Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulukoristelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulukoristelu. Näytä kaikki tekstit
tiistai 27. joulukuuta 2016
Joulupyhät on vietetty ja yrittäjä on palannut työmaalle. Mukava joulu oli, vaikkakin jouluun valmistautuminen koki viime viikolla kolauksen - olin koko viime viikon sunnuntaista lähtien kuumeessa ja kipeänä. Influessa-aalto taitoi kaataa mutkin, ja vieläkään en aivan kunnossa ole. Joulu oli siis meillä hieman light-versio, mutta siitäkin huolimatta antoisa. Onneksi kun hissukseen väkersi, jaksoi hieman kotia koristella juuri ennen aattoa. Onni oli myös, että olin tilannut suurimman osan ruuista, kuten joululaatikot, valmiina, joten tältä osin pääsin helpolla. Kunto ei olisi antanutkaan myöden häärätä montaa päivää keittiössä.
Joulukukka-asetelmia väkersin viime hetkellä ostetuista hyasinteistä, tekoamaryllisistä, vanhoista murateista ja sammaleestä sekä puolukan- ja mustikanvarvuista. Lisäksi mausteeksi hieman erilaisia nauhoja ja sekalaisia joulukoristeita.
Koristelujen osalta vain muutamat koristeet päätyivät esille. Suurin osa koristeista jäi laatikkoihin, kun ei jaksanut pysyä tolpillaan kauhean kauan. Muistuihan myös mieleen, että joulukoristeita on aika arsenaali =D Tämän vuoden hankintoja oli nämä valaistut joulutaulut.
Joulukarkkivajausta ei varmasti kukaan läsnäoleva kokenut - nyt jo ällöttää =D
Joulukuusen teemaksi päätyi nauhat ja rusetit - tämäkin toki hieman saattumalta sen mukaan mitä jaksoin kuuseen laittaa. Tarkoitus oli hieman enemmän "suunnitella" kuusenkoristelua, mutta sairastelun myötä olin vain tyytyväinen, että kuusessa oli muutakin kuin valot.
Kattauspuolenkin hoidin aika kevyesti ja muutamalla pikkujutulla pöytään syntyi jouluista tunnelmaa.
Ehkä tästä kaikesta hyvä muistutus on, että se joulu tulee vähemmälläkin häsläämisellä. Vaikka kipeänä ei juuri jaksanut panostaa kodin koristeluun tai keittiössä värkkäilyyn, meillä oli silti hyvin jouluinen tunnelma ja kaikki varmasti itsensä ähkyyn söivät.
Kuinkas teidän joulu sujui?
perjantai 16. joulukuuta 2016
Viime kuun Berliinin reissulta piti tietenkin jotakin jouluistakin ostaa. Tässäpä pari hankintaani: valaistut joulutaulut. Nämä ostin Depotista.
Isompi valkoinen Merry Christmas -taulu maksoi 12,99€ ja pienempi harmaa "Let is Snow" -taulu 8,99€. Nämä taulut toimii paristoilla. Hieno juttu oli, että tauluissa oli myös paristot jo valmiina mukana! Siispä vaan napista päälle ja nauttimaan.
Mitäs mieltä olet tällaisista uudentyylisistä jouluvalaisimista? Oletko enemmän perinteisen tyylin kannattaja?
Isompi valkoinen Merry Christmas -taulu maksoi 12,99€ ja pienempi harmaa "Let is Snow" -taulu 8,99€. Nämä taulut toimii paristoilla. Hieno juttu oli, että tauluissa oli myös paristot jo valmiina mukana! Siispä vaan napista päälle ja nauttimaan.
Mitäs mieltä olet tällaisista uudentyylisistä jouluvalaisimista? Oletko enemmän perinteisen tyylin kannattaja?
keskiviikko 7. joulukuuta 2016
Nythän mä sen vasta hokasin! Tässähän alkaa tulla kiire pohdiskella kuusenkoristeluteemakin kuntoon, jos jotain tarvikkeita tarvitsee jopa ulkomailta asti tilailla. Ja tottakai jotakin pientä uutta joulukuuseen haluasin tälle vuodelle. Minulla on nyt ollut 2 vuotta käytössä iso aidonnäköinen tekokuusi, joka on ollut äärettömän hyvä ostos. Sen tuuheita oksia on mukava koristella.
Joulukuu alkaa olemaan jo pitkällä, ja se kuusen "teema" on vielä kateissa. Niin monta suuntaa johon lähteä. Millaisella teemalla teidän kuusi koristellaan tänä vuonna?
Joulukuu alkaa olemaan jo pitkällä, ja se kuusen "teema" on vielä kateissa. Niin monta suuntaa johon lähteä. Millaisella teemalla teidän kuusi koristellaan tänä vuonna?
Hempeää vaaleanpunaista - ehkä jopa liiankin?
Perushelppo vaihtoehto - mustavalkoista
Pelkkiä rusetteja ja nauhoja - hieman erilaisempi vaihtoehto
Entäpä pelkkää valkoista? Ja koristeeksi myös silkkikukkia.
Vai karkkikeppiöverit-teemalla?
lauantai 19. marraskuuta 2016
Tällä viikolla somistin yrityksemme ikkunat jouluun, kuten eilisessä postauksessa kerroin. Kuvia kokonaisuudesta näet täältä. Haluatko vastaanlaista jouluilmettä? Tässä listaa tarvikkeista, joilla vastaavan joulusomistuksen saat helposti aikaan myös omaan kotiisi.
Ikeasta:
muratit, hyasintit, ja kuuset
Punavalkoiset lahjapaperit
Punaiset joulupallot
Peppermint-karkkeja irtokarkkihyllystä
LED-tuikkuja
Tigerista:
Polka-tikkarit (isoja ja pieniä)
Satiini- ja lahjanauhoja
Mustavalkoinen lahjapaperi
Lisäksi mm:
Jyskistä pattereilla toimivat jouluvalot
Jouluisia liitutaulujulisteita
Marianne-karkkeja
Sinellistä ääriviivatähti-tarroja
Ikeasta:
muratit, hyasintit, ja kuuset
Punavalkoiset lahjapaperit
Punaiset joulupallot
Peppermint-karkkeja irtokarkkihyllystä
LED-tuikkuja
Tigerista:
Polka-tikkarit (isoja ja pieniä)
Satiini- ja lahjanauhoja
Mustavalkoinen lahjapaperi
Lisäksi mm:
Jyskistä pattereilla toimivat jouluvalot
Jouluisia liitutaulujulisteita
Marianne-karkkeja
Sinellistä ääriviivatähti-tarroja
perjantai 18. marraskuuta 2016
Paikkakunnallamme alkaa huomenna jouluikkuna-kilpailu keskustan yrityksissä ja ilmoitin myös meidän yrityksen mukaan kisaa - ensimmäistä kertaa. Muutama päivä ideaa hauduttaessa meni, mutta sitten päädyin joulusomistukseen, jossa yhdistyy musta, punainen ja valkoinen. "Jenkki"-blogeissa usein näkee joulukoristeluissa karkkikeppejä ja kerrankin itsellänikin oli mahdollisuus laittaa hieman överiksi koristelussa karkkikeppien kera - varsinkin kun kotonani tuota punaista väriä ei ole juurikaan joulukoristeluissa nähty.
Tässä tunnelmakuvia meidän yrityksen jouluikkunasta. Tuleeko jouluinen olo?
Tässä tunnelmakuvia meidän yrityksen jouluikkunasta. Tuleeko jouluinen olo?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)