Näytetään tekstit, joissa on tunniste kukkaruukku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kukkaruukku. Näytä kaikki tekstit

maanantai 20. helmikuuta 2017

Uuden viikon alku on hyvä hetki puhua  muistakin "aluista", vaikkapa viherkasveista. Viherkasvivillitys on nostanut taas päänsä ja nyt jo muutaman vuoden ajan viherkasvit ovat olleet osa sisustustrendejä. Muistan kuinka nykyiseen taloon muuttaessa kirosin kaikkia kertyneitä kasvejani. Niinpä niitä lahjoittelin pois - hyvän osan kyllä sain tapettuakin. Viherkasveja ei siis itselläni enää montaa jäljellä ole, mutta tähän kyllä aion tehdä muutoksen. Erityisesti köynnöstäviä kasveja kaipailen.

Osa viherkasvitrendiä on, että kasvien esillepanoon kiinnitetään entistä enemmän huomiota. Ruukut eivät ole enää vain ruukkuja vaan sisustuselementtejä. Viime aikoina myös ruukkutelineet ovat nousseet hitiksi. Alla muutamia poimintaja Sinnerupin valikoimasta kohti sisustamista viherkasvien lisäksi myös niiden ruukuilla.



Sinnerupista viherkasveilijalle

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff