Näytetään tekstit, joissa on tunniste eteinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste eteinen. Näytä kaikki tekstit

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Peiliovet asennettin viikonloppuna, mutta ehdin vasta eilen ottaa kuvia ovista. Peiliovet tulivat "Sisusta Lasilla"- verkkokaupasta. Peiliovet asennettiin lattiaan ja kattoon eli tuossa kohdassa ei ole erillistä kaapinrunkoa, jossa ovet olisivat kiinni. Koska aukko oli yli 270cm korkea, ovet olivat kohtuullisen painavat. Asennuksessa oli hyvä olla mukana 3 ihmistä, varmuuden vuoksi.

Mielestäni peiliovet ovat vaikuttavan näköiset, varsinkin kun ne ovat huoneenkorkuiset. Samalla ne tuovat eteiseen hieman enemmän arvokkuutta kuin peruskaappi. Onnistunut valinta mielestäni.

Peiliovien taakse on tarkoitus laittaa ainakin vaatetanko vieraiden ulkovaatteita varten sekä sijoittaa keskuspölynimurin letku. Paikka on luonteva, sillä keskuspölynimurin pistoke sijaitsee ovien takana olevan "kolosen" takaseinässä.



perjantai 10. kesäkuuta 2011

Alakerran aulan ja eteisen laattalattia on nyt saumattu. Valkoinen laatta valkoisella saumalla näyttää mielestäni ihanalta.

Neliönmalliset laatat ostin Bauhausin valikoimista. Sauma-aineena jälleen Mapein tuote, jonka pitäisi olla paras mahdollinen valkoinen sauma-aine. Vielä kun muistaisi ja ehtisi suojaamaan saumat ennen käyttöä niin saumat pysyisi kirkkaampinä pitempään.


Lähikuvaa saumoista ja laatasta.





keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Viimeiset lattianlaatoituksetkin ovat käynnissä. Alimmaisen kerroksen aulaan ja eteiseen tulee valkoista n.30x30 laattaa. Muualla alakerrassa on valkoista laminaattia, joten laatta jatkaa valkoista lattiaa, vaikkakin eri materiaalina. Aulanhan olisi voinut tehdä myös laminaatilla, mutta ajattelin laatan kestävän paremmin muun muassa märkiä kenkiä. Saumausta vielä kehiin ja valmista tulee! Saumaus tehdään Mapein valkoisella sauma-aineella.


torstai 26. toukokuuta 2011

Taas on työt menneet eteenpäin. Eilen illalla asennettiin myös kivitaso, mutta siitä en vielä ehtinyt ottamaan kuvia. Teen siitä siis oman postauksen.

Nyt lattian asennus jatkuu ja listoja on tuotu kilometrikaupalla raksalle. Tänään pitäisi hakea vielä puuttuvat kattolistat.

Huomisen teemana on ison kattovalaisimen asennus kattoon. Siihen sitten tarvitaankin kolme miestä ja hieman myös onnea, jotta se siellä katossa ylhäällä pysyy. Lisäksi jostakin pitäisi metsästää ne 70 polttimoa. Verkkokaupassa näytti olevan tarjolla hyvä led-vaihtoehto.

Talolla pitäisi myös siivota (taas), kunhan vain ehtisi. Listojen sahaamisesta tullutta putua on PALJON joka paikassa.


Esimakua listoituksesta: kaikki listat ovat mahdollisimman simppeleitä. Peitelistat ja lattialistat ovat "listavalkoisia". Kattolistat puhtaanvalkoisia - sopii paremmin maalatun katon väriin. Olisin halunnet edetä kapeammilla peitelistoilla ja kattolistoilla, mutta kun taloa ei tehty alusta asti (vaan remontoitiin), niin väkisin ilmaantu paikkoja joissa tarvitaan leveämpiä listoja.


Tekninen tila, tai siis tuleva eteinen, ei ole enää romuvarasto. Lattiat odottelee laatoitusta. Sitten pääseekin asentamaan säilytyskalusteet, jotta tilan jokainen "kolo" tulee mahdollisimman hyvin hyötykäyttöön. Lisäksi tilaan tulee myös käsienpesuallas.



Remontin yhteydessä teknisen tilan katto vaihdettiin paneelikatoksi. Samalla upotettiin kolme halogeenispottia kattoon.


Eilen myös keskikerroksen vessan spotit löysivät paikkansa. Vessaan tulee nyt kolmea erilaista "valaisin"-vaihtoehtoa: spotit x 4, mahdollinen kattovalaisin ja peilikaappien valaistus.


Postauksen loppuhuipennus vai pitäisikö sanoa loppuHUIMAUS! Rakennustelineiden ylin porras on reilun 4 metrin korkeudella. Mua ei tuonne saisi ihan suosiolla. Taitaa kuitenkin yläikkunoiden pesu jäädä mun huoleksi eli eiköhän tuonne pidä kavuta sangon kanssa. Ahdistaa jo valmiiksi, kun en tunnista itsessäni sisäistä apinaa.





Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff