Näytetään tekstit, joissa on tunniste keinutuoli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keinutuoli. Näytä kaikki tekstit

perjantai 20. tammikuuta 2017

Ikean PS-mallisto on tulossa lähiaikoina myyntiin, ilmeisestikin helmikuun alkupuoliskolla (ainakin Ruotsissa).  Perinteisesti tämä on mallisto, josta itselleni löytyy joku todella vahva suosikki ja sitten paljon sellaista, mikä omaan makuun ei osu mitenkään. Vuoden 2017 mallistosta herkutteluhetkiä löytyy jälleen.

Millä mielen sinä odotat uutta PS-mallistoa?

Lasipulloissa on todella kaunis kuvio ja väritkin ovat mieluista. Vihreässä torkkupeitossa löytyy juuri se väri, josta tällä hetkellä haaveilen. Pesämäinen keinutuoli ei ole välttämättä omaan makuuni, mutta epäilemättä malliston hauskimpaa  ja hyväntuulisinta osastoa.

IKEA PS 2017 some favorites



Tässä valaisimessa omasta mielestäni vanha teollisuusvalaisin herää henkiin nuorennusleikkauksen jäljiltä. Ehkäpä tämä tullaan näkemään kotonani.

IKEA PS 2017 my favorite light




Ilahduttava uutuus on myös kukkaruukku, jossa on ruukkuteline mukana. Ruukkutelineihin ihastuin noin vuosi sitten. Ruukkutelineet taitavat ollakin tämän vuoden hittejä, sillä nyt viherkasvibuumin "kakkosvaiheessa" kasveja nostetaan tasoilta esimerkiksi telineisiin ja luodaan korkeuseroja.

Ikea PS 2017 flower pot

maanantai 29. heinäkuuta 2013



Lauantaina otin ohjelmistooni iltapäivästä hieman jotakin poikkeavaa ja päätin tehdä Tampereelle elämäni ensimmäisen kirpparikierroksen. Tampereen kirpputoreja oli helppo löytää Kirpputorihaku.com -palvelun kautta. Kohteeksi valitsin Lielahden suunnan kirpparit. 

Suurimpana löytönä reissusta auton perään tungettiin tämä verhoiltu keinutuoli, joka tietenkin huutaa uutta verhoilua. Kiikku löytyi kotimatkalla Kirpputori Silinteristä Nekalasta. Reissu oli hauska. Pitänee joku päivä ottaa samanlainen tutustumiskäynti keskittyen johonkin toiseen Tampereen kaupunginosaan. Tässä lyhyt arvio "sisustusnäkökulmasta" kirppareista, joissa ehdin käymään.

Tampereen Kontti: Isommat huonekalut olivat täysin ylihinnoilteltuja. Pienempää kodintavaraa, kuten lasia, oli tarjolla paljon, mutta sekin hintavanpuoleista. Pettymys. Plussaa siististä esillepanosta, jossa tavarat olivat selkeästi aseteltu aihekokonaisuuksiksi, esimerkiksi nojatuolit olivat kaikki yhdessä rivissä.

Lielahden Kierrätyskeskus: Paljon tavaraa, vähän 70-luvun tai vanhempaa tavaraa kotiin. Mahdollista tehdä löytöjä pikkurahalla. Valikoimissa jopa muutama vintage-huonekalu.

Lamminpään Kirpputori: En päässyt testaamaan, sillä ovessa luki lappu, jossa ilmoitettiin kirppiksen olevan kesälomalla 2.9.2013 asti.

Jonnan Kirppis: Siistit pöydät, paljon vaatetta. Vain vähän tavaraa sisustukseen.

Kirpputori Silinteri: Paljon tavaraa sisustajalle. Sisustusesineitä, retrotekstiilejä, huonekaluja, suomalaista lasia, valaisimia. Hinnat eivät ole edullisia löytöhintoja, mutta eivät kalliitakaan. Oikein avuliasta ja mukavaa henkilökuntaa. Siisti yleisilme ja valoisa tila, jossa reippaankokoiset käytävät. Tänne ehdottomasti uudestaan!






Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff