Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit
tiistai 27. joulukuuta 2016
Joulupyhät on vietetty ja yrittäjä on palannut työmaalle. Mukava joulu oli, vaikkakin jouluun valmistautuminen koki viime viikolla kolauksen - olin koko viime viikon sunnuntaista lähtien kuumeessa ja kipeänä. Influessa-aalto taitoi kaataa mutkin, ja vieläkään en aivan kunnossa ole. Joulu oli siis meillä hieman light-versio, mutta siitäkin huolimatta antoisa. Onneksi kun hissukseen väkersi, jaksoi hieman kotia koristella juuri ennen aattoa. Onni oli myös, että olin tilannut suurimman osan ruuista, kuten joululaatikot, valmiina, joten tältä osin pääsin helpolla. Kunto ei olisi antanutkaan myöden häärätä montaa päivää keittiössä.
Joulukukka-asetelmia väkersin viime hetkellä ostetuista hyasinteistä, tekoamaryllisistä, vanhoista murateista ja sammaleestä sekä puolukan- ja mustikanvarvuista. Lisäksi mausteeksi hieman erilaisia nauhoja ja sekalaisia joulukoristeita.
Koristelujen osalta vain muutamat koristeet päätyivät esille. Suurin osa koristeista jäi laatikkoihin, kun ei jaksanut pysyä tolpillaan kauhean kauan. Muistuihan myös mieleen, että joulukoristeita on aika arsenaali =D Tämän vuoden hankintoja oli nämä valaistut joulutaulut.
Joulukarkkivajausta ei varmasti kukaan läsnäoleva kokenut - nyt jo ällöttää =D
Joulukuusen teemaksi päätyi nauhat ja rusetit - tämäkin toki hieman saattumalta sen mukaan mitä jaksoin kuuseen laittaa. Tarkoitus oli hieman enemmän "suunnitella" kuusenkoristelua, mutta sairastelun myötä olin vain tyytyväinen, että kuusessa oli muutakin kuin valot.
Kattauspuolenkin hoidin aika kevyesti ja muutamalla pikkujutulla pöytään syntyi jouluista tunnelmaa.
Ehkä tästä kaikesta hyvä muistutus on, että se joulu tulee vähemmälläkin häsläämisellä. Vaikka kipeänä ei juuri jaksanut panostaa kodin koristeluun tai keittiössä värkkäilyyn, meillä oli silti hyvin jouluinen tunnelma ja kaikki varmasti itsensä ähkyyn söivät.
Kuinkas teidän joulu sujui?
perjantai 16. joulukuuta 2016
Viime kuun Berliinin reissulta piti tietenkin jotakin jouluistakin ostaa. Tässäpä pari hankintaani: valaistut joulutaulut. Nämä ostin Depotista.
Isompi valkoinen Merry Christmas -taulu maksoi 12,99€ ja pienempi harmaa "Let is Snow" -taulu 8,99€. Nämä taulut toimii paristoilla. Hieno juttu oli, että tauluissa oli myös paristot jo valmiina mukana! Siispä vaan napista päälle ja nauttimaan.
Mitäs mieltä olet tällaisista uudentyylisistä jouluvalaisimista? Oletko enemmän perinteisen tyylin kannattaja?

maanantai 12. joulukuuta 2016
Uusi viikko alkaa ja nyt voi todeta, että jouluaatto on ensi viikolla! Kuten moneen otteeseen olen todennut ja myös asiaa pohdiskellut kirjoituksessa, haluaisin kuuseen jonkun uuden "teeman" täksivuodeksi - jotakin uutta twistiä. Edelleenkeen valkoinen ja rusetit pyörivät mielessä, mutta mitään en ole vielä päättänyt. Nyt alkaa olla jo kiire...
Mutta enpä ollut ajatellut, että joulu voisi olla farkkuinen! Mielestäni Cuckoo4Design näyttää loistavaa esimerkkiä siitä, miten ottaa denim osaksi joulun sisustusta ja koristelua. Farkku-teema sopii kauniisti myös paketointiin, kannattaa kurkata. Löytäisikö sininen demin-koristelu sinun kotiisi?
Mikä sinun mielestäsi on tämän joulun trendiväri? Onko sellaista osunut silmään? Yhdysvaltojen päässä tätä farkkusinistä on näkynyt jonkun verran. Saksassa kaupoissa taas puolestaan bongasin emeraldin vihreää ja hailakkaa roosaa, joka hieman taittaa ruskeaan.

perjantai 2. joulukuuta 2016
Ensimmäistä kertaa näin projektorijouluvalaisimia vieraillessani Kanadassa. Sieltä tarttuikin mukaan pari valaisinta mukaan. Tästä pääset kurkistamaan niiden tuomaan joulutunnelmaan. Tässä inspiroituneena piti seikkailla netissä enemmän ja katsoa löytyykö vastaavia Suomen markkinoilta. No en löytänyt... Päädyin kurkkaamaan Ebayn tarjonnan asian suhteen ja löysin mielenkiintoisen tuotteen. Kyseessä oli jouluvalaisimen/valosarjan sijaan pelkkä polttimo, jonka avulla saisi vastaavan efektin aikaan.
Niinpä päädyin testimielessä pari tällaista jouluvaloprojektoripolttimoa ostamaan. Kappalehinta olin noin 10 euroa. Kyseinen polttimo sopii kaikkiin E27-kannalla oleviin valaisimiin. Polttimon voi siis laittaa vaikka katto- tai pöytävalaisimeen. Tuotteen pitäisi soveltua myös ulos, mutta sitä en vielä ole itse testannut. Mielestäni tämä tuote on nerokas siinä, että säilöttäväksi ei päädy koko iso kausivalaisin vaan pelkkä polttimo - ja polttimoa voi hyödyntää mitä erilaisimmin tavoin jo olevassa oleviin valaisimiin.

Ps. Alla olevan videon läähätys ja huohotus on pienestä koirastani =D
torstai 1. joulukuuta 2016
Eilen kirjoittelin kestävistä joulukukka-asetelmista. Enpä ajatellut, että aihetta itse joutuisin pohtimaan myös yliherkkyyden kannalta. Meillä töissä hyasintit kukkii komeasti. Nupuillaanhan padat olivat kun ne Ikeasta ostin. Nyt kun yhdeksän hyasinttia kukkii, huomaa selkeästi, että silmiä hieman alkaa kirveltää. Harmistus asiassa on itselleni suuri, koska juuri valkoiset hyasintit ovat itselleni ne THE joulukukat. Eipä siis muuta kuin netti auki ja kurkkaamaan millaisia vaihtoehtoja olisi tarjolla, jos hyasinteille on yliherkkä.
Tuo iso hyasinttipata kukkasipuleineen on todella upea - hyvin hyvin oikean näköinen! Tosin hinta postitettuna, 130 dollaria, on jo aika suuri summa rahaa. Yksittäisiä kukkia saakin jo muutaman dollarin hintaan. Mielestäni juuri tuo kukkasipuli tuo tekohyasinttiin sitä oikeaa lookkia. Voisiko teillä vaihtua oikeat hyasintit tällaisiin versioihin?

Vai onko se ainoa oikea oikea?
tiistai 29. marraskuuta 2016
Itse rakastan näyttäviä kukka-asetelmia ja yleensä jouluksi tuleekin hankittua jopa liiankin kalliita joulukukkia. Netissä pyöriessä vastaan on myös tullut todella kauniita silkkikukka-asetelmia ja olenkin alkanut pohtimaan, voisiko tällaisen hankinnassa olla järkeä. Olisihan asetelma ainakin kestävä, eikä kuolisi huonommallakaan hoidolla. Onko teillä joulukoristeena silkkikukkia?
Mukavaa puuhastelua olisi myös tehdä tuo asetelma itse! Tarvikkeitahan löytyy vaikkapa Internetin kautta, kuten myös ohjeita. Tästä löytyy hyvä video perusasetelman teosta ja tästä videosta myös löytyy inspiraatiota.

perjantai 25. marraskuuta 2016
Alkuviikkoni kului Berliinissä. Olipa oikein mukava reissu! Berliinin reissun varsinainen syy oli mennä Xavier Naidoon konserttiin. Kyseinen artisti on ollut oma suosikkini jo lähdes 20 vuoden ajan ja vasta nyt ensimmäistä kertaa pääsin artistia kuulemaan livenä. Reissu piti sisällään myös shoppailua! Tässä onkin omat vinkkini Berliinin shoppailuihin.
Kauppakeskuksista suosittelen muun muassa Alexaa, joka sijaitsee Alexanderplatzilla. Täältä löytyy monipuolinen kattaus suosikkiliikkeitä ja isossa kauppakeskuksessa riittää kiertämistä pidemmäksikin aikaa. Alexanderplatzilla sijaitsee myös Primark, jossa kannattaa vierailla. Täällä ruuhkaa ja tungosta kyllä riittää. 3-kerroksinen kauppa on täynnä vaatteita, mutta pieni kodinosastokin alakerrasta löytyy.
Mall of Berlin on toinen hyvä ostospaikka. Mall of Berlin sijaitsee Brandenburgin portin lähellä ja samaisella reissulla voi poiketa myös vaikkapa holokaustin muistomerkillä ja museossa. Mall of Berlinistä löytyy tunnetuimmat ketjuliikkeet sekä lukuisia "high-end" -merkkiliikkeitä. Mall of Berlinin Foodcourt on todella hyvä ja herkullista syötävää löytyy lukuisista myyntipisteistä. Suosittelen! Ps. Kaikki 3 allamainittua liikettä löytyy mm. vierekkäin Mall of Berlinistä.

Loistava valikoima kaikenlaista pikkukivaa kotiin -mukavan edullisesti.
Oma suosikkieni suosikki. Paljon hyvällä maulla valittuja kodinsisustukseen ja kattaukseen liittyviä tarvikkeita. Monipuoliset valikoimat mitä tahansa etsitkin.
Näistä kolmesta kauppa, jossa eniten "krääsää", mutta joukosta löytyy myös loistavia löytöjä. Tämä on varma ostospaikka, jos kaipaat hupilahjoja.
Berliinissä on useita joulumarkkinoita. Alexanderplatzin joulumarkkinat ovat hyvin perinteiset luistinradan kera. Alexa-ostoskeskuksen takaa löytyy puolestaan tivoli-tyyliset joulumarkkinat (kuvat alla), jossa löytyy myös huvipuistolaitteita kuin Särkänniemestä - osa todella hurjan näköisiä ja kummitusjunaankin olisi päässyt! Kummatkin näistä joulumarkkinoista sijaitsevat aivan lähekkäin, joten kumpaisetkin markkinat on helppo pyörähtää läpi.
Loppuhuipennukseksi vielä kuva itse keikalta Mercedes-Benz Arenalta. Aivan mahtava keikka! Koko lähes loppuunmyyty areena oli aivan fiiliksissä. Ja kaikki tätä unplugged - lavalla oli vain kitara ja flyygeli säestämässä.
lauantai 19. marraskuuta 2016
Tällä viikolla somistin yrityksemme ikkunat jouluun, kuten eilisessä postauksessa kerroin. Kuvia kokonaisuudesta näet täältä. Haluatko vastaanlaista jouluilmettä? Tässä listaa tarvikkeista, joilla vastaavan joulusomistuksen saat helposti aikaan myös omaan kotiisi.
Ikeasta:
muratit, hyasintit, ja kuuset
Punavalkoiset lahjapaperit
Punaiset joulupallot
Peppermint-karkkeja irtokarkkihyllystä
LED-tuikkuja
Tigerista:
Polka-tikkarit (isoja ja pieniä)
Satiini- ja lahjanauhoja
Mustavalkoinen lahjapaperi
Lisäksi mm:
Jyskistä pattereilla toimivat jouluvalot
Jouluisia liitutaulujulisteita
Marianne-karkkeja
Sinellistä ääriviivatähti-tarroja

perjantai 18. marraskuuta 2016
Paikkakunnallamme alkaa huomenna jouluikkuna-kilpailu keskustan yrityksissä ja ilmoitin myös meidän yrityksen mukaan kisaa - ensimmäistä kertaa. Muutama päivä ideaa hauduttaessa meni, mutta sitten päädyin joulusomistukseen, jossa yhdistyy musta, punainen ja valkoinen. "Jenkki"-blogeissa usein näkee joulukoristeluissa karkkikeppejä ja kerrankin itsellänikin oli mahdollisuus laittaa hieman överiksi koristelussa karkkikeppien kera - varsinkin kun kotonani tuota punaista väriä ei ole juurikaan joulukoristeluissa nähty.
Tässä tunnelmakuvia meidän yrityksen jouluikkunasta. Tuleeko jouluinen olo?
Tässä tunnelmakuvia meidän yrityksen jouluikkunasta. Tuleeko jouluinen olo?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)