Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvihuone. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvihuone. Näytä kaikki tekstit

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Terveiset Helsingistä! Eilen piipahdin pääkaupunkiseudulla katsastamassa kevätmessut. Näillä messuilla on tullut käytyä nyt 3 vuotta peräkkäin. Näistä kolmesta vuodesta nämä messut olivat kyllä "vähiten antavat". Hieman ehkä pettymyksen makua suuhun jäi. Tänä vuonna kiertelin messuilla erityisesti silmäillen jotakin uutta tai erikoista, sillä mitään varsinaista tarvetta jollekin tietylle asialle tai tuotteelle ei ollut.

Muutama osasto jäi kuitenkin mieleen. Boknäsin kesäkalusteet, Helon saunat sekä Sun-kasvihuoneet.


Helon osastolla oli rakennettu kaksi "saunanäkymää". Ehkeivät nyt aivan tonansa saunaksi soveltuisi, mutta kyllä tuosta saa toteutusideoita hieman erilaisista lauteista.



Uusi Sun-kesäkeidasmalli eteisellä herätti mielenkiintoni. Äitini on haaveillut englantilaistyylisestä konservatoriosta. Tällaisella kuitenkin saisi ehkäpä tarpeen tyydytettyä vähemmällä vaivalla ja pienemmällä taloudellisella panostuksella. Tilavuutta toi juurikin tuo eteisosa.


Boknäsin osastolla esiteltiin Cane-line pihakalusteita. Sekä sohvat, tuolit että pöydät olivat kyllä upeita! Pitänee laittaa lotto vetämään, muuten ei taida ikinä tuollaisia raskia ostaa: 3-hengen perussohva maksoi n. 2500€. Ihania, mutta eipä taida pukki tuoda lahjakassissaan edes jouluna.





Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff