkoiseen, jotta keittiö kirkastuisi ja
tulisi mahdollisimman valoisaksi. Lisäksi keittiön saareke puretaan ja  tilalle  rakennetaan uusi isompi saareke.


Laatikostojääkaappi oli piirretty meidän suunnitelmaan, mutta taitaa jäädä toteutumatta. Uusi jääkaappi on kuitenkin hankintalistalla.


Kaikki vetimet vaihdetaan rosterisiin.


Baarijakkaroita tarvitaan uuden "arkipöydän" ääreen. Ehkä kuitenkin päädymme pehmustettuihin.


Valaistus tulee tuottamaan suurimman päänvaivan, sillä vanhempiemme talossa on yhtenä lämmitysmuotona kattosäteilijät. Tällöin muutoksia/kiinnityksiä kattoon on todella haastava tehdä. Ehkäpä tällaiset vaijerivalaisimet toimisi, hmm...


Kunhan saadaan suunnitelmat toteuttamista vaille valmiiksi, pitänee kertoa teille enemmän. Mutta nyt - pommi on pudotettu! Eikä ainakaan vielä saatu selkäämme ;)!


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff